Kuolleisuus leirillä PDF Tulosta Sähköposti


Neuvostosotilaitten kuolleisuus leirillä oli suuri. Hautakiveen on merkitty luku 2813. Virallinen luku tietokannoista on 2752. Naarajärven sotavankileiri muodostui surmaluvultaan Suomen suurimmaksi, sillä 15 % kaikista sotavangeista kuoli täällä.

Ensimmäinen talvi 1942 oli sotavangeille katastrofaalinen niin Naarajärven leirissä kuin muillakin Suomen leireillä. Hyvin menneen hyökkäysvaiheen seurauksena oli saatu 55 000 sotavankia, joista Suomen puolella noin 28 000. Oli varauduttu korkeintaan puoleen tuosta määrästä. 

Leirin kuolleisuuteen vaikutti se, että vankeja tuotiin suoraan rintamalta Naarajärvelle, jolloin osa heistä oli menehtynyt jo matkan aikana tai sitten he olivat taistelujen jäljiltäniin heikossa kunnossa, että ruokakaan ei enää pysynyt sisällä.

Vartijoiden asenne, varsinkin alkuaikana, oli ylimielinen voitettuja kohtaan, joten vankien tarpeista ei suuremmin välitetty. "Tiedossa" oli myös se, että sota loppuu pian.

Vankiparakkien rakentamisvauhti ei pysynyt ajan tasalla sotavankien määrän kanssa. Pitkin talvea haettiin lupaa rakentaa lisäparakkeja. Oli pulaa rakennustarvikkeista, samalla piti rakentaa parakkeja myös suomalaiselle henkilökunnalle. Vankien ahdas asuminen parakeissa, laskennallisesti 2 tai 3 m3 tilaa vankia kohti edesauttoi sairauksien leviämistä.

Ensimmäinen talvi oli ankara pakkastalvi, lumi tuli maahan jo lokakuussa. Vangit oli otettu kesävaatteissa ja nyt oli suuret joukot puettava talvea varten. Vaatteista ja raaka-aineista oli pulaa.

Leiri ei ollut varsinaisesti kuri- eikä nälkäleiri, mutta olosuhteet leirillä sodan myötä olivat ankarat.

Suurin syy kuolleisuuteen oli aliravitsemus ja siitä johtuneet sairaudet. Ruokaa ei ollut paikallisilla asukkaillakaan, Pieksämäkeä rasitti tuhansiin nouseva siirtokarjalaisten joukko, kuinka sitä silloin voisi olla vihollisvangeilla.

Kokemus suurten joukkojen hoitamisesta mm. hygienian suhteen oli heikkoa. Kulkutaudit kulkivat miehestä toiseen ja suurten sotajoukkojen pelätty sairaus, pilkkukuume, havaittiin maaliskuun lopulta 1942 ja sitä ei kyetty yrityksistä huolimatta nopeasti taltuttamaan.

Näistä aiheutui se, että ensimmäisen vuoden ja erityisesti talven kuolleisuus oli järkyttävää, yli 2500 vainajaa. Pahimpina talviaamuina kannettiin neljäkymmentä vainajaa parakeista haudattavaksi yhteishautaan leirin ulkopuolelle.


 

 

  sotavankikuolleisuus.jpg

 Kaavio päivittäisestä sotavankikuolleisuudesta 1.11.1941-30.4.1942

 

 

sotavankikuolleisuuskk.jpg

 Sotavankikuolleisuus kuukausittain

 

Myös väkivaltaisesti leirillä kuoli sotavankeja. Karkaamisesta määrättiin 25 iskun raipparangaistus, ajoittain kuolemantuomion teloittamalla. Leirillä ammuttiin vv. 1941-44 36 sotavankia, mikä on  3,5 % ammuttujen sotavankien yhteismäärästä Suomen leireillä. Monet näistä ampumisista tapahtui Naarajärven leirin alaisilla metsätyöleireillä, jossa liikkuminen oli vapaampaa ja erityisesti kesäisin se houkutteli sotavankeja karkaamaan. Ainakin "karkaaminen" on monessa sotavankikortissa merkitty ampumisen syyksi.

Ensimmäiset vainajat oli haudattu puuarkkuihin. Kuolleitten määrä nousi niin suureksi, että puuarkkujen sijasta otettiin käyttöön paperisäkit ja pahimmillaan vangit kaivoivat yhteishautaa pakkasessa yötä päivää. Ensimmäisen talven jälkeen kuolleisuus väheni oleellisesti leirillä.

 

Kansallisarkiston "Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset 1939–55" -tutkimushankkeen tietokannasta löytyy tiedot  Naarajärvellä jatkosodan 1941–44 aikana kuolleista neuvostosotavangeista.

Linkki tietokantaan http://kronos.narc.fi/


Naarajärven yhteishautaan on haudattu seuraavat Neuvostoliiton sotilaat (sukunimi, etunimi, syntymävuosi, asuinalue): 


 

