Etusivu Pieksämäen seudun historiaa Kivet kertovat Pieksämäen hautausmailla
Kivet kertovat Pieksämäen hautausmailla PDF Tulosta Sähköposti

 

vanhakirkko.jpg hauta017.jpg hauta027.jpg
 Pieksämäen Vanha kirkko Tigerstedt-suvun hautakivi kirkonmäellä Bovallius-perheen hauta kirkonmäellä tapulin vieressä
hauta033.jpg hauta016.jpg hauta042.jpg
Rovasti Molleruksen hautakumpu tapulin vieressä Vapaussodan kaatuneitten muistomerkki Collanus-suvun muistokivi kirkonmäellä
hauta045.jpg hauta015.jpg hautauino.jpg
Sankarihaudat ja muistomerkki Riipisen suvun muistokivi kirkonmäellä Sylvi Kekkosen (os.Uino) siskon hautaristi Siilin hautausmaalla

 

KIVET KERTOVAT PIEKSÄMÄEN VANHOILLA HAUTAUSMAILLA

Pieksämäki-Seura ry:n julkaisu

Mirjami Salovaara

 

 

KIRKKOPUISTON VAIHEITA

 

Koska Pieksämäen maaseurakunnan v. 1753 valmistunut kirkko on jo kolmas tällä paikalla sijainnut jumalanpalvelushuone, on todennäköistä, että kirkkoa ympäröivään kirkkomaahan ja kirkon lattian alle on haudattu jo varhain 1600-luvulla. Nykyisenkin kirkon lattian alle haudattiin erikoisesti talvisaikaan aina vuoteen 1822 jolloin tämä hautaamistapa kiellettiin. Jäänteitä vanhoista haudoista on löytynyt korjausten yhteydessä vuosina 1875, 1896, 1926 sekä jonkin verran vielä viimeisimmän perustan lujittamisen yhteydessä vuosina 1971 ja -72.

 

Alueeltaan verraten pieni kirkkomaa kirkon ympärillä tuli siis parin vuosisadan aikana moneen kertaan täyteen haudatuksi. Koska muistomerkit yleensä olivat puisia, hävisivät ne aikain kuluessa. 1860-luvulla muistetaan kirkkomaalla vielä olleen kaksi hautakammiota sekä muutamia rautaisia ristejä.

 

Kirkkomaan puisen aidan korjaus ja tervaaminen asetti seurakuntalaisille aikaa myöten raskaita velvoitteita ja niinpä päätettiin aita latoa kivistä 1800-luvun alkupuolella. Kansimainen betonivalos aidan vahvistamiseksi on peräisin 1930-luvulta ja sankarihauta-alueen laajentamisen yhteydessä jouduttiin osa aidasta latomaan uudelleen.

 

Rovasti A. E. Bernerin toimesta istutettiin kirkkotarhaan koivuja vuosina 1881—82 sekä vedettiin suorat käytävät sen jälkeen kun painanteita oli täytemaalla tasoitettu. Tässä yhteydessä myös kylvettiin heinänsiementä nurmikoksi. Koivuja tiedetään myös myöhempien aikojen rippikoululaisten istuttaneen pappinsa johdolla.

 

Kirkkomaan ja sen kiviaidan ulkopuolella olevien alueitten uudelleen järjestelyistä ja kaavoittamisesta laajennetuksi hautausmaaksi on aikoinaan tehty useitakin suunnitelmia mutta näitä ei toteutettu. Sankarihauta-alueen varaaminen 1939—40 ja 1941—44 sodissa kaatuneitten leposijoiksi ratkaisi sitten kirkkomaan käytön ja kasvavan paikkakunnan suuremman hautausmaa-alueen tarve johti tässä suhteessa uusiin ratkaisuihin.

 

Vanhojen säilyneitten muistomerkkien mukaan on tänne haudattujen aikaisin kuolinaika 1742 ja myöhäisin 1901.

 

Tigerstedt-suvun hauta

 

Muistomerkin mukaan on tälle paikalle haudattu suvun jäseniä jo 1700-luvun puolivälissä ja viimeinen hautaus on suoritettu v. 1866. — Koska suku on omistanut maatiloja paikkakunnalla ja lähipitäjissä vuodesta 1735 vuoteen 1911, voisi olettaa, että sukuhautaan olisi haudattu useampia suvun jäseniä kuin ne viisi joiden nimet on tässä hautakivessä. Kivi on mahdollisesti pystytetty verrattain myöhään kadonneitten entisten muistomerkkien tai kappelirakenteen paikalle.

 

Kapteeni Isak Erik Tigerstedt (s. 1686 k. 1742) tuli Pieksämäen komppanian päälliköksi v. 1735 ja sai haltuunsa Uuhimäen sotilasvirkatalon. Hänen puolisonsa oli everstin tytär Lovisa von Brandenburg, joka miehensä kuoltua meni uuteen avioliittoon ja asui myöhemmin Joroisissa. Tämä selittää sen, että hän ei ole saanut viimeistä leposijaansa Tigerstedt-suvun haudassa. Isak Erik Tigerstedtillä oli neljä poikaa ja kaksi tytärtä. Näistä vanhin poika Georg Fredrik osallistui Anjalan liittoon, sai tuomion maanpetturuudesta ja mestattiin v. 1790 Rantasalmella. Nuorempi poika:

 

Gustaf Adolf (s. 1731 k. 1808) muodosti ostamastaan maatilasta Meijerhovin kartanon Pyhityn kylässä. Hän toimi myös Pieksämäen komppanian päällikkönä v:sta 1771. Kartanon maita viljeltiin taidollisesti ja kerrotaan tämän Tigerstedtin tuoneen mm. perunan viljelyksen Pieksämäelle. Hän yhdisti tilaan vielä Nikkarilan kylän molemmat vanhat maakirjatalot. Lisäksi hän omisti lähipitäjissä ainakin 12 kartanoa tai tilaa. Ennen kuolemaansa hän ehti nähdä Savon prikaatin perääntyvän mukanaan kaksi hänen poikaansa, jotka kummatkin kaatuivat Suomen sodassa.

 

Puoliso Christina Sofia Donner (s. 1748 k. 1790). Heillä oli 14 lasta, joista ainoastaan nuorin on tänne haudattu:

Ruukinpatruuna Adolf Wilhelm (s. 1790 k. 1853). Päivämääristä päätellen kuoli äiti tämän lapsen synnytykseen.

 

Adolf Wilhelm Tigerstedtistä tuli aikanaan Meijerhovin kartanon omistaja ja sen lisäksi hänellä oli Strömsdalin ruukki Nilsiässä ja Gustavsforsin ruukki Kaavilla omistuksessaan. Hänellä ja puolisollaan Maria Gustava Collinilla oli 12 lasta. Lasten syntymäpaikoista päätellen perhe asui vuoroin Rautalammilla, Nilsiässä, Joroisissa tai Kuopiossa. Siellä myös Adolf Wilhelm kuoli, mutta tuli kuitenkin haudatuksi sukuhautaan Pieksämäellä. Ainoana hänen lapsistaan sai tässä Tigerstedt-suvun haudassa viimeisen leposijansa:

 

Adolf Wilhelm Gregori (s. 1817 k. 1866). Hän oli toiminut Venäjän armeijan

upseerina saaden majurin arvon.

 

Bovallius-perheen hauta

 

Patsasmainen hautakivi ja rauta-aitaus edustaa vuosisadan vaihteen tyypillistä muistomerkkityyliä, joten on syytä olettaa, että ne on pystytetty vasta paljon myöhemmin kuin ensimmäiset hautaukset tähän perhehautaan on suoritettu.

