Etusivu Pieksämäen seudun historiaa
Historian paloja PDF Tulosta Sähköposti

 

Pieksämäen seudun historia on pitkä siivu ihmisen elämässä. 

Pian jääkauden jälkeen ihminen ilmestyi ylänköalueelle ja vedenjakajaseudulle. Varhainen ihminen asui järvien rannoilla ja jokien varsilla. Pieksänjärven pohjoispäässä Vemmellahdella on hiilestä saatu ajoitus 7700 vuotta sitten. Kivikautta seudulla elettiin sitten vuosituhansia. Jälkiä asutuksesta löytyy runsaasti, kuten museoviraston rekisteriportaalista voidaan todeta.

Vähitellen omaksuttiin raudanteko järvimalmista ja siirryttiin rautakauteen. Pieksämäen seutu säilytti asutuksen ilmaston viilentyessä pari tuhatta vuotta sitten.

Alkoi hämäläisten ja karjalaisten erämiesten kausi seudun historiassa. Kivikauden väestö, Lapin kansa, sulautuu tai siirtyy uuden asutuksen tieltä pohjoisemmaksi.

Viimeisin asutusvaltaus tuo mukanaan kaskisavujen hajun. Savolainen kaskenpolttaja saapui, asutti mäet  ja  tarvi runsaasti tilaa ympärilleen. Näistä polttajista ensimmäiset kirjalliset merkinnät on vuodelta 1561, jolloin valmistui verotusta varten maakirjat.

Pieksämäen seutu siirtyi historialliseen aikaan.

 

Kulttuuriympäristön rekisteriportaali on Museoviraston ylläpitämä palvelu, josta löytyy tietoa mm. Pieksämäen seudun  muinaisjäännöksistä ja rakennetusta ympäristöstä.

kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/portti/default.aspx

 

Pieksämäen seudun historiaa kerätään laidassa olevien linkkien alle, sitä mukaa kuin niitä valmistuu tai löytyy. Jos sinulla, hyvä lukija, on lisättävää, muutettavaa tai olet tehnyt omia tutkimuksia, voidaan niitä nostaa esille. Sivuille voidaan nostaa  sukuhistorioita ja harrastajahistorioitsijoiden tekstejä.

Ennen kaikkea sivut toimivat lukupakettina historiasta pitäville.

Viimeksi päivitetty 16.04.2014 19:28