Ababkin Grigori Fjodorovitš   1892 Kalinin alue  
Ababkov Ivan Andrejevitš   1902 Vologda alue  
Abdulov Hazbulla   1915 Tšetšenia  
Abdvali Rozak Uzbek   1920 Uzbekistan SNT  
Abramenko Arkadi Aleksandrovitš   1919 Kazahstan  
Abramenko Nikolai Ivanovitš   1918 Tšernigov kaupunki  
Abramov Aleksei      
Abramov Ivan Aleksejevitš   1898 Leningrad alue  
Abramov Ivan Dmitrijevitš   1917 Tšeljabinsk alue  
Abramovitš Stanislav Ignatjevitš   1909 Mogiljov alue  
Absgildin Ilmursan   1915 Baškiria  
Adamov Jevgeni Nikolajevitš   1921 Ivanovo alue  
Adnabajev Habibulla Hamidullitš   1906 Baškiria ASNT  
Afanasjev Ivan Mihailovitš   1899 Novgorod alue  
Afanasjev Mihail Ivanovitš   1905 Ivanovo alue  
Afanasjev Nikolai Petrovitš   1910 Voronež alue  
Afanasjev Sergei Kuzmitš   1909 Tula alue  
Afanasjev Sergei Mihailovitš   1906 Leningrad alue  
Aganin Nikolai Grigorjevitš   1920 Leningrad alue  
Agapitov Georgi Georgijevitš   1895 Arkangeli alue  
Agejev Nikolai Grigorjevitš   1912 Karjala ASNT  
Agurdinov Fazyl   1913 Tshat kylä  
Ahmatov Dushin   1919 Lenipoljski piiri  
Ahmedov Pirim Pirimovitsš   1917 Dagestan ASNT  
Ahmetov Nikolai Grigorjevitš   1920 Mordovia ASNT  
Ahmetšin Bari   1908 Baškiria  
Ahtukov Semjon Ivanovitš   1903 Arkangeli alue  
Aigazin Tšumavek   1908 Kazahstan alue  
Aistov Aleksei Nikolajevitš   1915 Omsk alue  
Aizatulov Nasivolla   1907 Kuibyšev alue  
Akilov Aitštan   1913 Kazahstan SNT  
Akimov Maxim Nikitiš   1913 Penza alue  
Aksjonov Jegor Vasiljevitš   1911 Komi ASNT  
Akulov Pjotr Gerasimovitš   1913 Pietari alue  
Akusok Vasili Arimovitš   1915 Kazahstan  
Aleksandrov Aleksandr Pavlovitš   1913 Leningrad alue  
Aleksandrov Fjodor Aleksandrovitš   1907 Tšuvašia ASNT  
Aleksandrov Karp Ivanovitš   1907 Krasnojarsk aluepiiri  
Aleksejenko Abram Ignatjevitš   1906 Kiova alue  
Aleksejenko Feodosi Petrovitš   1906 Tšernigov alue  
Aleksejev Aleksandr Timofejevitš   1915 Leningrad alue  
Aleksejev Fjodor Ivanovitš   1913 Mogiljov alue  
Aleksejev Grigori Gavrilovitš   1904 Leningrad alue  
Aleksejev Ivan Iljitš   1909 Saratov alue  
Aleksejev Ivan Pavlovitš   1907 Leningrad  
Aleksejev Nikolai Aleksejevitš   1909 Leningrad alue  
Aleksejev Pjotr Aleksejevitš   1905 Leningrad alue  
Aleksejev Pjotr Zaharovitš   1914 Leningrad alue  
Aleksejev Vasili Maksimovitš   1910 Tataria ASNT  
Alenikov Vasili Nikiforovitš   1919 Mogiljov alue  
Alenjov Simon Osipovitš   1905 Vjatka alue  
Alijev Gebdulla   1919 Azerbaidžan SNT  
Alijev Mirza Alikper   1914 Azerbaidžan SNT  
Alimov Semjon Petrovitš   1912 Tškalovsk alue  
Aljošin Dmitri Ivanovitš   1911 Ivanovo alue  
Aljoškin Akim   1907 Vitebsk alue  
Amelin Aleksandr Matvejevitš   1911 Karjala  
Amelin Fjodor Jegorovitš   1902 Tula alue  
Amirvekov Zuvail   1914 Dagestan  
Amjan Samvel Matskovitš   1919 Armenia SNT  
Amnkov Ilja   1913 Tataria ASNT  
Ananin Pjotr Mitrofanovitš   1904 Novosibirsk alue  
Ananjev Mihail   1920  
Ananjev Nikolai Ananjevitš   1896 Leningrad alue  
Ananjev Samuil Artemjevitš   1908 Novosibirsk alue  
Andreitšenko Ilja Grigorjevitš   1905 Tšernigov alue  
Andrejanov Grigori Jefimovitš   1906 Leningrad alue  
Andrejaš Jefim Nikitovitš   1907 Tšernigov alue  
Andrejev Aleksandr Georgijevitš   1907 Ivanovo alue  
Andrejev Aleksei Vasiljevitš   1918 Leningrad alue  
Andrejev Boris Vladimirovitš   1918 Vologda alue  
Andrejev Fjodor Stepanovitš   1909 Penza alue  
Andrejev Ilja Nikolajevitš   1907 Pietari alue  
Andrejev Ivan Nikolajevitš   1905 Novosibirsk alue  
Andrejev Mihail Mihailovitš   1895 Leningrad  
Andrejev Mihail Nikandrovitš   1910 Vologda alue  
Andrejev Mihail Petrovitš   1911 Arkangeli alue  
Andrejev Nikifor Ivanovitš   1919 Pobeda kolhoosi  
Andrejev Pavel Andrejevitš   1912 Kuibyšev alue  
Andrianov Anatoli Jejfimovitš   1909 Vorotishinski kyläneuvosto  
Andrianov Fjodor Andrejevitš   1910 Mari ASNT  
Andrijenko Mihail Jegorovitš   1919 Dnepropetrovsk alue  
Anhajev Aleksei Aleksandrovitš   1918 Karjala ASNT  
Anikin Ivan Grigorjevitš   1909 Siperia seutu  
Anikin Ivan Stepanovitš   1903 Zaonežski piiri  
Anisimov Dmitri Grigorjevitš   1907 Voronež alue  
Anitškin Timofei Sergejevitš   1914 Novosibirsk alue  
Anosov Mihail Ivanovitš   1899 Jaroslav alue  
Antipov Ivan Nikiforovitš   1898 Leningrad alue  
Antipov Pavel Danilovitš   1893 Leningrad alue  
Antipov Semjon Vasiljevitš   1897 Moskova alue  
Antjukov Ivan Fjodorovitš   1922 Smolensk alue  
Antonenkov Stepan Ivanovitš   1908 Kalinin alue  
Antonjuk Vladimir Aleksandrovitš   1921 Kiova alue  
Antonov Boris Vasiljevitš   1922 Leningrad  
Antonov Ilja Sergejevitš   1911 Mordovia ASNT  
Antonov Konstantin Antonovitš   1912 Leningrad alue  
Antonov Mihail Konstantinovitš   1922 Leningrad alue  
Antonov Mihail Zaharovitš   1906 Leningrad alue  
Antošin Filip Fjodorovitš   1918 Mordovia ASNT  