 

Pehr Gustaf Adolf Bovallius s. 1813 k. 1821 oli perheen vanhin lapsi ja ainoa poika. Hän sai ensimmäisenä leposijansa tapulin viereen varatussa perhehaudassa.

 

Perheen isä Pehr Olof Bovallius joka oli syntynyt Ruotsissa Bödan pitäjässä papin poikana oli tullut Suomeen maanmittarin apulaisena, toimi sittemmin komissiomaanmittarina ja sai myös sotakamreerin arvonimen. Solmittuaan avioliiton Maria Elisabeth Tigerstedtin kanssa, asettui hän isännöimään Nikkarilan tilaa. Sen oli eversti Gustaf Adolf Tigerstedt erottanut Meijerhovin maista ja lahjoittanut tyttärelleen turvatakseen tämän toimeentulon.

 

P. O. Bovallius joka oli syntynyt 1782 kuoli jo 1829. Hänen leskensä kahden alaikäisen tyttären kanssa koetti ahkeruudella ja säästäväisyydellä tulla toimeen köyhtyneessä ja huonosti viljellyssä talossa. Maria Elisabeth Bovalliuksen kuoltua v. 1855 jatkoivat naimattomat sisarukset samaa työteliästä ja vaatimatonta elämää. Vasta viime vuosisadan loppukymmenillä maassamme nousua elänyt metsäteollisuus muutti sisarusten taloudellisen tilanteen kun he voivat myydä puutavaraa omistamaltaan 2000:n hehtaarin tilalta.

 

Sisaruksista kuoli ensin v. 1815 syntynyt Sofia Magdalena v. 1891.

 

Nuorempi v. 1817 syntynyt Johanna Angelique eli vielä yksinäisenä ja melkein sokeana vuoteen 1901. Hänen hautaamiseensa perhehautaan tarvittiin erikoislupa senaatista. Sisarukset lahjoittivat testamentin kautta koko omaisuutensa säätiölle, jonka tuli ylläpitää suojakotia ja talouskoulua kuuroille tytöille. Koulu on toiminnassa edelleenkin Nikkarilan tilalla.

 

Rovasti Molleruksen hautakumpu

 

Abraham Mollerus joka oli syntynyt 6.12.1773 Iisalmen kappalaisen poikana, toimi Pieksämäen kirkkoherrana v. 1823—1840.

 

Häntä pidettiin oivallisena maanviljelijänä ja hänen toimestaan mm. kerättiin pappilan etelänpuolen rinnepelloilta kivet aluetta ympäröiväksi kiviaidaksi. Tästä aidasta on vieläkin jäänteitä nähtävänä. Rovasti Mollerus näki myös paljon vaivaa saadakseen peratuksi pappilan rinteen alapuolisen suuren suon. Kerrotaan, että hän miesten kanssa työssä ollessaan tempaisi kaikin voimin maasta suurta juurakkoa ja vaipui ponnistuksen johdosta kuolleena maahan. Kansa nimitti tämän jälkeen vainajaa »Juurikkarovastiksi».

 

Rovasti Mollerus oli viimeinen seurakunnan palvelija, joka sai hautasijansa vanhaan kirkkomaahan. Hautakumpu Bovalliuksen perhehaudan vieressä on yhä näkyvissä ja sen ainoana muistomerkkinä mainitsee jo opettaja Heikki Tepposen pitäjänhistoria (v:lta 1915) olevan vain neljä kummulle istutettua kuusta.

 

KIVI 1862 on selvästi näkyvissä ensimmäisen sankarihautarivistön välittömässä läheisyydessä. Kivi on topografinen kiintopiste jota ei saa hävittää näkyvistä.

 

Juurikkarovastin hautakumpu ei ole saanut minkäänlaista muistokiveä, mutta pappilan länsirinteen peltoa ympäröivän kiviaidan hän jätti muistokseen toiminnastaan puolitoista vuosisataa sitten.

 

 

Vapaussodassa kaatuneitten muistomerkki

 

Patsaassa on seitsemän nimeä joista kaksi ensimmäistä, 1.2.1918 kaatuneet Frans Oskar Hellgren ja Aadolf Rafael Saarinen olivat muualta tänne tulleina taistelleet paikkakunnan miesten kanssa. Samoin osallistui taisteluihin ja kaatui Nikkarilan metsäkoulun oppilas Paavo Oskari Iltanen.

 

Pieksämäen omista miehistä:

Taneli Nykänen kaatui Varkauden taisteluissa

Fabian Pylvänäinen k. Viipurissa

Kalle Kohvakka k. Mäntyharjulla

Jalmar Manninen k. Jaalassa.

 

Pieksämäen historia tietää kertoa, että lisäksi sai vapaussodan taisteluissa surmansa A. M. Ottelin Haapakoskella ja Kalle Paukkunen jossakin Karjalassa. Lisäksi saivat punaisten toimesta epähuomiossa surmansa Aapeli Mähönen ja Ville Pehkonen.

 

Collanus-suvun muistokivi

 

Kivi on pystytetty 2.7.1939 Collan-suvun sukuseuran toimesta tämän seuran kokouksen

yhteydessä. Claudius Collanuksen syntymävuodesta ei ole tietoa. Hän toimi Pieksämäen kappalaisena 1673-1685 ja kirkkoherrana v:sta 1685 kuolemaansa asti v. 1692.

 

Koska tuolloin vielä yleisesti haudattiin papit kuoriin kirkon lattian alle, on todennäköistä että Claudius Collanus sai viimeisen leposijansa nykyistä kirkkoa edeltäneen pyhäkön lattian alla.

 

Muistokivessä mainittu Henrik oli Claudiuksen veli. Hän asui ainakin ajoittain kirkonkylässä maata viljellen. Hänen poikansa Anders oli Pieksämäen lukkarina ainakin vuosina 1680-1690. Toinen Henrikin poika Klaus (Klas) hoiti samaa virkaa v. 1692—1723.— Collanus-lukkareiden ääni kaikui siis Pieksämäen kirkossa yli 40 vuotta.

 

Rovasti Claudius Collanuksen poika Erik toimi pappina m.m. Rantasalmella ja Joroisissa. Erikin poika Claudius oli niinikään pappi ja hänen pojanpoikansa Zachris joka eli 1814—1877, käytti jo sukunimeä muodossa Collan. Tämän suvun jäsenen toimeliaasta ja vaiherikkaasta elämästä on mainittava erikoisesti se, että hän v. 1849 osti itselleen Sulkavan pitäjästä Linkolan suuren verotilan ja viljeli sitä 18:n vuoden ajan. Zachris Collanin ja hänen vaimonsa Anna Lovisa Davidssonin jälkeläiset myöhemmissä polvissa ryhtyivät käyttämään sukunimenään Linkolaa. Tämän suvun jäsenissä on ollut runsaasti lahjakkaita tiedemiehiä, lääkäreitä ja pappeja jotka kaikki antoivat voimakkaan panoksensa asuinseutujensa kulttuurielämään ja taloudelliseen kehittämiseen.

 

Yllämainitun Claudius Collanus nuoremman pojanpoika oli myös Karl Collan säveltäjä, opettaja, yliopiston kirjastonhoitaja, aatteellinen kirjailija ja journalisti. Yksinomaan jo hänen sävellystuotantonsa on huomattava käsittäen laajan kokoelman yksinlauluja ja pianosävellyksiä. Laulusävellyksistä tunnetuimpina ja pysyvän suosion saavuttaneina on mainittava Savolaisen laulu, Vaasan marssi ja Sylvian joululaulu. Karl Collan joka oli syntynyt Iisalmessa 3.1.1828 kuoli 12.9.1871 Helsingissä raivonneen koleraepidemian uhrina.

