Etusivu Pieksämäen seudun historiaa Kaikki eivät palanneet
Kaikki eivät palanneet PDF Tulosta Sähköposti

 

Suomi sodassa 1939–1945

  • 30. marraskuuta 193913. maaliskuuta 1940 talvisota

  • 13. maaliskuuta 194025. kesäkuuta 1941 välirauha

  • 25. kesäkuuta 19414. syyskuuta 1944 jatkosota

  • 4. syyskuuta 1944 aselepo Neuvostoliiton kanssa

  • 5. syyskuuta 194427. huhtikuuta 1945 Lapin sota saksalaisia vastaan

  • 10. helmikuuta 1947: Pariisin rauhansopimus solmittiin

sankarivainajat.jpg   isanmaanpuolesta.jpg

 

KAIKKI EIVÄT PALANNEET

Pieksämäen Vanhan kirkon sankarihautausmaalla on 300 hautakiveä muistuttamassa miehistä, jotka antoivat henkensä sodissa kodin, uskonnon, isänmaan ja vapauden puolesta sotavuosina 1939-1944.   

Matka kulkee halki Kannaksen. Kohta on edessä jo Siiranmäki, josta on muodostunut erillinen sodan puolustuslinnake. Vähän ennen Siiranmäkeä on heimosotilaitten kaista. Siinä näin paljon kaatuneita, ne oli ladottu kuin halot pinoon. Lopulta löydän oman joukkueen miehiä, jotka ovat tulossa etulinjasta Valkeasaaren suunnasta. Kaikki ovat väsyneitä. Istutaan ojanpenkalle lepäämään. Samaan aikaan ohi menee uusia tuoreita suomalaisjoukkoja, ne ovat menossa vastaiskuun. Marssivien joukosta huomaan tuttuja kasvoja, siinähän menevät Niskamäen pojat Tyrväisen Lauri ja Viljo kohti taistelutanteretta. ..heitä en sen koommin tavannut… molemmat jäivät sille tielleen… (Unto Venäläinen muistelee sotakokemuksistaan Niskamäen kyläkirjassa ”Otappa ja tiiä”).

Pieksämäen miehet olivat mukana puolustamassa Karjalan kannasta ja taistelivat isänmaan puolesta. Kaikki eivät palanneet. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen ensimmäisenä päivänä 9.6.1944 kaatuivat sotamies Lauri Tyrväinen Niskamäestä, sotamies Urho Kohvakka Pyhäjärveltä ja kersantti Reino Karjalainen Vanajalta. Kaikki kolme jäivät kentälle vihollisen jalkoihin.

Seuraavana päivänä 10. kesäkuuta suurhyökkäyksen alle jäi kuusi Pieksämäen poikaa. Sotamies Viljo Tyrväinen Niskamäestä oli mennyt korjaamaan katkennutta puhelinlinjaa, mutta koskaan hän ei palannut korjaukseltaan. Kiivaissa taisteluissa kaatuivat saman päivänä sotamies Eemeli Hotti Etelä-Niskamäestä, sotamies Erkki Kohvakka Pyhäjärven Metsäniemestä ja alikersantti Ano Häkkinen Pitkäsmäestä, hekin jäivät kentälle. Luutnantti Matti Kauttula (Cauton) Moision kartanosta kaatui Sutelan tukikohdassa. Hän oli menossa kasapanoksella tuhoamaan vihollisen taisteluhautaan juuttunutta panssarivaunua, kun lähellä räjähti kranaatti ja Kauttula sai kranaatin sirpaleita kehoonsa. Asetoverit veivät Kauttulaa joukkosidontapaikalle, mutta matkalla sinne hän menehtyi. Sekasortoisessa taistelutilanteessa sotamies Aatami Mökkönen Siikamäestä, ambulanssikuski, erehtyi tienristeyksessä ja ajoi autonsa vahingossa vihollisen puolelle. Kuljettaja sekä auto tuhottiin. Mökkönen jäi kentälle.

Pahimmat miestappiot sotien aikana kärsittiin jatkosodan loppuvaiheessa, kun Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen kesäkuussa 1944. Taisteluissa menetti niin Suomi kuin Pieksämäki suuren määrän sotilaita. Vanhan kirkon sankarihautausmaahan tuotiin kolmen kuukauden aikana 83 vainajaa. Mutta Suomi ei taipunut.

Raskain yksittäinen taistelu, missä Pieksämäen miehet olivat mukana, käytiin talvisodan vuodenvaihteessa 31.12.1939 -2.1.1940.  Miehet taistelivat tuolloin Laatokan koillispuolella Impilahdella ja siellä strategisesti tärkeästä Ruhtinaanmäen hallinnasta.  Taistelut päättyivät Ruhtinaanmäen valtaukseen 2. tammikuuta. Kolmen päivän taisteluissa menetykset olivat suuret, 18 kaatunutta Pieksämäen hautausmaahan. Kun lasketaan Jäppilän ja Virtasalmen kaatuneet mukaan, kaatuneita on lähes 40, haavoittuneista puhumattakaan.