Antošin Semjon Sergejevitš   1898 Novgorod alue  
Antropov Jakov Semjonovitš   1908 Altai aluepiiri  
Apasov Usmail      
Apjonkov Aleksandr Ivanovitš   1913 Tšeljabinsk alue  
Arabei Stepan Antonovitš   1913 Baranovitš alue  
Arapin Pjotr   1917 Tšernigov alue  
Arsentjev Boris Romanovitš   1922 Leningrad  
Artamonov Ilja Sergejevitš   1912 Sverdlov alue  
Artemjev Nikolai Grigorjevitš   1910 Tšeljabinsk alue  
Artemjev Sergei Aleksandrovitš   1897 Oranienbaumski piiri  
Artemjev Timofei Jegorovitš   1921 Itä-Kazahstan alue  
Artjomenkov Pjotr Mihailovitš   1919 Orjol alue  
Artjomov Georgi Ivanovitš   1917 Mogiljov alue  
Asalijev Ishar   1913 Dagestan ASNT  
Asikov Ivan Nikolajevitš   1911 Smolensk alue  
Asrankulov Turgon   1914 Uzbekistan  
Astahov Vladimir Nikitovitš   1919 Orjol alue  
Astašov Pjotr Maksimovitš   1909 Gorki alue  
Avdejenko Nikolai Trofimovitš   1898 Vitebsk alue  
Avdejev Stepan Vasiljevitš   1907 Krasnojarsk aluepiiri  
Avdonjkin Aleksei Vasiljevitš   1921 Mordovia ASNT  
Avdušev Mihail Aleksejevitš   1895 Karjala  
Averjanov Prokopi Mamantovitš   1909 Tšeljabinsk alue  
Avramenko Gavril   1913 Pultava alue  
Avramtšik Nikolai Gerasimovitš   1905 Mogiljov alue  
Azorin Gennadi Stepanovitš   1914 Gorki alue  
Aširev Hambrakul Sadikovitš   1913 Uzbekistan  
Babanin Aleksei Petrovitš   1904 Tula alue  
Babatov Ivan Jefimovitš   1903 Tataria ASNT  
Babenko Jakov Rodionovitš   1921 Pultava alue  
Babenko Vladimir Maksimovitš   1914 Voronež alue  
Babkin Sergei Nikolajevitš   1919 Vologda alue  
Babušin Aleksei Fjodorovitš   1908 Jaroslav alue  
Badalov Rustan   1916 Uzbekistan  
Badmajev Tshopa Monhajevitš   1915 Kalmukia ASNT  
Bagrov Fjodor Petrovitš   1911 Kalinin alue  
Bahtin Nikolai Aleksandrovitš   1912 Jaroslav alue  
Baibakov Ilja Ivanovitš   1914 Saratov alue  
Baidin Vadim Aleksejevitš   1917 Moskova alue  
Bajev Ivan Vasiljevitš   1907 Novosibirsk alue  
Bakajev Konstantin Pavlovitš   1916 Jaroslav alue  
Bakšejev Avas Bahramovitš   1915 Azerbaidžan SNT  
Balabanov Kusma   1902 Orlov  
Balanelin Fjodor Petrovitš   1909 Ivanovo alue  
Balanenko Ivan Kirilovitš   1920 Kirov alue  
Balaudin Semjon Mihailovitš   1902 Leningrad  
Balašov Grigori Aleksejevitš   1906 Tataria ASNT  
Balašov Jefim Vasiljevitš   1905 Leningrad alue  
Balmasov Leonid Nikolajevitš   1915 Gorki alue  
Balovanov Leonti Pavlovitš   1907 Udmurtia  
Balujev Grigori Nikolajevitš   1908 Sverdlov alue  
Bankovski Vladimir Bernardovitš   1923 Petrograd  
Bannikov Andrei Timofejevitš   1905 Altai aluepiiri  
Bannov Nikolai Aleksejevitš   1916 Gorki alue  
Bantin Mihail Ivanovitš   1916 Gorki alue  
Barabaš Afanasi Jevdokimovitš   1917 Zaporožje alue  
Baranov Aleksandr Petrovitš   1902 Karjala ASNT  
Baranov Fjodor   1906  
Baranov Fjodor Ivanovitš   1913 Leningrad alue  
Barinov Aleksandr Vasiljevitš   1910 Leningrad  
Barinov Mihail Aleksandrovitš   1908 Rjazan alue  
Barkadze Konstantin Aleksandrovitš   1920 Georgia  
Barkanov Nikolai Vasiljevitš   1911 Leningrad alue  
Barsukov Nikolai Ivanovitš   1908 Samara kuvernementti  
Baryšev Pjotr Aleksejevitš   1906 Novosibirsk alue  
Basov Aleksandr Nikolajevitš   1912 Tšeljabinsk alue  
Batalov Nikolai Nikolajevitš   1918 Kirov alue  
Batalov Vasili Ivanovitš   1905 Kirov alue  
Baterov Idris   1914 Kalmasa  
Bateršin Timerhom   1916 Baškiria ASNT  
Batin Nikolai Petrovitš   1907 Novosibirsk alue  
Batištšev Ivan Timofejevitš   1921 Ordžonikidze aluepiiri  
Batov Vasili Nikolajevitš   1906 Tšeljabinsk alue  
Batujev Ivan Dmitrijevitš   1906 Molotov alue  
Bazin Ivan Vasiljevitš   1915 Kirov alue  
Baškarov Pavel Andrejevitš   1914 Novosibirsk alue  
Baženov Stepan Nikolajevitš   1907 Altai aluepiiri  
Bažutin Pjotr Stepanovitš   1907 Perm alue  
Bedov Aleksandr Mihailovitš   1914 Valko-Venäjä SNT  
Begajev Ivan Ivanovitš   1897 Jaroslav alue  
Behbutajev Momot   1913 Uzbekistan  
Belij Ivan Jakovlevitš   1905 Valko-Venäjä  
Belin Vasili Mihailovitš   1916 Jaroslav alue  
Belitski Ivan Sergejevitš   1921 Minsk alue  
Beljaev Pjotr Mihailovitš   1907 Novosibirsk alue  
Beljahin Nikolai Grigorjevitš   1907 Arkangeli alue  
Beljajev Ilja Vasiljevitš   1896 Leningrad alue  
Beljajev Jakov Grigorjevitš   1916 Gorki alue  
Beljajev Vasili Grigorjevitš   1913 Tambov alue  
Beljakov Fjodor Mihailovitš   1905 Krasnojarsk aluepiiri  
Beljšow Konstantin Afanasjewitš   1912 Arkangeli alue  
Belkin Vladimir Andrejevitš   1921 Mogiljov alue  
Belkov Nikolai Pavlovitš   1915 Nikolajev alue  
Belonenko Luka Fedosijevitš   1908 Pultava alue  
Belov Aleksei Mihailovitš   1902 Gorki alue  
Belov Fjodor Andrejevitš   1908 Krasnotuzanki piiri  
Belov Ivan Ivanovitš   1915 Gorki alue  
Belov Konstantin Aleksandrovitš   1914 Jaroslav alue  
Belov Pjotr Aleksandrovitš   1914 Vologda alue  
Belov Pjotr Arsentjevitš   1904 Tšuvašia ASNT  
Belov Vasili Semjonovitš   1903 Leningrad alue  