 

Collan-suvun sukuseura on julkaissut tutkimuksia suvun vaiheista vuosina 1966-1971. Pieksämäellä elää suvun jälkeläisiä vielä n. 30 henkilöä. Mainittakoon, että yksi suvun jäsenistä on saanut viimeisen leposijansa sankarihaudassa.

 

Sankarihauta-alue

 

Tapulin puolelta lähtien on kaksi ensimmäistä riviä talvisodassa vuosina 1939-1940 kaatuneitten muistomerkkejä. Lisäksi on lähinnä sankaripatsasta olevassa rivissä 9 kiveä kentälle jääneinä siunattujen muistomerkkeinä. Tuntemattomina haudattuja on kuusi.

 

Kaikkiaan kaatui ja on tälle alueelle saanut muistomerkkinsä 297 pieksämäkeläistä. Näistä on talvisodassa kaatuneita 78 ja jatkosodassa tai myöhemmin vammoihinsa menehtyneitä 219. Vanhin kaatuneista oli syntynyt v. 1894 ja nuorimmat v. 1926. Myöhäisimmät hautaukset tapahtuivat vuosien 1949—1969 välillä. Tällöin oli kysymyksessä vammoihinsa menehtyneet rintamamiehet. Sankarihautojen muistokiviä katsellessa kiintyy huomio erikoisesti kolmen veljeksen hautoihin:

 

Mauri Siivonen s. 1915 kaatui 7.5.1940

Ilmari Siivonen s. 1907 kaatui 28.10.1942

Eero Siivonen s. 1908 kaatui 6.3.1940

Lisäksi haavoittui ja sokeutui neljäs rovasti Artturi Siivosen pojista, Urho Siivonen, joka oli syntynyt v. 1919. Hän kuoli vammojensa seurauksiin 5.6.1955 ja on hänen hautansa lähinnä sankaripatsasta olevassa rivissä.

 

Sankarihauta-alueella on saanut leposijansa yksi naishenkilö: Helmi Vitikainen s. 26.6.1911 k. 28.7.1942. Hän toimi muonituslotan tehtävissä ensin Sortavalassa ja myöhemmin Karjalan Kannaksella. Liian usein toistuneitten verenluovutusten heikentämänä hän menehtyi Viipurin sotasairaalassa.

 

 

Riipisen suvun muistokivi

 

Kivi pystytettiin jonkin kesäisen seurakuntajuhlan yhteydessä v. 1947. Niiden ainakin kolmen sukupolven kadonneitten hautojen muistomerkiksi jotka tällä kirkkomaalla olivat saaneet viimeisen leposijansa. Riipisen suvun kantaisänä pidetään 1600-1700 luvun vaihteessa elänyttä Joachim Ainelaista.

 

Muistokiven pystyttämiseksi toimi Virtasalmella asuva suvun omalaatuisuudestaan tunnettu jäsen. Hän hakkautti patsaaseen oman nimensä muitten suvun jäsenten mielipidettä kuulematta.

 

 

HIEKKAPURON HAUTAUSMAAN VAIHEITA

 

Kun kirkkoon hautaaminen kiellettiin ja pieni kirkkomaa oli jo moneen kertaan täyteen haudattu, syntyi vuoden 1824:n vaiheilla ajatus uuden hautausmaan perustamisesta Hiekkapuron alueelle. Suunnitelmaa ryhdyttiin kuitenkin toteuttamaan vasta v. 1833 jolloin kuvernöörin virastosta oli tullut asiaa koskeva määräys. Sitä ennen oli jo välillä suunniteltu hautausmaan uudeksi paikaksi kirkon ja Moision kartanon välistä peltomaata tai pappilan peltoa kirkkomaasta itään päin. Tutkimukset asiasta veivät vielä vuosia ja vasta v. 1836 tuli kuvernööriltä virallinen määräys perustaa hautausmaa Hiekkapuron vanhalle markkinapaikalle.

 

Alue erotettiin Vauhkolan rustitilasta ja sen pituus oli n. 300 kyynärää ja leveys n. 80-100 kyynärää, kuten Tepponen historiassaan kertoo. V. 1840 päätettiin hautausmaan ympärille rakentaa 2 l/2 kyynärää korkea kiviaita. Saman vuoden syksynä hautausmaa vihittiin tarkoitukseensa. - Pitäjäläiset joutuivat päivätöinä ajamaan täytesoraa hautausmaan korottamiseksi vuosina 1875 ja 1905.

 

Kun hautausmaa oli ollut käytössä nelisenkymmentä vuotta, todettiin sen olevan liian lähellä ihmisasumuksia ja keväisin ja syksyisin oli haittana hautoihin tuleva vesi. Vuonna 1891 sitten kiellettiin hautaaminen lähes kokonaan. Tällöin otettiin käyttöön uusi hautausmaa Siilinniemellä. Sen sijainti etäällä kirkonkylästä aiheutti jatkuvia valituksia, jotka viimein johtivat siihen, että silloisen kirkkoherran rovasti Borgin ehdotuksesta otettiin Hiekkapuron hautausmaa uudelleen käyttöön v. 1905. Ojitusta alueen ympärillä parannettiin ja täytemaata lisättiin.

 

Vuonna 1935 tilasi seurakunta istutus- ja kaunistussuunnitelman arkkitehti Ilmari Virkkalalta. Tästä suunnitelmasta toteutui kuitenkin ainoastaan muutama yksityiskohta, joista mainittavin on alueen halki kulkeva levennetty tie ja jalokuusirivit sen molemmin puolin. Liian suureksi päässyt muu puusto on kuitenkin tukahduttanut osan näistä puista ja nykyisin suojeluksessa olevana puistona ei puustoa saa ilman erikoislupaa vähentää.

 

Nykyisen hautausmaahoitajan arvion mukaan on tälle hautausmaalle haudattu kuluneen lähes puolentoista vuosisadan aikana 7000-10000 vainajaa.

 

Lohko I

 

Lohko I on se alue, jota vanhastaan on kutsuttu herrojen kortteliksi. Tultaessa portista hautausmaalle, kiintyy huomio oikealle katsottaessa tällä alueella olevaan korkeaan graniittipatsaaseen muotokuvareliefeineen. Vilho Rossi (1867-1944) oli pieksämäkeläistä sukua ja toimittuaan Viipurissa kansakoulunopettajana palasi hän eläkevuosikseen kotiseudulleen. Testamentissaan hän määräsi omaisuutensa käytettäväksi sellaisen mallitilan perustamiseen kotikylälleen missä olisi annettu paikkakunnan nuorisolle maataloudellista opetusta. Toisena vaihtoehtona oli omaisuuden lahjoittaminen kokonaisuudessaan Kulttuurirahastolle jonka tuli antaa rahastosta apurahoja maataloudelliseen opiskelu- ja tutkimustyöhön. Jälkimmäinen määräys toteutettiin ja muutamia vuosia lahjoittajan kuoleman jälkeen pystytettiin muistokivi kulttuurirahaston toimesta.

 

Lähellä on saman suvun jäsenen Eero Rossin (1892-1949) hauta. Hän toimi Pieksämäen Yhteislyseon matematiikan lehtorina ja kaksi viimeistä elinvuottaan myös sanotun koulun rehtorina. Tämän lisäksi hänellä oli useita kunnallisia luottamustoimia.

 

Johan Valfrid Lasto (1880-1949) oli toiminut useita vuosia paikkakunnalla eläinlääkärinä, kun hänet valittiin vastaperustetun kauppalan ensimmäiseksi kauppalanjohtajaksi. Hänellä oli kokemusta ja pätevyyttä tähän tehtävään, olihan hän aikaisemmin ollut kunnanvaltuuston puheenjohtajana ja sen ohella hoitanut muitakin kunnallisia luottamustoimia. 

