Etusivu Pieksämäen seudun historiaa Pieksämäen seudun paikannimistöä
Katsaus Pieksämäen seudun paikannimistöön PDF Tulosta Sähköposti

 Nimien ja nimistön alkuperä kiehtoo; millainen tarina on sanan ja paikannimen takana, voiko paikannimistä löytää vielä muinaisia asioita ja tapahtumia, entä kuka tai ketkä nimet ovat aikoinaan antaneet. Tällaisia kysymyksiä nousee mieleen, kun tutkailee kartalta seudun nimistöä.

Tämän paikannimikartoituksen lähtökohdaksi on otettu se, että sanalle ja nimelle tuskin voi löytää enää selkeätä, yhtä ainoata merkitystä, vaan nimi pitää sisällään useampia erilaisia vaihtoehtoja, jopa vastakkaisiakin. Nimi on saattanut matkanvarrella muuttua ja saman sanan merkitys eri sukupolville on myös voinut olla erilainen, joten alkuperä jää useimmissa tapauksissa vain arvattavaksi.

Suurin osa nimistöstä on annettu aikana, jolloin työtavat ja elämänpiiri on ollut täysin erilainen kuin nykyisin. Moni vanha työtermi on unohtunut, mutta on jäänyt elämään paikannimessä, jota sitten emme enää tunnista. 

Jokainen kansanryhmä nimesi alueen omien tarpeidensa mukaan. Vanhinta nimistöä on  pyyntikansan elinehto eli alueen järvet ja joet. Eri asia on, säilyivätkö muinaisten ihmisten nimeämät vesistöt myöhemmille asukkaille, viitteitä tähän suuntaan on kyllä olemassa.

Eränkäyntisanasto on myös runsasta ja viittaa siihen, että hyvät vesiväylät toivat kauempaakin metsästäjiä pyyntireissuille kalaisille järville ja runsasriistaisiin metsiin. Vai muodostuiko alue verotus- tai kaupankäynnin kohteeksi, turkikset olivat kysyttyä kauppatavaraa?

Eniten nimiä jälkeensä on jättänyt tietysti viimeisin asutusvaltaus. Kaskeamiseen liittyvää sanastoa on runsaasti jäänyt jäljelle, vaikka nykyihmiselle sekin sanasto alkaa olla jo vierasta.

Vanhat etu- ja sukunimet löytyvät monilta niityiltä ja kankailta, eikä kokonaan voi poissulkea myöskään sääty-yhteiskunnan nimeämiä paikkoja, virallisena kielenä käytettiin tuolloin ruotsia.

Tätä nimistökartoitusta on tarkoitus täydentää sitä mukaa kuin uutta (ja vanhaa) tietoa löytyy, siihen voit sinäkin, hyvä lukijani, vaikuttaa, ota yhteyttä.

Toivotan mielenkiintoista tutkimusretkeä Pieksämäen seudun menneisyyteen, ikkuna on auki.

Asko Hankilanoja 

 

Kartoitus alla olevasta linkistä word-tiedostona

www.pieksamakiseura.fi/files/nimisto/KatsausPieksamaenseudunnimistoon.doc                                         

 

 

Viimeksi päivitetty 24.07.2010 23:39