LAPIN SODASSA KAATUNEET

Sota ei päättynyt Neuvostoliiton kanssa solmittuun aselepoon 4.9.1944. Saksalaiset oli karkotettava välirauhan sopimuksen mukaisesti Pohjois-Suomesta. Lappi oli lopullisesti vapaa vihollisista 27.4.1945, mikä päivä on virallinen sotatoimien päättymispäivä. Tämä sotaretki vaati vielä kolmen pieksämäkeläisen nuorukaisen hengen: vänrikki Lauri Turpeinen, sotamies Pentti Karjalainen ja jääkäri Paavo Moilanen, jonka kaatumispaikaksi on merkitty Kaunispään tunturi.

SEUTUKUNTA  MENETTI PALJON MIEHIÄ

Nykyisen Pieksämäen alueelta (kaupunki, mlk, Jäppilä, Virtasalmi)kaatui sodissa kaikkiaan lähes 550 miestä. Suhteellisesti (väkilukuun verrattuna) suurimman taakan kantoi Virtasalmen pitäjä, joka menetti 139 miestä. Se oli noin 8,5 % pitäjän miehistä.  Jäppilässä kaatuneita oli 96 ja kaupungin ja entisen maalaiskunnan alueella yhteensä 305 vainajaa. Virtasalmen kaatuneitten lukumäärä on huomattava koko valtakunnankin tasolla, sijaluku 6. maamme kaikkien kuntien joukossa on huomiota herättävä. Muutoin esimerkiksi kaupungin ja maalaiskunnan suurelta tuntuva kaatuneitten lukumäärä on valtakunnan kaikkien kuntien joukossa 340. Tilastot ovat lukuja, jotka menettävät merkityksen, kun menetyksen kohteena on perheen huoltaja, monen lapsen isä ja vastuunkantaja.

VELJEÄ EI JÄTETÄ

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu ja kuului sodan aikana, että vainajat tuodaan, jos suinkin mahdollista, kotipitäjään. Rintamalla aseveljet hakivat ruumiit oman henkensä uhalla. Monen sotilaan ruumis jäi silti kentälle. Sotilaita, joita ei saatu pois taistelujen alta, on lähes 50. Heidät on siunattu kirkkomaahan kentälle jääneinä. Hauta on tyhjä, mutta hautakivi on muistona jälkipolville isänmaalle henkensä uhranneista sotilaista.

Sotien ensimmäinen kaatunut pieksämäkeläinen oli sotamies Kaarle Manninen Vilhulasta. Linnoitustöiden aikaan 25.11.1939 hän hukkui Uuksujokeen Laatokan Karjalassa. Ruumis vajosi virtaan.  Elokuussa 1941 löydettiin ruumis, ja se tunnistettiin Manniseksi. Vainaja tuotiin Pieksämäen sankarihautaan.

Talvisodassa suomalaiset tulivat kuuluisaksi ns. vihollisen motittamisesta. Tiellä liikkuneet vihollisen kolonnat pysäytettiin paikoilleen ja vähitellen sivusta tehdyillä hyökkäyksillä pätkittiin pienemmiksi osasiksi. Mottien purkaminen oli suomalaisille vaarallista hommaa.  Sotamies Aarne Järvisalo oli 7.2.1940 Impilahdella purkamassa ns. Saarijärven mottia, kun sai tilanteessa vihollisen luodin päähänsä. Paikalle riensi ahkio mukanaan Aadi Höylä. Järvisaloa nostaessaan Höylä sai osuman ja haavoittui itsekin. Järvisalo menehtyi tilanteessa. Ruumis saatiin tuotua kotipitäjään.

KAATUNEITTEN IKÄ

Hautakiviä katsellessa sankarivainajat tuntuvat nuorilta pojilta, mutta kaikilla oli takanaan kuitenkin jonkinlainen sotilaskoulutus. Nuorimmat vainajista olivat 18 -vuotiaita, heitä on kuusi kaatuneitten joukossa.  Seikkailulta sota tuntuu 18 - vuotiaan sotamies Kauko Herttuan kohdalla.  Nuori poika pestautui saksalaisiin SS-joukkoihin. Tie vei Ukrainaan, jossa hän haavoittui 13.9.1941. Lentokone lähti laajalta itärintamalta viemään taistelussa haavoittuneita kohti saksalaisten sotasairaalaa lähelle Slovakian rajaa. Matkalla lentokone katosi, Herttua muiden mukana.

Sankarihautausmaahan haudattujen keski-ikä on noin 25 vuotta, siis miehiä parhaimmillaan.

Vanhin sodassa kaatuneista on 46 -vuotias sotamies Aksel Kärkkäinen maanviljelijä Mataramäestä. Hän menehtyi Kuhmossa talvisodan viimeisenä päivänä 13.3.1940.

KARJALAN SOTILAAT SANKARIHAUDASSA

Pieksämäen sankarihautausmaalla on kolmisenkymmentä muistokiveä Karjalasta ja etenkin Karjalan kannakselta lähtöisin oleville sotilaille. Eniten on rautulaisia, joita on 20, mutta myös Sakkolasta, Sortavalasta ja Korpiselästä on kaatuneita sotilaita.