 

Hänen puolisonsa Isa Theresia (1883-1952) muistetaan lämminsydämisenä kristillisen yhdistystyön tekijänä. Lastojen pitkäaikaisen kodin paikalla Toikanniemessä on nykyisin Vanhustentalosäätiön neljä rivitaloa.

 

Oskari Vauhkonen (1892—1930) oli Pieksämäen säästöpankin ensimmäisiä johtajia ja toimi v:sta 1919 jakamattoman kunnan kirjurina.

 

Vaalea suurikokoinen graniittipatsas enkelihahmoineen on pystytetty v. 1931 Winbladin perhehaudalle. Kauppias William Alfred Winblad (1873—1938) hallitsi aikanaan kirkonkylän tienristin aluetta monipuolisella kauppahuoneellaan. Puolisonsa kanssa hän oli myös aktiivisesti mukana kasvavan kauppalan henkisissä riennoissa ja luottamustoimissa.

 

Henrik Tepposen (1857—1918) nimi on säilynyt myöhempien polvien kiitollisessa muistossa. Tämä tarmokas ja monitoiminen mies oli kirkonkylän ensimmäisen kansakoulun opettajana 1877-1918. Tämän toimen ohessa hän oli mukana lähes kaikissa kunnallisen ja seurakunnallisen toiminnan luottamus- ja järjestelytehtävissä. Toimittuaan näissä jo vuosia yhdessä Abel Häyrisen kanssa, joutui hän viime mainitun kuoltua ottamaan päävastuun monista tehtävistä. Niinpä hän oli kuntakokouksen puheenjohtaja parin vuosikymmenen ajan. Erikoisen ansiokasta oli hänen toimintansa sosiaali- ja koulutoimen alalla. Hänen aikanaan perustettiin pitäjään 12 uutta kansakoulua joiden toiminnan hän pani alkuun. Ainutlaatuisen arvokasta on myös se historiallisen tieto; ja kuva-aineiston keruu, joka johti hänet julkaisemaan v. 1915 kirjan PIEKSÄMÄEN PITÄJÄN KERTOMUS. Vain tämä ensimmäinen osa hänen suunnittelemastaan teoksesta ehti ilmestyä, mutta jo sekin sisältää arvokasta tietoa paikkakunnan menneisyydestä ja varsinkin kirkollisen alan edustajien henkilöstöhistoriaa ja tapain kuvausta.

 

Tepposen suurta merkitystä paikkakuntamme lähimenneisyydelle kuvastanee sekin, että hänen nimensä on mainittu Pieksämäen historiateoksessa useammin kuin kenenkään muun.

 

Ryhmä Cauton-suvun muistomerkkejä korkeine kivineen liittyy Moision kartanon historiaan. Tämä kartano on ollut saman suvun hallussa jo 1700-luvulta alkaen. Ensimmäinen Cauton-niminen kartanon isäntä oli Erik Gabriel Cauton joka kuoli 1833. Tällöin ei vielä Hiekkapuron hautausmaata oltu otettu käyttöön, mutta seuraavat tämän suvun jälkeläiset ovat jo tänne haudatut.

 

Erik Gustaf Cauton (1825-1886) tuli Moision kartanon isännäksi Erik Gabriel C:n jälkeen. Hän oli suuren tilan edistyksellinen hoitaja ja monien kunnallisten luottamustehtävien haltija. Mm. kunnallislautakuntaan hän kuului jäsenenä v:sta 1865 lähtien eli kunnallistoiminnan alusta alkaen. Hänen ja puolisonsa Hannan haudassa on saanut viimeisen leposijansa myös heidän tyttärensä Sigrid (1872-1956) joka useita vuosia emännöi veljensä hoitamassa kartanossa ja piti eräinä vuosina kotiteollista tekstiilikutomoa Olga Tepposen kanssa. - Arvid Erik Cauton (1867—1938) oli valmistunut maanmittausinsinööriksi mutta siirtyi jo varhaisessa vaiheessa isännäksi Moision kartanoon. Hänen kuoltuaan siirtyi kartano hänen veljelleen.

 

Metsäneuvos Aksel Johannes Cauton (1877—1949) ja puolisonsa Aili Maria s. Rosendahl (1881 — 1959) ryhtyivät kartanoa hoitamaan sodanaikaisissa muuttuneissa olosuhteissa. — Kartano on yhä saman suvun omistuksessa. - Varatuomari O. A. Cauton (1875-1925) jonka hautakiven ovat ystävät pystyttäneet, teki elämäntyönsä Sortavalassa.

 

Agnes Oker-Blom (s. Cauton 1866—1941) toimi opettajana ensin Kuopiossa ja myöhemmin Pieksämäen vastaperustetussa yhteiskoulussa. Hänen puolisonsa: piirilääkäri Alfons Oker-Bolm (1868—1923) aatelismies, senaattorin ja kenraalin poika oli tänne tullut Hangosta hoitamaan kunnanlääkärin virkaa. Virka muuttui sittemmin piirilääkärin viraksi ja oli hän tässä virassa kuolemaansa saakka.

 

Tässä osassa hautausmaata on useitten seurakunnan työntekijöitten haudat:

Pastori Vilho Kantola (1874-1921) oli kymmenen vuotta Pieksämäen kappalaisen virassa. Hänet muistetaan innokkaana työntekijänä ja lahjakkaana saarnamiehenä, jota kauempaakin tultiin kuulemaan. Hänen puolisonsa kansakoulunopettajana Karjalassa toiminut Ellen Johanna sai täällä viimeisen leposijansa yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin vietettyään viimeiset vanhuutensa vuodet Pieksämäellä.

 

Kirkkoherra Herman Vauhkonen (1844-1906) oli oman pitäjän mies ja toimi ensin kirkkoherran apulaisena ja sittemmin kappalaisena 1881— 1891. Hän kuoli syntymäkodissaan lähellä Suonenjoen rajaa perheettömänä.

Lähempänä poikittaiskäytävää tällä lohkolla on rovasti Artturi Siivosen (1881-1981) ja hänen kolmen puolisonsa hauta. Tämä kaikkien rakastama uuttera seurakunnan paimen saavutti paria kuukautta vaille sadan vuoden iän. Hänen virka-aikansa oli 1919—1954. Erikoisen raskaita aikoja hän sai elää sotien aikana menettäessään sodan uhreina neljä poikaa.

 

Herman Brynolf Weckman (1854-1906) toimi Pieksämäen kappalaisena 1892-1906. Hänestä on jäänyt tieto, että hän oli hiljainen mies, joka virkansa ohella hoiti kunnallisia luottamustoimia.

 

Kuljettaessa tämän lohkon maantien puoleista sivua löytyy provasti Aksel Emanuel Bernerin (1810-1884), hänen puolisonsa ja nuorena kuolleen poikansa hautamuistomerkki. Kirkkoherraksi Berner tuli Pieksämäelle 1865 toimittuaan sitä ennen opettajana ja pappina mm. Viipurissa ja Mäntyharjulla. Hänen aikansa muodostui hyvin merkittäväksi sekä seurakunnalle että muodostuvalle kunnallistoimelle. Hänen aloitteestaan perustettiin pitäjän ensimmäinen kansakoulu ja seurakuntatyössä hän pyrki saamaan uudistuksia aikaan sekä julistus- ja opetustyössä että hallinnollisella puolella. Vastaperustetun kunnan asioihin hän antoi oman panoksensa ja oli myös perustamassa paikkakunnalle säästöpankkia. Hän oli kirkolliskokouksen jäsen ja toimi myös hiippakunnallisissa luottamustehtävissä.