Belozerov Grigori Stepanovitš   1912 Arkangeli alue  
Belozerov Mihail Jakovlevitš   1921 Leningrad  
Belozjor Grigori Vasiljevitš   1906 Voronež alue  
Belozov Grigori Vasiljevitš   1920 Pultava alue  
Belski Semjon Gerasimovitš   1921 Mogiljov alue  
Belzljudin Pavel Ivanovitš   1917 Stalino alue  
Bemer Aleksandr Frautsevitš   1910 Pietari alue  
Berezin Aleksandr   1905 Desna kaupunki  
Berezin Ivan Pavlovitš   1914 Pietari  
Bereznev Konstantin Martynovitš   1911 Altai aluepiiri  
Berkulov Nasir   1914 Kirgisia SNT  
Berkut Vasili Sergejevitš   1910 Baškiria  
Besarab Pavel Ivanovitš   1911 Vorošilovgrad alue  
Besedin Afanasi Mihailovitš   1916 Kursk alue  
Bespalov Aleksei Ivanovitš   1908 Tšeljabinsk alue  
Bezladnov Andrei Filipovitš   1908 Kaukasia aluepiiri  
Bezmaternyh Makai Afanasjevitš   1914 Altai aluepiiri  
Biketov Filip Demjanovitš   1907 Tšeljabinsk alue  
Bikmejev Minnegalei   1914 Baškiria ASNT  
Bildjuk Vladimir Nikolajevitš   1916 Leningrad  
Bilek Pavel Pavlovitš   1909 Kirovograd alue  
Birjukov Viktor Iljitš   1909 Leningrad alue  
Birjukov Vladimir Petrovitš   1902 Tula alue  
Birjuzov Pjotr Vasiljevitš   1900 Gorki alue  
Bitsadze Konstantin Haritonovitš   1919 Gruusia SNT  
Bitulev Josif   1916 Moskova alue  
Blagoslovjak Nikolai Ivanovitš   1919 Vorošilovgrad alue  
Blednyh Nikolai Timofejevitš   1907 Voronež alue  
Bliner Rafail Salkindovitš   1918 Kalinin alue  
Blinov Viktor Aleksejevitš   1917 Ivanovo alue  
Blohin Ivan Stepanovitš   1898 Leningrad alue  
Blohin Sergei Gavrilovitš   1922 Orjol alue  
Bobajev Umar   1913 Dagestan ASNT  
Bobrin Ivan Ivanovitš   1908 Leningrad alue  
Bobyi Valentin Grigorjevitš   1918 Zaporožje alue  
Bobykin Andrei Karpovitš   1909 Novosibirsk alue  
Bobylev Aleksandr   1904 Leningrad alue  
Bobyljov Nikolai Fjodorovitš   1911 Gorki alue  
Bogatšov Mihail Fjodorovitš   1910 Pietari alue  
Bogatšov Pavel Kuzmitš   1896 Moskova alue  
Bogdanov Jevgeni Semjonovitš   1900 Leningrad  
Bogdanov Markel Bogdanovitš   1899 Kalinin alue  
Bogdanov Nikolai Grigorjevitš      
Bogdanov Onufrij Ivanovitš   1912 Smolensk alue  
Bogdanov Sergei Gerasimovitš   1896 Leningrad  
Bogdomotov Vasili Pavlovitš   1918 Leningrad alue  
Bogomolov Aleksandr Andrejevitš   1920 Ivanovo alue  
Bogurov Jofim Jelisejevitš   1921 Vitebsk alue  
Boguš Stefan Ignatovitš   1919 Pinsk alue  
Boikov Aleksandr Sergejevitš   1916 Kalinin alue  
Boikov Pavel Trofinovitš   1908 Kiova alue  
Boikov Stepan Porfirjevitš   1899 Kalinin alue  
Boitsov Mihail Grigorjevitš   1898 Leningrad alue  
Boitsov Nikolai Ivanovitš   1921 Kalinin alue  
Boitsov Stepan Gerasimovitš   1907 Leningrad alue  
Bojev Mihail Aleksejevitš   1916 Kursk alue  
Bokov Nikita   1907  
Bokov Nikita Karpitonojevitš   1901 Omsk alue  
Bokov Pavel Jakovlevitš   1900 Jaroslav alue  
Boljasny Grigori Markovitš   1910 Kiova  
Boljšakov Anatoli Ivanovitš   1903 Leningrad alue  
Boljšakov Matvei Vasiljevitš   1907 Leningrad alue  
Bolšeborodov Fjodor Aleksandrovitš   1910 Kuibyšev alue  
Bondarenko Jegor Osipovitš   1904 Omsk alue  
Bondarik Pjotr Stepanovitš   1918 Baranovitš alue  
Bondarj Fjodor Arhipovitš   1908 Harkov alue  
Bondarjov Grigori Matvejevitš   1908 Krasnojarsk aluepiiri  
Borisov Dmitri Prokopjevitš   1901 Tulai piiri  
Borisov Fjodor   1911 Penza alue  
Borisov Ivan Aleksejevitš   1910 Nižegorod alue  
Borisov Jakov Mihailovitš   1902 Tula alue  
Borisov Mihail Pavlovitš   1903 Ivanovo alue  
Borisov Nikolai Mihailovitš   1911 Mordovia ASNT  
Borisov Pjotr Andrejevitš   1913 Tšuvašia ASNT  
Borisov Sergei Matvejevitš   1908 Pamelskaja alue  
Borisov Stepan Janovlevitš   1915 Tšetšenia  
Bornjakov Nikolai Steiakovitš   1910 Jekaterinburg seutu  
Borodin Jegor Petrovitš   1911 Molotov alue  
Borovetski Anton Redorovitš   1916  
Borovik Ivan Zaharovitš   1918 Orjol alue  
Borovikov Mihail Petrovitš   1895 Leningrad alue  
Borovka Mihail Aleksandrovitš   1904 Novosibirsk alue  
Borovkov Vasili Tihonovitš   1909 Ivanovo alue  
Borovski Pjotr Ivanovitš   1911 Arkangeli alue  
Borozdin Vasili Filipovitš      
Bortnikov Vladimir Aleksejevitš   1901 Penza alue  
Borvid Vladimir   1922 Leningrad alue  
Borzakov Kuzima Andrejevitš   1911 Voronež alue  
Borzenkov Pavel Vasiljevitš   1905 Krasnojarsk aluepiiri  
Borzov Matvei Feodorovitš   1909 Kuibyšev alue  
Borzyh Ivan Nikolajevitš   1900 Altai aluepiiri  
Botin Mihail   1895  
Botkin Ivan Grigorjevitš   1906 Kalinin alue  
Botušin Aleksei Vasiljevitš   1910 Kirov alue  
Botvin Pjotr Mihailovitš   1912 Karjala  
Botvinov Ivan Fjodorovitš   1905 Leningrad alue  
Botšarov Mihail Simeonovitš   1900 Leningrad alue  
Božankov Prokofi Borisovitš   1902 Kalinin alue  
Bragin Viktor Ivanovitš   1922 Kalinin  
Bravyi Aleksandr Arhipovitš   1923 Suomi  
Brjuhov Nikolai Vasiljevitš   1910 Kirov alue  