Kun talvisota syttyi 30. marraskuuta 1939, joutuivat asukkaat Karjalan rajakylistä lähtemään pikavauhtia. Mukaan ei ehtinyt paljoa ottamaan, vain sen, minkä laukussaan jaksoi kantaa tai hevoskärryyn sai sopimaan.

Yli puolet siirtokarjalaisista oli viljelijäväestöä ja heille piti löytää uudet tilat muualta Suomesta. Pieksämäen seudulle asutettiin runsaasti Raudusta lähtöisin olevia evakoita.  Raudun kunnanvirasto sijoitettiin sodan aikana Pieksämäelle Savontie 40:een, myöhemmin siinä toimi myös Raudun seurakunnan virasto.

Sodissa kaatuneet Raudun seurakunnasta kotoisin olevat sotilaat siunattiin ja haudattiin yhteiseen veljeshautaan kirkonmäelle. Sankarihautauksia tehtiin kesällä 1941 muutamia ja seuraavat hautaukset olivat sodan loppuvaiheessa kesällä 1944, jolloin haudattiin 18 sotilasta. Rautu oli siinä vaiheessa lopullisesti menetetty Neuvostoliitolle.

Rautulainen sotamies Kaarlo Hollari on esimerkki siitä, kuinka vaikeaa ja sekavaa oli sankarivainajankin lepoon saattaminen silloin, kun sotilaalla ei ollut kotia, kotiseutua tai paikkaa mihin mennä. Kaarlo Hollari menehtyi Siiranmäessä 15.6.1944 ja jäi kentälle.  Syyskuun 10. päivä 1944 hänet siunattiin yhdessä 13 muun kentälle jääneen kanssa Pieksämäen sankarihaudalla. Hollarille ei pystytetty muistokiveä tänne, vaan hänen muistopaikkansa on Joroisten kirkkomaan sankarihaudassa no 9. Kivennavan Siiranmäessä on suoritettu 1990-luvulla sotien uhrien etsintöjä ja näissä löydöissä 26.5.1997 on tullut esille Hollarin maalliset jäännökset. Sotamies Hollari haudattiin kesällä 1997 lopulta Lappeenrantaan.

Rautulaisia sotilaita pidettiin erinomaisina kaukopartiomiehinä, tunsivathan he Kannaksen ja Itä-Karjalan maastot ja halu puolustaa kotiseutujaan oli näillä miehillä kova.

Oman tarinansa ansaitsee rautulainen kersantti Lauri Korpelainen. Korpelainen kuului vänrikki Pekurin johtamaan 13 -miehiseen kaukopartioon. Raskaasti kuormattu lentokone lähti Pälkjärveltä 13. elokuuta 1944 klo 21 viemään partiota Säämäjärvelle, lähelle Äänislinnaa. Päästyään Ilomantsin Lapinjärven alueelle koneen moottorit sammuivat ja kone joutui tekemään pakkolaskun synkkään metsään vihollisen alueelle. Osa sisseistä menehtyi turmassa, mm. vänrikki Pekuri, osa jäi venäläisten vangeiksi, mm. Korpelainen, muutama selvisi kuitenkin takaisin kotiin. Kiinniotossa Korpelainen sai kaksi luotia vatsaansa ja yhden sääreensä. Seuraavana päivänä hän menehtyi neuvostoliittolaisessa kenttäsairaalassa.  Suremaan jäi erityisesti nuorikko Siiri, joka ehti olla naimisissa Laurin kanssa 2,5 kuukautta.

TAPATURMAT  RINTAMALLA

Tapaturmia ja vahinkoja tapahtui sotien aikana runsaasti. Pahimmat turmat veivät mieheltä hengen.

Alikersantti Viljo Ollikainen Vanajalta kuoli auto-onnettomuudessa 26.9.1941 Juntusrannassa Suomussalmella.

Itä-Karjalassa jääkäri Antti Taavitsainen oli hiekan kuormauksessa, kun kuorma-auto juuttui kiinni. Taavitsainen meni auton alle lapiomaan hiekkaa renkaiden edestä. Auto lähti kuitenkin itsestään liikkeelle, jolloin auton pakoputki tunkeutui Taavitsaisen rintaan. Taavitsainen menehtyi sotasairaalassa 8.10.1942.

Pioneeri Jouko Karttunen kuoli 20.9.1944 auto-onnettomuudessa. Sotilaat olivat tulossa aselevon jälkeen Vuosalmelta Sulkavalle kuorma-autossa. Sumuinen sää ja pimeys hämäsi auton kuljettajaa niin, että Telataipaleen sillan kohdalla kuorma-auto harhautui sillalta ja putosi kanavaan. Kolme sotilasta menehtyi auton alle. Yksi heistä oli Jouko Karttunen.