Hänen puolisonsa Katarina Olivia (1813-1900) oli Mäntyharjun rovasti Olof Pesonuksen tytär ja näinollen jo kotonaan saanut opetuksen pappilan emännän moniin velvollisuuksiin. Hän johti suurta pappilataloutta tarmokkaasti ja kun Berner- puolisoiden alkuvuodet Pieksämäellä olivat ankaria kato- ja nälkävuosia jouduttiin pappilasta käsin johtamaan monet avustus- ja työllistämistoimenpiteet. Mainitaan, että tuolloin toimi pappilassa postikonttori, apteekki ja lainakirjasto. Olivia Berner asui vielä miehensä kuoltua Pieksämäellä, lopulta aivan sokeana. Siitä huolimatta hän koetti avustaa kansanopetusta lahjoittamalla mm. urkuharmooneja kouluille.

 

Tätä vanhaa perhehautaa melkein vastapäätä käytävän toisella puolella on Salovaaran perhehauta. Kaarlo Freedrikki Salovaara (1874-1956) oli Pieksämäen jakamattoman seurakunnan kirkkoherrana 1911-1951 eli pitemmän ajan kuin kukaan edeltäjänsä tässä virassa oltuaan jo sitä ennen v.t. kirkkoherrana kolmen vuoden ajan. Kunnalliselämässä hän oli myös monissa luottamustoimissa ja perustamassa paikkakunnalle oppikoulua ja moni yleishyödyllisiä yhdistyksiä.

 

Perhehaudassa on leposijansa saanut muitten perheen jäsenten ohessa Niilo Kullervo Salovaara (1902-1977) lakitieteen tohtori, joka siirtyi eläkkeelle rikosoikeuden professorin virasta Turun yliopistossa. Hänen harrastuksenaan oli kotiseudun historian ja sukujen tutkiminen ja oli hän myös toimittamassa Pieksämäen kirkon 200-vuotisjulkaisua.

 

Lea Kyllikki Salovaara (1904—1958) toimi luonnontieteen lehtorina ensin Helsingissä ja myöhemmin Pieksämäen Yhteislyseossa. Hän ehti toimia myös useita vuosia kyseisen koulun rehtorina.

 

Saman käytävän varrella on seurakunnan pitkäaikaisen kanttoriurkurin, tirehtööri Hannes Kauhasen (1904-1979) hauta. Hän ehti palvella ensin jakamattoman seurakunnan ja v:sta 1956 kaupunkiseurakunnan kanttorina yhteensä 33 vuotta. Seurakuntalaiset muistavat lämmöllä uutteraa työntekijää ja taitavaa kuoromiestä. Hänen puolisonsa Saara Annikki s. Salovaara (1908—1956) oli valmistunut musiikinopettajaksi, mutta toimi ennen kaikkea kirkkoherranviraston hoitajana.

 

Kiertokoulunopettaja Akseli Pakarinen (1847-1911) oli kunnioitettuja arvossapidetty valistuksen levittäjä kierrellessään pitäjällä pieniä lapsiryhmiä opettamassa. Tätä tointa hoitaessaan 1876-1911 sai hän palkkansa melkein yksinomaan viljassa ja olosuhteet olivat muutenkin alkuperäiset opetustyön kannalta.

 

Bernerien haudan läheisyydessä on kappalaisen Herman Brynolf Weckmanin (1854-1906) hautakivi. Hän oli seurakunnan kappalaisena 1892-1906 ja hänestä kertoo H. Tepposen historia, että hän oli hiljainen, vähäpuheinen, vakava mies, joka papillisten tehtäviensä ohella oli kauan aikaa kirkkoväärtinä, kirkollisten rahastojen hoitajana sekä toimi kunnallistilien tarkastajana ja kansakoulujohtokunnan puheenjohtajana.

 

Kalle Armas Tulonen (1885—1942) oli seurakunnan metsiä hoitava metsäteknikko jonka tehtäviin kuului myös hautausmaan hoidon valvominen ja hautapaikkojen luovutus. Hänen kuoltuaan jäi hänen puolisolleen Hilda Sofia Tuloselle (1889-1972) tehtäväksi edelleen hautausmaan karttojen hoito ja paikkojen luovutus. Koska Hiekkapuron hautausmaalla ei tällöin ollut minkäänlaista huoltorakennusta, säilytettiin kartat Tulosten lähellä sijaitsevassa yksityiskodissa. Näistä niin kuin myös arkunkantoliinoista huolehti rouva Tulonen esimerkillisellä huolella. Tämä tehtävä päättyi v. 1948 jolloin seurakunta palkkasi hautausmaapuutarhurin.

 

Lohko 2

 

Kanttori Lauri Vilhelm Lehmonen (1857-1937) teki pitkän päivätyön seurakunnassa:

38 vuotta eli v. 1889-1937. Vasta vuonna 1896 sai kirkko ensimmäiset urkunsa, joten seitsemän vuoden ajan hän joutui johtamaan veisuuta laulamalla tai omalla urkuharmoonilla säestäen. Hän oli myös uuttera kunnallismies ja valittiin köyhäinhoitolautakunnan ensimmäiseksi ja pitkäaikaiseksi puheenjohtajaksi.

 

Eläinlääkäri Johannes Hjalmar Markkanen oli pieksämäkeläistä sukua, toimi täällä pitkään ja asui nyt jo kauan sitten puretussa talossaan Kirkkotien ja Keskuskadun kulmassa.

 

Entisen maakauppias Otto Fredrik Eklundin (1865-1910) muistona on vielä tallella hänen rakennuttamansa talo Savontien ja Kirkkotien kulmauksessa. Tässä talossa aloitti toimintansa Pieksämäen yhteiskoulu. Myöhemmin siirtyi talo Winbladin kauppahuoneen käyttöön.

 

Ruununnimismies August Reinhold Langin (1824-1888) muistomerkissä kiintyy huomio harvinaiseen virkanimikkeeseen. Pieksämäen historia kertoo hänen olleen eteläisen piirin nimismiehenä ja veljensä Carl Johan Lang oli niinikään Pieksämäen nimismies aikanaan. A. R. Langin pojasta Theodor Hjalmar Langista tuli senaattori ja lopuksi Turun ja Porin läänin maaherra.

 

Pääkäytävän varrella suurten kuusien katveessa on Mäenpään kartanon perhehauta.

Henrik Roschier (1876-1953) oli perinyt tilan isältään lääk. ja kir. tohtori Johan Wilhelm Roschierilta. Viereiseen hautaan haudattu Johan Fredrik Molander (1791-1862) oli kuollut lapsettomana ja hänet peri hänen sisarensa Sofia Agatha Roschier. - V:sta 1819 on tila kulkenut perintönä saman suvun piirissä ja kuuluu suvulle edelleenkin.

 

Lohko 3

 

Tämän alueen muistokivistä erottuu aitaa lähellä oleva puinen muistomerkki, joka edustaa hyvin vanhaa tapaa merkitä tarkoin tiedot vainajasta: Neuvola nr 16. Talon tytär Amanta Häkkinen synt. 4.10.1886 kuoli 24.3.1926 ikä 39 vuotta 5 k. 2 op.

 

Näin säilynyt muistomerkki on ollut hyvässä hoidossa tai uusittu myöhemmin. On todennäköistä että tällä hautausmaalla on ollut puisia ristejä aikanaan runsaastikin mutta ne ovat lahonneet hautojen jäätyä hoidotta.

 

Maisteri Valter Harlin (1878—1949) hoiti puolisonsa Martta Alina Harlinin kanssa Nikkarilan kuurojen koulun taloutta ja opetusta edellisen kuolemaan saakka.