Brjutov Stepan Sidorovitš   1921 Petropavlovsk seutu  
Bronzov Ivan Nikolajevitš   1915 Kalinin alue  
Brovkin Aleksei Vladimirovitš   1917 Tula alue  
Bryzgalov Fjodor Petrovitš   1903 Omsk alue  
Bryzgalov Nikolai Vladimirovitš   1906 Kaluga kaupunki  
Bubnov Aleksei Grigorjevitš   1909 Jaroslav alue  
Bubnov Vasili Aleksejevitš   1905 Samara kuvernementti  
Budanov Nikolai Ignatjevitš   1908 Kuibyšev alue  
Bugajets Feodor Pavlovitš   1910 Pultava alue  
Bugrov Nikolai Pavlovitš   1895 Jaroslav alue  
Bugrovski Grigori Stepanovitš   1913 Talmenskij piiri  
Buhovets Adam Kondratovitš   1908 Polessie alue  
Buhtejev Ivan Ivanovitš   1908 Penza alue  
Bujanov Aleksei Mihailovitš   1903 Altai aluepiiri  
Bulajev Ivan Semjonovitš   1901 Vitebsk alue  
Bulygin Ivan   1909 Penza alue  
Bunakov Demjan Ivanovitš   1910 Orjol alue  
Bunakov Dmitri Ignatjevitš   1907 Krasnojarsk aluepiiri  
Bundjuk Lavrenti Afanasjevitš   1909 Harkov alue  
Buntov Ivan Serenovitš   1923 Jaroslav alue  
Bunturi Fjodor Mihailovitš   1915 Ordžonikidze aluepiiri  
Burakov Dmitri   1908 Krasnojarsk aluepiiri  
Buravljev Vasili   1913 Voronež alue  
Burdin Mihail Ivanovitš   1903 Gorki alue  
Burkov Andrei Andrejevitš   1906 Kirov alue  
Burov Pavel Ivanovitš   1917 Jaroslav alue  
Bursuk David   1915 Harkov alue  
Burtsev Pjotr   1914 Altai aluepiiri  
Butšitšev Jevgeni Stepanovitš   1922 Pultava alue  
Buzov Aleksei Nikolajevitš   1912 Novosibirsk alue  
Byhorov A. Ivanovitš   1919  
Bykov Aleksandr Feodorovitš   1920 Altai aluepiiri  
Bykov Jakov Fjodorovitš   1905 Rjazan alue  
Bykov Jakov Zaharovitš   1906 Pohjois-Kazahstan alue  
Bykov Leonid Aleksandrovitš   1905 Jaroslav alue  
Bykov Viktor Grigorjevitš   1922 Vitebsk alue  
Bykovski Aleksandr Nikolajevitš   1915 Leningrad kaupunki  
Byzov Vasili Dmitrijevitš   1903 Novosibirsk alue  
Dadkovski Fjodor   1921 Prudo kylä  
Danilenko Vasili Ivanovitš   1903 Pultava alue  
Danilin Pavel Jefimovitš   1920 Saratov alue  
Danilkin Nikolai Aleksandrovitš   1912 Leningrad alue  
Danilov Aleksei Aleksejevitš   1917 Pietari alue  
Danilov Ivan Jakovlevitš   1913 Kazahstan  
Danilov Ivan Petrovitš   1911 Gorki alue  
Danilov Pavel Jakovlevitš   1911 Leningrad alue  
Danilov Veniamin   1920 Astrahan  
Daniluškin Dmitri Sergejevitš   1905 Tšuvašia ASNT  
Daranov Nikolai Ivanovitš   1901 Jaroslav alue  
Darovski Vasili Kusmitš   1913 Voronin seutu  
Dautov Hamat Mudarovitš   1919 Kaukasia  
Davituliani Akaki Artemovitš   1914 Gruusia SNT  
Davydov Georgi Aleksandrovitš   1896 Leningrad alue  
Davydov Mihail   1915  
Davydov Mihail Ivanovitš   1909 Arkangeli alue  
Daškevitš Stepan Aleksejevitš   1909 Vitebsk alue  
Dedjuhin Sergei Mihailovitš   1908 Sverdlov alue  
Dedkov David Naumovitš   1906 Mogiljov alue  
Dedkov Pjotr Ivanovitš   1915 Leningrad  
Degtjarev Vasili Aleksejevitš   1916 Voronež alue  
Dejev Pavel Aleksejevitš   1910 Altai aluepiiri  
Delih Sidor Ivanovitš   1911 Volynia kuvernementti  
Delnov Nikolai Pavlovitš   1903 Jaroslav alue  
Demankov Vladimir Aleksejevitš     Smolensk alue  
Dementjev Aleksei Aleksandrovitš   1912 Zaonežski seutu  
Demitšev Grigori Sergejevitš   1922 Kalinin alue  
Denisenko Vasili Jakovlevitš   1914 Kazahstan  
Denisov Aleksandr Nikititš   1915 Voronež alue  
Denisov Fjodor Mitrofanovitš   1910 Voronež alue  
Denisov Ivan Andrejevitš   1905 Nižegorod alue  
Denisov Leonid Vasiljevitš   1900 Ivanovo alue  
Derevitski Fjodor Uljanovitš   1911 Žitomir alue  
Dergatš Nikolai Abramovitš   1912 Harkov  
Derinov Ivan Dmitrijevitš   1901 Kalinin alue  
Deripaskin Mihail Romanovitš   1921 Stalingrad alue  
Derjago Vasili Ivanovitš   1923 Kursk alue  
Deržak Vasili Filipovitš   1915 Tšeljabinsk alue  
Detkov Nikolai   1899  
Devjatkin Ivan   1905 Gorki alue  
Djaduškin Jevgeni Vasiljevitš   1922 Ivanovo-Voznesensk  
Djalel Anslambek Kurbanovitš   1918 Dagestan ASNT  
Djomin Ivan Vasiljevitš   1915 Novosibirsk alue  
Djomin Mihail Nikolajevitš   1910 Tšuvašia ASNT  
Djomin Vasili Vladimirovitš   1904 Altai aluepiiri  
Djubenko Georg Pantelejevitš   1919 Sumy alue  
Djudin Andrei Ivanovitš   1914 Sverdlov alue  
Djudkin Anatoli Jakovlevitš   1912 Vologda alue  
Dmitrijev Andrei Prohorovitš   1911 Vitebsk alue  
Dmitrijev Dmitri Fjodorovitš   1897 Jaroslav alue  
Dmitrijev Fjodor Markovitš   1912 Leningrad  
Dmitrijev Ivan Platonovitš   1902 Tula alue  
Dmitrijev Jakov Dmitrijevitš   1898 Leningrad alue  
Dmitrijev Jakov Dmitrijevitš   1898 Kalinin alue  
Dmitrijev Pjotr Osipovitš   1911 Tškalovsk alue  
Dmitrijev Vasili Dmitrijevitš   1905 Udmurtia ASNT  
Dmitrjuk Konstantin Tihonovitš   1906 Kiova alue  
Dmitrov Jefim Dmitrijevitš   1913 Tšuvašia ASNT  
Dobajev Pjotr Dmitrijevitš   1906 Pensinsk piiri  
Dobinov Andrei Jakovlevitš   1910 Mari ASNT  
Dobrenki Ivan   1910 Tšernigov alue  
Dobrjakov Nikolai Naumovitš   1900 Leningrad alue  