KRANAATIT JA LUODIT

Vaarallisia tilanteita sodassa on toinen toisensa jälkeen. Huomattavan osan sotilaitten kuolemista aiheutti räjähtänyt kranaatti ja siitä singonneet sirpaleet. Ne tappoivat ja vammauttivat miehiä. Sotamies Väinö Viinikainen Kylmämäen Heikkolankankaalta haavoittui kranaatin sirpaleesta jalkaan rankassa Ruhtinaanmäen valtauksessa. Hänet saatiin ahkioon ja vedettiin pois taistelualueelta. Läheisessä kenttäsairaalassa hän menehtyi 13.1.1940. Siiranmäessä korpraali Aaro Ihalainen kaatui 13.6.1944. Kranaatti oli tuhonnut hänen molemmat jalkansa.

Tuntematon sotilas -elokuvasta muistetaan nuoria miehiä, jotka eivät malttaneet pitää päätänsä juoksuhaudassa. Tällaisia tapauksia löytyy Pieksämäen miestenkin kohtaloista. Vänrikki Erkki Vallisto kuoli Äyräpäässä 17.8.1941 venäläisen tarkka-ampujan luotiin. Sotamies Urho Stjerna oli mennyt pakkiaan pesemään läheisen järven rantaan, kun väijyksissä ollut vihollisen tarkka-ampuja ampui hänet 18.11.1942 Riihiössä Karjalan kannaksella. Sotamies Veikko Romunen kuoli myös venäläisten tarkka-ampujain luotiin. Surma tapahtui 15.6.1944 Siiranmäessä.

Monet miehet lähtivät mukaan uhkarohkeille tiedusteluretkille vihollisen selustaan. Vänrikki Jouko Tulonen lähti kaukopartioon Korpiselän takamaihin. Partio kiersi vihollisen selustassa polkupyörillä. Partio havaittiin ja ammutusta kranaatista lähtenyt sirpale osui Tulosen vatsaan 11.7.1941. Apua hänelle ei kyetty antamaan, Tulonen kuoli vammoihinsa seuraavana päivänä. Sotamies Erkki Karlbom oli 21.8.1944 syöksyveneessä menossa Taipaleenjoen yli tiedusteluretkelle vihollisen puolelle, kun vene sai osuman ja upposi. Karlbom menehtyi Taipaleenjokeen.

Murhan kohteeksi joutui sotamies Aatu Karjalainen (39 v) Vehmaskylästä. Hän oli vartijana suomalaisten sotavankileirillä Varpajärvellä Impilahdessa. Venäläiset sotavangit tappoivat hänet vankileirillä 19.7.1943. 

Vahingonlaukauksissa meni monta miestä. Varomaton aseitten käsittely ja aseen piippuun unohtuneet luodit olivat vaarana väsyneitten miesten aseen käsittelyssä.

Omien joukkojen ampumana kuoli sotamies Otto Ylönen Niskamäestä 5.3.1944 Lampijärvellä, Karjalan kannaksella. Venäläisen partion kanssa käydyssä taistelussa oma pikakiväärimies ampui vahingossa Ylöstä rintaan. Poventsassa sotamies Toivo Collan vei yöllä piikkilankaestettä etulinjaan ja palasi sitten juoksuhaudalle. Hätääntynyt vartiomies luuli Collania venäläiseksi ja ampui häntä konepistoolilla rintaan. Collan menehtyi 22.4.1942.

LOTTA SANKARIHAUDASSA

Miesten joukosta erottuu yksi hautakivi, jossa näkyy naisen nimi, Helmi Vitikainen. Hän oli syntynyt Mäntyharjulla, mutta kotipaikaksi tuli Paltanen, jossa hän eli naimattomana. Helmi liittyi Hietamäen Lotta-Svärd kyläosaston jäseneksi 1934. Sodan aikana hän toimi muonituslottana sotatoimialueella.  Helmin suuri sydän vei hänet lopulta hautaan. Äiti Lempi oli varoittanut tytärtään liiallisesta verenluovutuksesta. Helmi oli vastannut: ”Mutta jos vaikka joku ison perheen isä pelastuisi.”  Liiallisten verenluovutusten uuvuttamana hän menehtyi Viipurin sotilassairaalassa 33-vuotiaana. Helmi Vitikainen haudattiin Pieksämäen sankarihautaan sunnuntaina 9.8.1942 yhdessä kuuden muun siunattavan sotilaan kanssa. Samana vuonna kuoli toinenkin lotta, Vappu Kukkonen, komennustehtävissä ollessaan. Hänet on haudattu Hiekkapuron hautausmaahan

SOTAVANKEUDESSA KUOLLEET

Toikkalan  Pitkäsmäessä syntynyt korpraali Uuno Tyrväinen katosi Raudussa Karjalan Kannaksella 27.9.1942. Tyrväinen joutui taisteluhaudasta sotavangiksi. Hän ei palannut takaisin Suomeen sotavankien luovutuksen yhteydessä. Muuta tietoa hänen kohtalostaan ei ole.