 

Kaarlo Lehtimäki (1901-1977) tuli Pieksämäen kauppalanjohtajaksi eläinlääkäri Laston jälkeen v. 1949. Taloustarkastaja Lehtimäki oli kokenut hallinto- ja talousmies joka tuli toimeensa Kuopiosta ja oli sitä ennen toiminut mm.. Lahdenpohjan kauppalanjohtajana. Vähän ennen eläkkeelle siirtymistään hän sai olla julistamassa Pieksämäen kauppalan muuttumisen kaupungiksi v. 1962.

 

Suntio Aapeli Hotti (1883-1946) viljeli kirkon kylässä vuokraamiaan kartanon maita ja toimi tämän ohella suntiona v. 1932—1946. Yksi hänen pojistaan, Väinö Hotti, valmistui papiksi ja oli useita vuosia Pieksämäellä maaseurakunnan kirkkoherrana.

 

Lohko 4

 

Sukuhautaa Mansten- Gustafsson-Savolahti koristaa erikoinen patsas eikä haudattujen nimiä tai vuosilukuja ole näkyvissä. Patsaan tekijä on Erkki Eronen. Tämä ei ole sukuhaudan alkuperäinen muistomerkki ja muoto sillä ensimmäinen vainaja on tänne kätketty jo 1888. Mansten on Wilhelm Gustafssonin ensimmäisen puolison suvun nimi. Wilhelm Gustafsson tuli Etelä-Suomen ruotsalaisseudulta viime vuosisadan puolella Meijerhovin Tigerstedtien maataloustyön johtajaksi. Hänellä oli toisesta avioliitosta 6 lasta, joista useimmat puolisoineen ovat tähän hautaan haudatut. Heistä on mainittava mm. Rudolf Savolahti, joka kuten sisaruksensa ja näiden jälkeläiset ovat käyttäneet tätä nimen suomennosta. Rudolf Savolahti oli erikoislähettiläs ja täysivaltainen ministeri.

 

Edellisen veli Emil Savolahti (1891 — 1962) oli harvinaisen pitkän ja monipuolisen kunnallisen työsaran kyntänyt aikansa todellinen vaikuttajayksilö. Hänet valittiin jo v. 1917 kunnallislautakunnan jäseneksi ja kahta vuotta myöhemmin sen esimieheksi. Kun kunnallislaki v. 1949 muuttui, jatkoi hän edelleen tässä luottamusasemassa kunnanhallituksen puheenjohtajana. Sen ohella hän kuului jäsenenä moniin laaja-alaisiin toimikuntiin. Niistä mainittakoon mm. kaupunki-ja maaseurakunnan jakotoimikunta. Tehtävistään hän erosi v. 1956, joten työaika muodostui lähes 40 vuoden pituiseksi. - Gustafsson-Savolahti-suvun viljelemä Paakkolan puustelli lunastettiin aikanaan omaksi ja on sitä viljelty usean sukupolven ajan. Sukuhautaan on saanut tähän mennessä viimeisen leposijansa 20 suvun jäsentä.

 

Fabian Hynninen (1864—1926) oli aikanaan paikkakunnallaan tunnettuja arvostettu monitoimimies. Tämä Bobrikoffin aikana virasta erotettu poliisikonstaapeli toimi ennen kaikkea kunnan rahastonhoitajana. Kerrotaan hänen käyttäneen taskujaankin kunnan kassoina, mistä hän suoritti maksuja ja myös keräsi kunnan saatavia. Verojaan valittaneen isännänkin hän saattoi rauhoittaa sanomalla suoralta kädeltä, että verotus oli täysin oikein laskettu. Hänen monista luottamustoimistaan on mainittava, että hän oli vuokralautakunnan puheenjohtaja, säästöpankin hallituksen ja holhouslautakunnan puheenjohtaja, nuorisoseuran perustajajäsen, maamiesseuran rahastonhoitaja, jäsen kansakoulujaon piirijakotoimikunnassa ym. Näitä tehtäviä hänelle riitti elämänsä loppuun asti. Yleisesti myönnettiin, että »kunta päättää niinkuin Vaapi sanoo».

 

Hjalmar Ihasalo (1870-1954) toimi Vehmaskylän kansakoulun opettajana 1902-1939. Hänen aikanaan tuli tästä koulusta kylän suosittu keskus missä monen hyödyllisen yrityksen syntysanat lausuttiin. Ihasalo tunnettiin osuuskassatoiminnan innokkaana aloittajana, kansanvalistusmiehenä ja kasvattajana.

 

Edelleen lohkolla 4 on Riku Kuikan hauta. Tämä Laatokan-Karjalassa monipuolista kulttuurityötä tehnyt lahjakas mies ehti toimia Laatokan-Karjalan Nuorisoseurojen Liiton toiminnanjohtajana, valistus- ja raittiustyössä Karjalan Sivistysliitossa, sodan aikana valistusupseerina sekä työnsä ohella opiskella Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa. Hänellä oli myös kauppapuutarhurin ammatillinen pätevyys.

 

Siirryttäessä käytävän yli lohkolle 8 on helposti löydettävissä Eino Ortolan (1889-1951) ja puolisonsa Karin Ortolan (1893-1949) muistomerkki. Pankinjohtaja Ortolan perhe ja koti oli monien hyvien alotteiden ja harrastusten tyyssija ennenkaikkea lämminsydämisen ja uutteran Karin Ortolan ansiosta. Hänen panoksensa lotta- ja lastensuojelutyössä oli merkittävä.

 

Ferdinand Ripatti (1896—1961) oli talollisen poika Pyhityn kylän Inkilän talosta. Hän suoritti ansiokkaan päivätyön kirjastoalalla ollen viimeksi Mikkelin ja Kymen läänien kirjastotarkastaja. Testamentissaan hän määräsi huomattavan rahasumman nuorisolautakunnan käyttöön musiikkiharrastuksen elvyttämiseksi maalaiskunnan alueella. Lisäksi kartutettiin hänen kirjaperinnöllään maalaiskunnan kirjastoa.

 

Talousneuvos Viljo Paanasen (1892—1958) nimi liittyy Suomen Kirkon Sisälähetysseuran sodanjälkeisiin jälleenrakennusvaiheisiin. Hänen vaikea ja vastuullinen tehtävänsä oli Sortavalasta evakuoidun seuran ja sen monien laitosten saaminen taloudellisesti toimiviksi muuttuneissa sodanjälkeisissä olosuhteissa. Hän toimi myös seurakunnallisissa ja kunnallisissa luottamustehtävissä Pieksämäen kauppalassa.

 

Samalla lohkolla 8 kiintyy huomio myös riviin diakonissojen hautamuistomerkkejä. Pieksämäelle siirtynyt Sortavalan Diakonissalaitos antoi aikoinaan kodin ja suojan monille iäkkäille seurakuntasisarille jotka Karjalan menetyksen vuoksi saivat täällä viimeisen leposijansa.

 

 

Kaarlo Meriluodon (1885—1972) ja hänen puolisonsa Hiljan s. Kerppola (1892—1983) haudan ääreen ovat monet kiitolliset oppilaspolvet pysähtyneet muistellen heidän elämäntyötään Pieksämäen Yhteiskoulun, myöhemmin Yhteislyseon opettajina ja nuorison kasvattajina. Molemmat olivat tässä työssä jo 20-luvulta lähtien, Kaarlo Meriluoto historian lehtorina ja koulun rehtorina aina eläkkeelle siirtymiseensä asti v. 1952. Hilja Meriluoto toimi saksankielen lehtorina samassa koulussa koko virkakautensa ajan. Kummatkin olivat seurakunnallisessa toiminnassa aktiivisesti mukana, Kaarlo Meriluoto erikoisesti hallinnollisissa luottamustehtävissä.