Dobrovolski Pavel Aleksejevitš   1897 Odessa alue  
Dobrynin Ivan Aleksejevitš   1918 Rjazan alue  
Dokajev Imran   1918 Tšetšeeni-Ingušia ASNT  
Dolgušin Aleksandr Petrovitš   1908 Sverdlov alue  
Dolinskij Vladimir Vasiljevitš   1907 Pultava alue  
Dolžanitsa Semjon Vasiljevitš   1916 Novosibirsk alue  
Domašev Grigori   1910  
Donov Ivan Ivanovitš   1902 Jaroslav alue  
Donov Pavel Fjodorovitš   1905 Gorki alue  
Dorohov Ilja Filipovitš   1912 Sverdlov alue  
Dorohov Luka Ivanovitš   1904 Kazahstan  
Dostujev Karikshi Atakshiovitš   1919 Azerbaidžan  
Dotšuk Semjon Semjonovitš   1901 Holmsk kuvernementti  
Dovgaš Ivan Savostjanovitš   1910 Dnepropetrovsk alue  
Dragin Jegor Vasiljevitš   1909 Kirov alue  
Drakunov Ivan Filipovitš   1915 Omsk alue  
Drazoletski Jakov Nikolajevitš   1909 Omsk piirikunta  
Drotšenko Jevgeni Fjodorovitš   1918 Pultava alue  
Drozd Pavel Petrovitš   1912 Ukraina SNT  
Drozd Stepan Antonovitš   1914 Tšernigov alue  
Drošin Ilja Nikolajevitš   1905 Kalinin alue  
Drugov Aleksandr Aleksejevitš   1922 Kalinin alue  
Dubin Nikon Nikitovitš   1897 Odessa alue  
Dubinin Aleksei Jakovlevitš   1902 Tula alue  
Dubinin Ivan   1910  
Dubov Ivan Andrejevitš   1913 Jaroslav alue  
Dudarev Venjamin Semjonovitš   1909 Altai aluepiiri  
Dudyrev Ivan Mihailovitš   1904 Omsk alue  
Duhnov Jefim Danilovitš   1916 Saratov alue  
Dunajev Ivan Aleksandrovitš   1918 Voronež alue  
Dunajev Ivan Petrovitš   1911 Tšeljabinsk alue  
Dupner Stepan Vasiljevitš   1904 Voronež alue  
Dušin Boris Ivanovitš   1921 Leningrad  
Duškenov Mamat   1920 Kirgisia SNT  
Dvornikov Grigori Fjodorovitš   1903 Novosibirsk alue  
Dvornitšenko Grigori Abramovitš   1910 Kursk alue  
Dzjuba Andrei   1919 Kiova alue  
Dzjuba Grigori Ivanovitš   1900 Pultava alue  
Dzortov Umatgrei   1900 Azerbaidžan SNT  
Dzuttsov Soslambek Nikolajevitš   1913 Ordžonikidze aluepiiri  
Džamalov Gijaz   1914 Uzbekistan SNT  
Džankajev Vahab   1914 Dagestan ASNT  
Džohadze Nikoloz Jadevozovitš   1921 Oni kaupunki  
Džurkin Gavril Saveljevitš   1909 Altai aluepiiri  
Fabrikant Semjon   1920 Gomel alue  
Fadejenkov Ivan Kuzmitš   1908 Leningrad alue  
Fahordynov Gilmuddin Mestiak   1903 Tataria ASNT  
Falkov Fjodor Mihailovitš   1922 Vologda alue  
Farafonov Pjotr Ivanovitš   1908 Tomsk alue  
Farov Alexandr Ivanovitš   1912 Kalinin alue  
Fatahov Kurban Abdulajevitš   1914 Tshere  
Fathinurov Fatyh   1904 Vitioka  
Fazilov Šajsi   1914 Baškiria  
Fedjanin Aleksei Aleksandrovitš   1907 Moskova alue  
Fedorenov Arkadi Filimonovitš   1916 Leningrad  
Fedortsenko Viktor Fjodorovitš   1921 Molotov alue  
Fedotov Ivan Fedotovitš   1908 Kalinin alue  
Fedotov Pjotr Ignatovitš   1910 Saratov alue  
Fedotov Pjotr Pavlovitš   1898 Smolensk alue  
Fedtšenko Matvei Jakovlevitš   1905 Dnepropetrovsk alue  
Feoktistov Sergei Timofejevitš   1920 Kursk alue  
Figurin Grigori Fjodorovitš   1916 Ivanovo alue  
Filatov Mihail Andrejevitš   1918 Karjalais-suomalainen SNT  
Filatov Nikolai   1921  
Filimonkov Aleksandr Jakovlevitš   1903 Vologda alue  
Filimonov Ivan Vasiljevitš   1912 Kalinin alue  
Filipov Ivan Aleksandrovitš   1899 Leningrad alue  
Filipov Ivan Dmitrijevitš   1921 Smolensk alue  
Filipov Ivan Filipovitš   1916 Leningrad alue  
Filipov Ivan Sergejevitš   1913 Tataria  
Filippov Aleksei   1912 Tataria  
Filippov Sergei Aleksandrovitš   1919 Pietari alue  
Filjuhin Ivan Iljitš   1906 Tataria ASNT  
Filjunkov Vasili Sergejevitš      
Filjuta Kondrati   1909  
Firjulev Vasili Minajevitš   1906 Molotov alue  
Firsov Ivan Andrejevitš   1918 Rjazan alue  
Firsov Ivan Ivanovitš   1909 Leningrad alue  
Firsov Sergei Ivanovitš   1920 Petropavlovsk  
Fitjahetdinov Adij   1905 Gorki alue  
Fišman Soveli   1912 Valko-Venäjä SNT  
Fjodorov Aleksandr Stepanovitš   1918 Smolensk alue  
Fjodorov Aleksandr Zaharovitš   1913 Leningrad alue  
Fjodorov Aleksei   1895  
Fjodorov Aleksei Moisejevitš   1922 Leningrad alue  
Fjodorov Ivan Kirilovitš      
Fjodorov Ivan Mihailovitš   1909 Smolensk piiri  
Fjodorov Jakov   1911 Leningrad alue  
Fjodorov Mihail Fjodorovitš   1899 Leningrad alue  
Fjodorov Mihail Fjodorovitš   1913 Kalinin alue  
Fjodorov Semjon Stepanovitš   1913 Smolensk alue  
Fomin Jegor Timofejevitš   1909 Altai aluepiiri  
Fomin Pavel Fjodorovitš   1912 Tataria  
Fomin Pjotr Mihejevitš   1920 Odessa alue  
Fomitšev Vasili Petrovitš   1917 Orjol alue  
Fomitšov Nikolai Konstantinovitš   1908 Tula alue  
Forelejev Aleksandr Stepanovitš   1912 Kazahstan  
Frans Ilja Mihailovitš   1908 Tšernigov alue  
Frisher Baroch Samoilovitš   1918 Tšekkoslovakia  
Frolov Anempodist Frolovitš   1899 Kalinin alue  
Frolov Fjodor Artemjevitš   1901 Leningrad alue  
Frolov Jevgeni Mihailovitš   1905 Pietari  
Frolov Vladimir Jefimovitš   1905 Leningrad alue  
Gagaritsev Nikolai Timofejevitš   1904 Vologda alue  