Alikersantti Urpo Vuorenjäry (Vinblad) jäi sotavangiksi 16.7.44 Suojärven Vuonteleessa. Hänet vietiin Tserepovitsin sotavankileirille Neuvostoliittoon, jossa hän menehtyi neljän kuukauden sotavankeudessa olon jälkeen 24.11.1944. Erään kohtalotoverin mukaan Vuorenjäry kuoli kurkkumätään, toinen tieto kertoo hänen kuolleen vatsatautiin.

SODASSA VÄSYNEET

Kaikkia ei oltu tehty sotimaan.  Toisen mieli on herkempi kuin toisen. Kauheuksien näkeminen ja kokeminen ajoi epätoivoisiin tekoihin, joillakin hengen riistämiseen itseltään. Sankarihaudoissa lepää muutamia sotilaita, jotka itse päättivät päivänsä joko sotatantereella tai kotirintamalla. Hekin ovat kirkkomaalla paikkansa ansainneet.

SOTAINVALIDIEN HAUDAT

Sota teki monesta miehestä invalidin lopuksi elämäkseen.  Sodan päättymisen jälkeen on sankarimaahan haudattu 13 sodissa haavoittunutta tai vammautunutta, heistä viimeisin haudattiin vuonna 1969.

Vangasjärven rannalla syntynyt Vilho Kaipainen kuoli 15.8.1950 Kinkomaan parantolassa keuhkotautiin vaikeavammaisena sotainvalidina. Hänellä oli poikkeuksellisen väkivaltainen kohtalo sodassa. Kaipainen haavoittui 24.8.1941 päähän osuneesta kranaatin sirpaleesta Tsalkissa, Itä-Karjalassa.  Hän jäi haavoittuneena vihollisen valtaamalle alueelle. Vihollinen ruhjoi kiväärin perällä hänen kasvonsa ja vioitti selkärankaa. Kuolleeksi tekeytymällä hän selvisi siihen saakka, kunnes suomalaiset valtasivat alueen takaisin.

HAUTASIIRROT

Sotilaitten ruumiit pyrittiin aina tuomaan kotiseudulle. Välihautauksia jouduttiin tekemään erityisesti jatkosodan alussa kesällä 1941, jolloin suomalaisten aktiivisen hyökkäysvaiheen aikana kaikkia kaatuneita ei lähdetty kuljettamaan kotiseudulleen, vaan haudattiin läheisille sankarihautausmaille, mm. Saaren pitäjään, Rautjärvelle ja Parikkalaan. Talvella vainajat kaivettiin ylös, mikäli omaiset olivat esittäneet siitä toiveen paikallisen suojeluskunnan esikuntaan, ja tuotiin Pieksämäelle, jossa pidettiin suuria sankarihautajaisia. Itsenäisyyspäivänä 1941 haudattiin Pieksämäen kirkkotarhaan kahdeksan rajapitäjien hautausmaista kaivettua sotilasta. Seuraavat suuret hautajaiset pidettiin 8.2.1942, jolloin 6 muualta kaivettua vainajaa haudattiin kirkkomaahan. Aiemmin mainittu kersantti Jouko Tulonen haudattiin kaatumispaikkakunnalle Korpiselkään kesällä 1941. Kevättalvella hänet tuotiin Pieksämäen kirkkotarhaan ja hänelle pidettiin sankarihautajaiset 25.3.1942 klo 13. Kaksi tuntia myöhemmin pidettiin perheen toiset hautajaiset Hiekkapuron hautausmaalla. Isä Kalle oli kuollut aiemmin sydänkohtaukseen. Niin pääsivät isä ja sankaripoika haudan lepoon yhdessä.

Karjalan Kannaksen, erityisesti Raudun, sotilaita haudattiin Pieksämäelle. Jatkosodan aikaan toivo paluusta Karjalaan eli niin voimakkaana, että myös sankarivainajat haluttiin ottaa mukaan ja viedä kotiin. Kersantti Johannes Hyyrinen kaatui 2.8.1941 Pajarissa Rautjärvellä. Viikko myöhemmin hänet haudattiin sankarihautajaisissa Pieksämäen kirkkomaahan. Sankarihautaus oli kesän 1941 ensimmäinen. Veljeshauta oli aukaistu kuudelle sotilaalle talvisodan sankarihautojen viereen. Paikalle kerääntyi tuhansiin lukeutuva hautajaisväki.  Leskeksi jäänyt aviovaimo ei päässyt hautajaisiin, koska hän oli synnyttämässä Pieksämäen sairaalassa Johannekselle kolmatta lasta. Kun Raudussa elämä alkoi rauhoittua, omaiset halusivat viedä vainajan kotiin. Vajaan vuoden kuluttua Hyyrinen noudettiin Pieksämäeltä ja laskettiin uudelleen maan poveen, nyt Raudussa. Siitä tuli hänen viimeinen leposijansa.

MUUALLE HAUDATUT

Muutamat kaatuneet sotilaat haudattiin sankarihautojen sijasta Siilin hautausmaalle tai Hiekkapuron hautausmaalle joko sukuhautoihin tai yksittäisiin hautapaikkoihin. Siilin hautausmaalle on haudattu korpraali Vihtori Karjalainen ja korpraali Toivo Nenonen. Hiekkapuron hautausmaalla lepäävät vänrikki Veikko Vainikainen, sotamies Toivo Hotti, sotamies Kalle Kääriäinen sekä rautulainen Mikko Nahkuri. Hiekkapuroon on haudattu myös alikersantti Pekka Rissanen, muistokivi on kuitenkin sankarihaudalla.