 

Veturinkuljettaja Petter Kautovaara oli osallistuva ja monipuolisesti harrastunut kunnallismies. Hänen aikanaan m. m. kaavoitettiin ja rakennettiin Kontiopuiston kaupunginosaa. Siitä sai osa kantaa hänen nimeäänkin erikoislaatuisen ratkaisun muistoksi. Iida Kautovaara (1887-1976) oli mukana kristillisessä yhdistystyössä ja kuului myös useita vuosia seurakunnallisiin hallintoelimiin.

 

Varatuomari Aarne Morja (1898-1969) harjoitti vuosikymmeniä asianajajan tointa paikkakunnalla. Erikoisen merkittävä hänen osuutensa oli kunnallispolitiikan alalla sen monissa eri luottamustoimissa.

 

Kaarle Johannes Lehtiö (1898-1981) hoiti kauppalansihteerin tointa nopeasti kasvavassa yhdyskunnassa vuosina 1937-1961). Tämän toimen ohella hän oli seurakunnallisissa luottamustehtävissä ja harrasti paikkakunnan yhdistyön kautta tehtävää sosiaalista ja kulttuurityötä.

 

Siirryttäessä seitsemännen lohkon kautta lohkolle 6 kiintyy katse pieneen pääskyyn lapsen hautakivellä. Nelivuotiaan lapsukaisen kuolema liikenneonnettomuudessa toi lohduttoman murheen silloisen kaupungininsinöörin perheeseen.

 

Johan Sepposen( 1867 -1945) kauppahuone oli ensimmäinen, joka uskalsi rakentaa myymälänsä nykyisen kaupungin keskustaan jo v. 1910, jolloin muut kauppaliikkeet vielä keskittivät toimintansa tienristin seudulle. Siellähän pitäjän painopiste vanhastaan oli sijainnut. Sepposen talo on yhä leimaa-antavana vanhalla paikallaan, mutta kokonaan uudelleen rakennettuna Savontien ja Keskuskadun risteyksessä.

 

Lohko 5

 

Ferdinand Salo (1874—1941) oli nahkuriliikkeen pitäjä. Hän ja puolisonsa Malviina määräsivät jälkisäädöksellään asemalahden rannalla olevan talon tontteineen Mannerheimin lastensuojeluliitolle käytettäväksi pieksämäkeläisten lasten hyväksi. Tämän testamenttilahjoituksen turvin voitiin paikkakunnalle perustaa ensimmäinen lastenneuvola ja tontista saatavien vuokratulojen turvin ostettiin oma toimitalo myöhemmin Savontien varrelta.

 

Haudankaivaja Wilhelm Halonen (1853-1931) muistetaan uutterana ja työhönsä kunnioittavasti suhtautuvana seurakunnan palvelijana. Hänen raskas työnsä tapahtui yksinomaan lapiolla ja kovin käsivoimin.

 

Tällä lohkolla erottuu hautakivistä useat suuret rautaristit. Kirkkoherra Karl Hjalmar von Pfaler (1839—1896) toimi Pieksämäen seurakunnassa kappalaisena 1872-1880. Tämän jälkeen hän vielä oli pappina Suomenniemellä ja Kangasniemellä mutta sai kuitenkin hautasijansa täällä arvatenkin sen vuoksi, että hänen toinen puolisonsa oli rovasti Bernerin tytär Augusta Katarina. Tämän pappismiehen opiskelu- ja nuoruusvuodet olivat raskaita ja vaiherikkaita niin että hän vasta 26 vuotiaana suoritti ylioppilastutkinnon ja valmistui papiksi tavallista iäkkäämpänä. Häntä pidettiin hyvänä puhujana ja nöyränä kristittynä joka oli saanut voimakkaita evankelisia vaikutteita.

 

Samoin lepää rautaristin alla Pieksämäen aikaisempi kappalainen Reetrik Polen (1783-1854). Hänen nimensä virallisissa papereissa on kirjoitettu Fredrik, mutta hän itse tahtoi olla vaatimaton suomalainen kansanmies ja hänen toivomuksenaan olikin tulla haudatuksi samaan riviin tavallisten seurakuntalaisten kanssa. Hän oli myös harvinainen poikkeus tuon ajan papiston joukossa koska hän käytti aina suomenkieltä ja asui talonpoikaisen vaatimattomasti ostamassaan Pienolan talossa. Hänen nuorimmasta pojastaan Rietrikistä tuli kuuluisa kirjallisuus- ja kansallisuusaatteen mies joka on saanut hautansa Mikkeliin.

 

Lähellä huoltorakennusta on vielä yksi papin hauta: Johan Fredrik Homen (1797-1862) oli Pieksämäen kirkkoherran virassa tasan 20 vuotta, v. 1842-1862 mutta ei hänen toiminnastaan ole jäänyt paljonkaan tietoa. Saamamiehenä hän oli vaatimaton eikä koskaan oppinut täysin virheettömästi puhumaan suomea. Ei puoliso eikä ainoakaan hänen 11:stä lapsestaan ole tullut haudatuksi tänne.

 

Tämän lohkon reunassa jo lähellä sisääntuloporttia on Nykäsen sukuhauta. Siinä on leposijansa saanut kolme polvea tämän suvun jäseniä. Ensimmäiseksi haudattu on Valtiopäivämies Paavali Nykänen (1820—1888). Hän oli ostanut perinnöksi kirkonkylän talon n: o 2 eli Gammargårdin, joka suvun omistuksessa sittemmin on tunnettu Nykälän talona. Paavali eli Paavo Nykänen oli arvossapidetty mies mitä osoittaa se, että hänet valittiin moniin luottamustehtäviin. Hän oli mm. edustamassa Mikkelin lääniä ja talonpoikaissäätyä keisaria onnittelevassa lähetystössä. Tämä tapahtui hänen ollessaan valtiopäivämiehenä mihin tehtävään hänet oli valittu v. 1866. Hän oli tällöin jo kotipitäjässään toiminut kirkkoväärtinä ja köyhäinhoitohallituksen puheenjohtajana. Hänet tunnettiin luotettavana ja innolla tehtäviinsä suhtautuvana isäntänä ja pidettiin hänen valistuksensa osoituksena sitä, että hän pani kaikki lapsensa käymään kansakoulun. Koska hänen valtiopäivämieskautensa sattui juuri suurten nälkä- ja katovuosien ajaksi olivat tehtävät kotiseudullakin tavallista vaikeampia. Kuitenkin kerrotaan hänen valtiopäivätovereilleen kehaisseen saatuaan tiedon poikansa syntymästä: vaikka meillä nälkään kuollaan niin vielä vain poikia tehdään.»

 

 

SIILIN HAUTAUSMAAN VAIHEITA

 

Hiekkapuron hautausmaan täyttyessä jo 1880-luvulla oli seurakunnan ryhdyttävä erikoisesti piirilääkärin vaatimuksesta varaamaan maata uudeksi hautausmaaksi. Sopivaksi katsottiin Nokkalan tilaan kuuluva Siilinniemen alue mistä lunastettiin 10,58 ha maata.

 

Tämä uusi hautausmaa vihittiin tarkoitukseensa tuomiosunnuntaina v. 1891. Tästä lähtien oli Siili seurakunnan ainoa käytössä oleva hautausmaa 14 vuoden ajan kunnes Hiekkapuron hautausmaa otettiin uudestaan käyttöön.

 

Siilinniemen hautausmaan sijainti kaukana kirkonkylästä aiheutti alkuaikoina suurta tyytymättömyyttä seurakuntalaisten keskuudessa, mutta alueen etuna oli kuiva hiekkamaasta ja riittävä laajuus.