Gaidjuk Andrei Mihailovitš   1913 Dalne-Vostok seutu  
Gajer Danil Abramovitš   1899 Tula  
Galahtin Aleksei Aleksandrovitš   1910 Gorki alue  
Galdinov Filip   1906 Orjol alue  
Galejev Ibradim   1908 Leningrad alue  
Galkin Dmitri Ivanovitš   1907 Mari ASNT  
Galkin Mihail Stepanovitš   1907 Tataria  
Galusko Vasili Ivanovitš   1922 Ukraina  
Ganin Ivan Ivanovitš   1890 Leningrad  
Ganin Mihail Zaharjevitš   1904  
Ganutsak Ignati Petrovitš   1921 Vinnitsa alue  
Gaponenko Pavel Andrejevitš   1903 Ternopol alue  
Garmonštšikov Andrei Fedovorovitš   1905 Leningrad alue  
Gartsov Ivan Vasiljevitš   1905 Leningrad alue  
Gasperovitš Ivan   1910 Leningrad alue  
Gatyjatulin Nurulla   1910 Tataria ASNT  
Gavrilov Georgi Lavrentjevitš   1911 Leningrad alue  
Gavrilov Mihail Aleksejevitš   1896 Leningrad alue  
Gavrilov Vasili Ivanovitš   1910 Ivanovo alue  
Geneatullav Husnulla   1906 Kuibyšev alue  
Gerasimov Andrei Gerasimovitš   1910 Pietari alue  
Gerasimov Ivan Gerasimovitš   1898 Kalinin alue  
Gerasimov Nikolai Gerasimovitš   1909 Mari ASNT  
Gerasimov Pjotr Pavlovitš   1918 Kuibyšev alue  
Gerasimov Pjotr Semenovitš   1905 Leningrad alue  
Gerasimov Stepan Titovitš   1911 Kalinin alue  
Gerasimov Veniamin Vasiljevitš   1920 Ivanovo alue  
Gertš Aleksandr Petrovitš   1914 Kamenets-Podolski alue  
Gestegešev Semjon Pavlovitš   1905 Altai aluepiiri  
Gimbatov Magomet Amenovitš   1913 Dagestan ASNT  
Ginzburg David Šahnovitš   1895 Vitebsk alue  
Gisatulin Mellivalei   1904  
Gladkih Sergei Mihailovitš   1911 Orjol alue  
Gladkov Mihail Filimonovitš   1910 Krim alue  
Gladkov Mihail Ivanovitš   1916 Penza alue  
Gladyšev Aleksei Vasiljevitš   1922 Orjol alue  
Glaskov Afanasi Akimovitš   1910  
Glasov Vasili Semjonovitš   1905 Gorki alue  
Glazanov Ivan Iljitš   1906 Leningrad alue  
Glazkov Aleksandr Ivanovitš   1906 Gorki alue  
Glazkov Pjotr   1908  
Glebov Ivan Stepanovitš   1918 Penza alue  
Glebov Nikolai Nikolajevitš   1918 Vologda alue  
Glod Mihail Andrejevitš   1911 Oshmaja kaupunki  
Gluhov Aleksei Filipovitš   1911 Samara kuvernementti  
Gluhov Konstantin Semjonovitš   1922 Baškiria ASNT  
Gluškov Georgi   1907 Voronež alue  
Glybin Nikolai Vasiljevitš   1914 Vologda alue  
Gnatjuk Ivan Gordejevitš   1910 Vinnitsa alue  
Gnevšin Anatoli Antonovitš   1903 Harkov kaupunki  
Godlin Anatoli Markovitš   1912 Orjol alue  
Gogolev Viktor Gavrilovitš   1910 Kirov alue  
Golin Grigori      
Golkin Sergei Pavlovitš   1914 Voronež alue  
Goloborodko Ivan Fjodorovitš   1912 Pultava alue  
Golod Vumtša   1921 Polotsk alue  
Golosnoi Nikolai Gavrilovitš   1916 Kiova alue  
Golotšov Vasili Nikolajevitš   1904 Altai aluepiiri  
Golovanov Pjotr Fjodorovitš   1920 Orjol alue  
Goloveško Jegor Ivanovitš   1914 Nempovolžje  
Golovin Leonid Fjodorovitš   1918 Stalino alue  
Golovkin Aleksandr Filipovitš   1912 Leningrad alue  
Golubev Dmitri Andrejevitš   1909 Leningrad alue  
Golubev Jegor Petrovitš   1906 Vologda alue  
Golubev Mihail Andrejevitš   1915 Tšeljabinsk alue  
Golubev Pavel Aleksandrovitš   1923 Leningrad  
Golubev Vasili Ivanovitš   1899 Leningrad alue  
Golubev Viktor Vasiljevitš   1920 Pietari  
Golubtšikov Nikolai Mihailovitš   1922 Kaluga alue  
Golvanov Pjotr Aleksejevitš   1896 Leningrad  
Gonobolin Konstantin Aleksejevitš   1911 Leningrad alue  
Gontšarenko Ivan Pantelemonovitš   1909 Tšernigov alue  
Gorbatšev Sergei Nikolajevitš   1913 Saratov alue  
Gorbulin Sergei Fomitš   1914 Novosibirsk alue  
Gorbunov Fadej Fomentjevitš   1917 Molotov alue  
Gorbunov Pjotr Vasiljevitš   1913 Leningrad  
Gordejev Ivan   1907 Novosibirsk alue  
Gordejev Ivan Andrejevitš   1918 Penza alue  
Gordejev Ivan Fjodorovitš   1911 Ivanovo alue  
Gordejev Mihail Platonovitš   1914 Moskova alue  
Goremovitš Stepan Petrovitš   1924 Kiova alue  
Gorfanov Šagit Hadinovitš   1912 Tataria ASNT  
Gorjunov Jefim Grigorjevitš   1900 Tula alue  
Gorjušin Pavel Nikolajevitš   1897 Leningrad alue  
Gorlov Dmitri Ivanovitš   1908 Krasnojarsk aluepiiri  
Gornev Ivan Semjonovitš   1900 Leningrad alue  
Gorodnov Mihail Aleksandrovitš   1910 Uljanovsk alue  
Gorškov Ivan Iljitš      
Gorškov Pavel Petrovitš   1910 Kovno kaupunki  
Gradobuk Ivan Ivanovitš   1914 Tšernigov alue  
Gratšov Anatoli Mihailovitš   1915 Leningrad alue  
Gratšov Nikolai Klementjevitš   1918 Tataria ASNT  
Gratšov Timofei Mihailovitš   1904 Penza alue  
Gratšov Vasili Nikolajevitš   1901 Tula alue  
Gretšin Sergei Savatjevitš   1921 Ivanovo alue  
Gretškin Pjotr   1913 Kaukasia seutu  
Gretškin Vasili Jefimovitš   1909 Kuibyšev alue  
Gribajev Feofan Ignatjevitš   1909 Mordovia ASNT  
Gribkov Aleksandr Ivanovitš   1911 Leningrad alue  
Gridin Aleksei Grigorjevitš   1914 Novosibirsk alue  
Grigorjev Boris Grigorjevitš   1905 Tšuvašia ASNT  
Grigorjev Ivan Grigorjevitš   1898 Leningrad alue  
Grigorjev Mihail Mihailovitš   1905 Leningrad alue  