HAUTAKIVIÄ PUUTTUU

Pieksämäki-Seura on koonnut 1992 matrikkelin sankarihautojen vainajista. Niitten tietojen mukaan sankarihaudoilta puuttuu edelleen hautakivi viideltä sankarivainajalta. Nyttemmin on löytynyt yhdelle heistä hautakivi Jyväskylän sankarihaudoilta.

Hautakiviä puuttuu vielä sotamies Urho Yloseltä, syntynyt Pyhäjärvellä 1924, jäi kentälle Siiranmäessä 10.9.1944. Hänet on siunattu kirkkomaahan.

 Pyhäjärvellä 1921 syntyneeltä Urho Kohvakalta puuttuu hautakivi. Hänkin jäi kentälle, Lampijärvellä, Karjalan Kannaksella 9.6.1944. Hänet on siunattu Kannaksella kentälle jääneenä.

Rautulaiset sotamies Veikko Partanen ja sotamies Kauko Pehkonen on siunattu sankarihautoihin, mutta muistokiveä ei heilläkään ole. Partanen kuoli 10.7.1944 Äyräpäässä ja Pehkonen Salmissa 5.7.1944. Molemmat ovat kentälle jääneitä. Sota-arkiston tietojen mukaan heidät olisi haudattu Rautuun, mutta on erittäin epätodennäköistä, että Rautuun olisi haudattu ketään, sen jälkeen kun Neuvostoliitto oli vallannut alueen 9.6.1944 lähtien.

Pieksämäen seurakunnalle on tehty kansalaisaloite täydentää sankarihautojen puuttuvat muistokivet.

Päivitys. Kansalaisaloite johti siihen, että puuttuvat muistokivet hankittiin ja 6.12.2010 vietettiin sankarihautausmaalla isänmaallista juhlaa, jossa kaatuneitten sotilaitten sisarukset ja omaiset laskivat ensimmäiset kukat muistokiville. Pieksämäen sankarihautausmaalta löytyy nyt 300 hautakiveä.

TUNTEMATTOMAN SOTILAAN HAUTA 

tuntematon.jpg  

Kirkkomaalla on kuusi tuntemattoman sotilaan hautakiveä. Kaikki sotilaat ovat kaatuneet talvisodan aikana. Sotilaita ei ole kyetty tunnistamaan, joten heidän hautakiveensä on kirjoitettu: tuntematon sotilas. Tarkkaa tietoa ei ole siitä, ovatko he pieksämäkeläisiä vai jostain muualta päin Suomea. Tahiniemessä sijaitsi talvisodan aikana vainajien kokoamiskeskus. Jäätyneet ruumiit tuotiin rintamalta junavaunuilla, ruumiitten annettiin sulaa ja sen jälkeen laitettiin arkkuihin. Lotat tekivät työn. Vainajat lähetettiin sitten kotiseudun multiin eri puolille Suomea. Onko näissä vainajissa ollut tunnistamattomia ruumiita, jotka on siunattu ja haudattu Pieksämäelle. Varmuutta asiasta ei toistaiseksi ole. Muillakin Suomen hautausmailla on tuntemattomien sotilaitten hautoja, arkistolaitoksen tilastojen mukaan reilut sata sotilasta on haudattu merkinnällä tuntematon sotilas.

SOTILAAN TESTAMENTTI

Kirjeessään kotiin vähän ennen Ruhtinaanmäen taistelua jäppiläläinen Vilho Eloranta kirjoitti perheelleen elämänohjeeksi: ”Eläkää Jumalassa”. Tämä kaino toivomus liitettiin mukaan kuolinilmoitukseen Pieksämäen Sanomiin vainajan muistutuksena kaikille lukijoille.

Aiemmin mainittu luutnantti Matti Kauttula (Cauton) jätti jälkeensä toisenlaisen toivomuksen. Siitä kirjoittaa Pieksämäen Sanomat 23.6.1944 pari viikkoa Kauttulan sankarikuoleman jälkeen: Pieksämäen Aseveljet ry on saanut suurenmoisen lahjoituksen. Metsäneuvos A.J. Cauton ja rva Aili Cauton ovat lahjoittaneet Niskamäestä 103,2 hehtaarin suuruisen maa-alan etupäässä sotainvalidien tai muiden lapsirikkaiden aseveliperheiden hyväksi käytettäväksi ”luutnantti Matti Kauttulan omakotialue” –nimisenä asutusalueena, äskettäin kaatuneen luutnantti Matti Kauttulan toivomuksesta.

Myös tilanomistaja J.H. Roschier lahjoitti maapalstan samaan tarkoitukseen Niskamäestä.