 

Seurakuntajaon yhteydessä v. 1956 jäi Siilin hautausmaa maaseurakunnan käyttöön.

 

Kesällä v. 1934 pidetyssä piispantarkastuksessa antoi tarkastuksen pitäjä piispa Erkki Kaila tunnustuksen hautausmaan hyvästä hoidosta, mutta lausui samalla kehotuksen siunauskappelin rakentamisesta. Tämä toteutui vasta v. 1951 jolloin nykyinen kappeli valmistui.

 

Ennen kappelin valmistumista suoritettiin ruumiinsiunaukset yleensä haudalla, joskus harvoin seurakunnan kirkossa. Hautajaisseurat ja saattoväen kahvitus tapahtui vaatimattomissa puitteissa hautausmaan tuvassa tai vainajan kodissa.

 

Nykyään on havaittavissa hautausmaan vanhan ja uuden osan selvä järjestyksellinen erilaisuus. Osat l, 2, 3 sekä etumainen numeroimaton lohko ovat jäänteenä vanhasta metsä-ja puistokalmistosta. Lohkot 1—7 edustavat jo myöhempää standardisoitua muistomerkkikäytäntöä jatkuvine nurmikenttineen. Poikkeuksia tämänkin alueen vanhimmalla osalla kuitenkin on.

 

Ensimmäisenä tähän hautausmaahan on sen käyttöönottovuonna 1891 haudattu suutari Niilo Janhonen Kontiomäestä. Hänen hautaansa ei kuitenkaan enää ole näkyvissä vaikka saman vuosikymmenen hautoja vielä on näkyvissä lohkoilla 3 ja 2.

 

Lohkoilla l, 2 ja 3 on vannojen pieksämäkeläisten talollisten yksittäisiä ja perhehautoja. Näistä suvuista on mainittava ainakin Ylösen, Vauhkosen ja Hämäläisen suvut. Keskeisellä paikalla tällä alueella on kauppias Arvi Tammilehdon (1876-1948) hauta. Hän ryhtyi v. 1902 hoitamaan ostamaansa kauppaliikettä Pajupurolla ja jatkoi tätä liiketointa menestyksellisesti 43 vuoden ajan. Kunnallislautakunnan puheenjohtajana hän toimi v. 1913-1919, hankki kylälleen 1920-luvun puolimaissa puhelimen, toimi monissa muissakin luottamustoimissa ja jätti kunnan hoidettavaksi huomattavan lahjoitusrahaston. Sen korkoja on määrä käyttää apurahoiksi vähävaraisten kauppa-alan opiskelijoitten tukemiseksi. Jälkisäädöksessään hän määräsi niinikään huomattavan summan Siilin hautausmaan kappelin rakentamiseen.

 

Valtiopäivämies Taneli Nykänen (1845-1927) tunnettiin kotipitäjässään nimellä

 

Kivimäen Taneli. Hän oli useaan kertaan vanhasuomalaisen puolueen valitsemana talonpoikaissäädyn edustajana säätyvaltiopäivillä. Erittäin merkittävä oli hänen osuutensa uuden torpparilain aikaansaamisessa. Hänen valtiopäivämiesaikansa sattui niille vuosille, jolloin Savon rautateitä suunniteltiin ja rakennettiin ja erikoisesti poikkiradan aikaansaaminen jo v. 1918 on luettava osittain hänen ansiokseen. Maataloudellisten seurojen perustamisessa hän oli innolla mukana ja toimi niiden johtoelimissä pyrkien valistustyöllä nostamaan tämän elinkeinohaaran tasoa ja arvostusta. Jopa seurakunnan kirkkoväärtinä hän ehti toimia muutaman vuoden.

 

Lohkolla 2 erottuu korkea ja rauta-aidalla ympäröity hautamuistomerkki. Kauppias ja valtiopäivämies Aabel Häyrinen (1842-1895) oli 1870-luvulta lähtien 25 vuoden ajan Pieksämäen pitäjän todellinen johtomies. Jo v. 1871 hänet valittiin kunnallislautakunnan  esimieheksi mitä tehtävää hän hoiti kuolemaansa asti. Voidaan sanoa, että kunnallishallinnon juurtuminen kaikille aloille suhteellisen nopeasti oli Häyrisen ansiota. Perustettuaan 1872 kirkonkylään ensimmäisen kunnollisen kaupan jatkoi hän menestyksellistä ja yhä laajenevaa liiketointa parinkymmenen vuoden ajan. Koska hän oli talollisen poika Virtasalmen Putkolasta, kiinnosti maanviljelys ja sen kehittäminen häntä niin, että hän osti itselleen kirkonkylästä Tienristi-tilan ja muodosti siitä mallitilan. Huomattavan työn hän teki kotiseutunsa hyväksi valtiopäivämiehenä mihin luottamustoimeen hänet valittiin ensimmäisen kerran v. 1877 ja vielä uudelleen neljä kertaa. Tänä aikana suunniteltiin ja rakennettiin Savon rautatietä ja tämän toteuttamisessa hänellä oli suuri osuus. Kunnan johdossa ollen hän oli mukana uusia kouluja perustamassa, säästöpankin toimintaa alkamassa, terveydenhoito- ja köyhäinhoito-oloja kehittämässä, maamiesseuraa, metsänhoitoyhdistystä ym. alkamassa. Testamentissaan hän jätti huomattavan rahasumman uudisviljelyrahastoksi ja ennen kaikkea on hänen muistonsa elävä miehenä, joka lahjoitti koko maatilansa silloisen kunnan käyttöön, maa-alan joka nyt muodostaa kaupungissa keskeisiä osia. Turhaan ei hänen toimikauttaan ole nimitetty Häyrisen ajaksi niin merkittävä oli hänen panoksensa seudun hyväksi suoritettuna suhteellisen lyhyenä ajanjaksona. Olihan hän kuollessaan vasta 53-vuotias.

 

Edelleen tällä hautausmaan osalla on kauppias Aleksanteri Vauhkosen hauta. Hän eli 1860-1900 ja harjoitti kauppaliikettä tienristillä nimellä A. Vauhkosen perilliset. Ajan tavan mukaan osti kauppias maatuotteita ja metsänriistaa ja myi kangas- ja sekatavaraa. Suku omisti kauppatalonsa ympärillä huomattavia maa-alueita, jotka myöhemmin kaavoitettiin kauppalan keskeisiksi asuntoalueiksi.

 

Vanha hautausmaan alue ei kerro ainoastaan menneitten polvien henkilöhistoriaa vaan muistomerkkien asu myös puhuu omaa kieltään. Eri aikakausilta jäänteenä näkee Siilinhautausmaallakin vielä joitakin puisia, osin lahonneita ristejä, valurautaisia ja pahoin ruostuneita muistomerkkejä. Näistä mainittakoon esimerkkinä jokin enkelin muotoon valettu tai arkin muotoon käännetty muistomerkki joista tekstiä tuskin enää erottaa.

 

Erikoisuutena voi vielä katse kiintyä suippoon luonnonkiveen Heikki Hämäläisen (1851-1927) haudalla. Tämä Remulan Heikiksi kutsuttu omalaatuinen mies tunnettiin maallikkosaarnaajana, joka jo eläessään oli etsinyt ja valmistanut itselleen tämän hautakiven.

 

Siirryttäessä hautausmaan uudelle osalle voi jo muistomerkkien samanlaistumisesta todeta hoitoteknillisten näkökohtien johtaneen kokonaan uudentyyppiseen puistonäkymään. Lienee silläkin oma sanomansa kerrottavana myöhemmille sukupolville.

Viimeksi päivitetty 16.04.2014 19:30