TALVISODAN TARINA

Talvisodassa kotirintama myös joutui hyökkäysten kohteeksi. Pieksämäkeä pommitettiin ja pahoja tuhoja tuli mm. karkauspäivänä 29.2.1940, jolloin kaksi siviiliä kuoli pommituksissa. Myös rakennuksille tuli tuhoja; viisi rakennusta tuhoutui, kaksi paloi ja yli 20 vaurioitui. Kaupunkilaiset suojautuivat pommituksilta juoksemalla metsiin mahdollisimman kauas aseman seudusta.

Nuori lotta Heli Lappi olisi halunnut jäädä sireenien ulvoessa asuntoonsa Reinikaisen taloon, olihan ulkona melkoinen pakkanen. Omistaja Reinikaisen käsky sai lotan juoksemaan kauas Mikkelin sillan takametsiin. Metsässä oli paljon porukkaa ja ainakin kolme tuntia piti odotella, jotta uskalsi palata. Metsässä Heli (22) tapasi ikäisensä pojan Erkki Kaipaisen, joka kertoi olevansa lomalla rintamalta, mutta lähtevänsä takaisin seuraavana päivänä. Yllättäen poika kysyi, ottaisiko Heli hänen kuvansa. Tyttö joutui hetken miettimään, sillä eihän hän ollut mitenkään ihastunut, tuttuja vain olivat. Vastaus oli kuitenkin myönteinen. Vähitellen ihmiset palasivat metsästä kotiinsa ja Heli sai huomata, että asuntoon, mistä hän oli lähtenyt, oli osunut vihollisen pudottama palopommi. Koko huoneisto oli palanut. Heli kiitti onneaan, että oli lähtenyt pakosalle.

Taistelut Kollaanjoella jatkuivat. Sotamies Erkki Kaipainen palasi rintamalle ja joutui heti mukaan taisteluihin. Hänen tehtävänään oli kantaa pikakiväärin ampujalle patruunoita asemapaikkaan. Vihollisen ampuma kranaatti räjähti läheisessä puussa ja sirpaleita osui Kaipaisen selkään kuolettavasti. Kaipainen menehtyi 7.3.1940 Kollaanjoella.

Lotta Heli Lapille jäi muisto sankarivainajasta.

KOTIRINTAMAN TUSKA

talvisodankaatuneet1940.jpg

Talvisodan sankarihaudat 1940

Vanhat Pieksämäen Sanomat kertovat sen suuren tuskan, minkä isänmaan puolesta kaatuneet toivat perheisiin. Kuolinilmoitukset ja henkilömuistelmat pursuavat ikävää ja kaipuuta menetyksestä. Vaikka oli sota-aika, ei ollut ollenkaan ymmärrettyä, että oma poika tai poikia tulee kuolleena kotiin. Sanattomaksi meni rovasti Artturi Siivonen vaimonsa Hildan kanssa menettäessään sodan aikana kolme poikaa ja sodan jälkeen invalidina vielä yhden.  Talvisodassa kaatuneet sotilaat Eero ja Mauri Siivonen saivat hautojensa väliin jatkosodasta veli Arvo Siivosen. Hän onkin ainoa talvisodan sankaririvistöön haudattu, joka oli kaatunut myöhemmässä sodassa. Invalidina 1955 kuollut Urho sai paikan sankarihautojen eturivistä.

Elämän karuutta koettiin Putkosen perheessä Jakolassa. Asarias ja Ida Putkoselle syntyi neljä poikaa ja tytär. Molemmat vanhemmista kuolivat jo ennen sotia, 1930-luvulla, keuhkotautiin ja lapset jäivät orvoiksi. Jatkosodan syttyessä veljekset joutuivat rintamalle. Sotaan lähdettäessä vanhin veljeksistä Vilho oli parisuhteessa, mutta nuoremmat veljeksistä ilmoittivat pikkusiskonsa Lyylin lähimmäksi omaisekseen. Muutaman kuukauden aikana syksyllä 1941 veljeksistä menehtyi  Ano, Toivo sekä Uuno, vain vanhin Vilho selvisi elävänä kotiin. Marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim luovuttamana 16-vuotiaan Lyylin rintaa kiinnitettiin 1940-luvun alussa kolme vapaudenristiä surunauhoin muistona veljistään heidän tahtonsa mukaisesti. Äärimmäisen raskas lähtö elämään nuorelle orvolle tytölle. Lyyli on kuitenkin selvinnyt ja elää yhä.

Suru ja pelko tulevaisuudesta jäi leskille, joitten oli nyt yksin huollettava lapsikatras ja ansaittava toimeentulo. Moni vanhus menetti vanhuuden turvaajansa, ainoan poikansa. Suurin uhri, mitä isänmaalle voi antaa, oli nyt annettu.

Suremaan jäivät kaatuneen äiti ja isä, sisarukset ja omaiset. Otto Laitinen Maaveden Sarkaniemestä itki katkerasti menettämäänsä veljeä.  Sotamies Toivo Laitinen oli kaatunut talvisodan ensimmäisissä taisteluissa 16. joulukuuta 1939 jossain Impilahden Kitilän Haukkaselässä. Venäläisten hyökkäys oli siinä vaiheessa sen verran vahvaa, että suomalaiset joutuivat äkkiseltään perääntymään. Lähdettäessä liikkeelle Laitinen palasi kuitenkin teltalleen hakemaan ruokapakettiaan. Teltoilta kuultiin ammuntaa, Toivo ei tullut enää takaisin, eikä taistelutovereilla ei ollut mahdollisuutta mennä  auttamaan.

Toivo Laitiselle pidettiin hautajaiset ja hänet siunattiin Pieksämäen sankarihautaan kentälle jääneenä 24.6.1940. 

Veli Otto Laitinen ei saanut rauhaa sieluunsa.

Suru menetetystä veljestä oli niin suuri, että jatkosodan aikaan kesällä 1942, jolloin kaatuneen veljen taistelutantere oli jälleen vallattu takaisin, Otto Laitinen pyysi lupaa päästä etsimään veljensä jäänteitä. Lupa tuli ja pääsy kunniankentälle. Toivon kaatumispaikalta löytyi sekä suomalaisten että venäläisten hautoja. Hänelle osoitettiin yhtä mahdollista hautaa, jonka hän sitten avasikin. Sotilas ja sotilaan tuntolevy löytyi, mutta se kuului Ristiinasta olleelle sotilaalle. Otto Laitinen palasi takaisin Maavedelle. Vieläkään ei Otto saanut rauhaa sieluunsa. Hän pyysi luvan mennä alueelle uudemman kerran. Nyt hänelle osoitettiin kiveä, jonka takana oli kuollut suomalainen sotilas, kallo ja luut olivat enää jäljellä. Tuntolevy löytyi ja se kuului …Toivo Laitiselle. Veli oli löytynyt. Kaikki se, mitä hänestä enää oli jäljellä, laitettiin puuarkkuun ja tuotiin Pieksämäelle 10.8. Sotamies Toivo Laitinen haudattiin sankarihautajaisissa syksyllä 1942.

Veli ei veljeään jättänyt.

LAPSET

Artikkelin lopuksi lainaan Jäppilästä kotoisin olevan runoilijan Laina Koivistoisen tuntoja sodan ajasta lapsen näkökulmasta: 

Sodan syttyessä olin 11-vuotias, joten sain auttaa äitiä taloustöissä ja opetella lypsämään ainoaa lehmäämme. Enimmäkseen muistelimme lasten kesken edellistä kesää, 1939, harvinaisen kaunista ja lämmintä, uintiretkiä Ylemmäiselle, ahomansikoita ja onkimatkoja.

Onnelliset muistot auttavat raskaiden aikojen yli.

Jotenkin tuntui, että Isänmaan asia nousi lastenkin mielestä suureksi ja tärkeäksi. Emme unohtaneet sankarivainajia, me olimme ylpeitä miehistä rintamalla, suomalaisista miehistä, jotka puolustivat kotejamme.

 

Artikkelin koonnut Sydänseutu-lehteen Asko Hankilanoja

Lähdetiedot

Talvi- ja jatkosodan sankarivainajat Pieksämäen kirkkomaassa, Pieksämäki-Seuran  julkaisu no 4

Arkistolaitoksen nettisivut: Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tiedosto, http://kronos.narc.fi/menehtyneet

Raudun historia

Otappa ja tiiä, Niskamäen kyläkirja

Eila Hulkkonen: Pieksämäen lotat

Pieksämäen Sanomat

Jaakko Vauhkosen kirjoitukset

Pekka Reinikaisen kotiarkisto

Pieksämäen seurakunnan hautaluettelo

 

Tässä artikkelissa mainittujen sankarivainajien hautanumerot Vanhan kirkon sankarihautausmaalla:

3

Manninen Kaarle

10

Kaipainen Vilho

16

Siivonen Urho

23

Korpelainen Lauri

25

Karlbom Erkki

41

Karttunen Jouko

42

Turpeinen Lauri

43

Karjalainen Pentti

45

Moilanen Paavo

46

Rissanen Pekka

48

Vuorenjäry Urpo

53

Hotti Eemeli

55

Karjalainen Reino

65

Romunen Veikko

86

Tyrväinen Lauri

94

Ihalainen Aaro

98

Kauttula Matti

107

Ylönen Otto

108

Karjalainen Aatu

123

Kohvakka Erkki

124

Häkkinen Ano

125

Tyrväinen Viljo

132

Laitinen Toivo

133

Vitikainen Helmi

142

Taavitsainen Antti

143

Stjerna Urho

155

Herttua Kauko

158

Mökkönen Aatami

161

Tulonen Jouko

172

Putkonen Ano

184

Putkonen Toivo

191

Collan Toivo

196

Putkonen Uuno

201

Vallisto Erkki

222

Ollikainen Viljo

229

Siivonen Mauri

230

Siivonen Arvo

231

Siivonen Eero

245

Järvisalo Aarne

263

Tyrväinen Uuno

273

Kärkkäinen Aksel

277

Kaipainen Erkki

291

Viinikainen Väinö

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viimeksi päivitetty 16.04.2014 19:44