Grigorjev Nikolai Grigorjevitš   1907 Leningrad alue  
Grigorjev Pavel   1899  
Grigorjev Pjotr Grigorjevitš   1906 Kalinin alue  
Grigorjev Vladimir   1918 Leningrad alue  
Grintšenko Aleksei Nikolajevitš   1918 Vitebsk alue  
Gritšenko Fjodor Fjodorovitš   1903 Kiova alue  
Gritšiga Jegor Petrovitš   1906 Vitebsk kaupunki  
Grivkov Sergei Aleksejevitš   1913 Leningrad alue  
Grizenko Ivan   1919 Sumskij piiri  
Grišetškin Grigori Maksimovitš   1904 Krasnojarsk aluepiiri  
Grišin Fjodor Ivanovitš   1910 Ivanovo alue  
Grišin Ivan Fjodorovitš   1900 Vologda alue  
Gromov Georgi Gerazimovitš   1908 Ivanovo alue  
Gromov Ivan Matvejevitš   1907 Jaroslav alue  
Gromov Pavel Vasiljevitš   1918  
Gromov Sergei   1918  
Gruševitš Vasili Saharovitš   1911 Vinnitsa alue  
Gubanov Pavel      
Gubenko Anton Danilovitš   1916 Altai aluepiiri  
Gudkov Anatoli Stepanovitš   1917 Kalinin alue  
Gudyrev Aleksei Aleksandrovitš   1911 Komi ASNT  
Gudz Grigori   1919  
Guljaev Firs Jakovlevitš   1910 Perm alue  
Gumjonnyi Feopanov Dmitrijevitš   1909 Kiova alue  
Guner Nikolai Jakovlevitš   1906 Kiova alue  
Guratškin Vasili Petrovitš   1899 Leningrad  
Gurdjanov Ivan Gurdjanovitš   1911 Kalinin alue  
Gurjanov Ivan Kuzmitš   1910 Tšeljabinsk alue  
Gurjanov Ivan Nikolajevitš   1898 Leningrad alue  
Gurjev Vasili Filipovitš   1912 Leningrad alue  
Gurnevitš Mihail Antonovitš   1900 Rostov alue  
Gurov Jegor   1895  
Gusakov Nikolai Stepanovitš   1907 Novosibirsk alue  
Gusarov Aleksei Vasiljevitš   1919 Kalinin alue  
Gusarov Mihail Stepanovitš   1919 Kemerova kaupunki  
Gusarov Sergei Nikiforovitš   1900 Leningrad alue  
Gusarov Vasili   1901  
Guseinov Gusein Abdulmuminovitš   1914 Dagestan ASNT  
Gusev Ivan Jegorovitš   1917  
Gusev Nikolai   1908 Penza alue  
Gusev Nikolai Saveljevitš   1903 Altai aluepiiri  
Gusev Pjotr      
Gusev Vasili Konstantinovitš   1914 Ivanovo alue  
Gusinin Prokofi   1912 Altai aluepiiri  
Gusjkov Dmitri Iljitš   1907 Kalinin alue  
Gušev Aleksandr Ivanovitš   1904 Tomsk alue  
Guštšin Afanasi Petrovitš   1918 Perm alue  
Habibullin Abdul   1912 Tataria  
Hadsadzi Eristo   1917 Gruusia SNT  
Haimusov Ivan Mihailovitš   1903 Arkangeli alue  
Hairullin Gafjat   1906 Tataria  
Hakimov Nebiulla   1914 Tšuvašia ASNT  
Halejev Ivan Dmitrijevitš   1916 Leningrad alue  
Haljautginov Gajas Haljavievitš   1915 Tataria ASNT  
Hamlo Ivan Parfirjevitš   1917 Voronež alue  
Hamlov Filipp Ilarionovitš   1907 Kazahstan SNT  
Hamov Jakov Andrejevitš   1903 Rostov alue  
Hamovitš Aleksandr Grigorjevitš   1912 Altai aluepiiri  
Haneikov Maisei Ivanovitš   1909 Novosibirsk alue  
Hanin Ivan Andrejevitš   1907 Penza alue  
Harin Ivan Afanasjevitš   1919 Kursk alue  
Haripontšuk Pjotr Moisejevitš   1917 Žitomir alue  
Haritonov Aleksei Anapjevitš   1913 Tataria  
Haritonov Dmitri Aleksandrovitš   1896 Sverdlov alue  
Harlanti Muhha   1908 Krasnojarsk aluepiiri  
Hartšenko Ivan Nikitovitš   1903 Leningrad  
Hasanov Jegofar   1921 Baškiria ASNT  
Hasanov Mamat   1914 Uzbekistan SNT  
Haustov Dmitri Vasiljevitš   1911  
Hazemov Vasili Afanasjevitš   1912 Tšeljabinsk alue  
Hazoz Vasili   1896  
Hazratkulov Janvar   1915 Uzbekistan  
Hihluš Vladimir Osipovitš   1915 Leningrad  
Hlopkov Mihail Andrejevitš   1914 Gorki alue  
Hlystov Jakov Ivanovitš   1905 Gorki  
Hlystun Trofim     Žitomir alue  
Hodarov Afanasi Saharovitš   1908 Tšuvašia ASNT  
Holinko Ivan Gavrilovitš   1914 Krasnodar aluepiiri  
Holodnyi Grigori Ivanovitš   1920 Stalino alue  
Homutov Ivan Kapitonovitš   1921 Rostov alue  
Hordijenko Pjotr Evlankevitš   1913 Krasnodar aluepiiri  
Hordijevskij Ivan Danilovitš   1918 Stalingrad alue  
Horkov Aleksandr Stepanovitš   1908 Sverdlov alue  
Horošenjkih Aleksandr Stepanovitš   1917 Altai aluepiiri  
Hotakov Ivan Aleksejevitš   1904 Kuibyšev alue  
Hotijenko Ivan Saveljevitš   1909 Zabadiaja seutu  
Hramov Boris Vasiljevitš   1916 Udmurtia ASNT  
Hrapko Fjodor Vladimirovitš   1919 Kiova alue  
Hrapkovskij Aron Movshevitš   1915 Vitebsk alue  
Hrapov Aleksei Arsenjevitš   1922 Kalinin alue  
Hripitš Pjotr Mihailovitš   1919 Rovno alue  
Hudjakov Andrei Vasiljevitš   1907 Vitebsk alue  
Hudoroškikov Vasili Petrovitš   1907 Sverdlov alue  
Hutatov Hasan Fitzovitš   1918 Kabardi-Balkaria ASNT  
Ibragimov Magomed Ibragimovitš   1917 Dagestan ASNT  
Iglov Vasili Ivanovitš   1906 Tšuvašia ASNT  
Ignatjev Pavel Ignatjevitš   1896 Leningrad alue  
Ignatjev Vasili Petrovitš   1917 Gorki alue  
Ignatjuk Ivan   1912 Kiova  
Ignatov Vladimir Petrovitš   1913 Moskova alue  
Ignašev Grigori Semjonovitš   1914 Minsk alue  
Ignašev Vasili Pavlovitš   1909 Vologda alue  
Igušev Vasili Aleksandrovitš   1904 Altai aluepiiri  
Ihavub Supijen Izmailovitš   1917 Gazjurtski seutu  
Iljin Aleksandr Konstantinovitš   1911 Leningrad alue  
Iljin Viktor Stepanovitš   1913 Arkangeli alue  
Iljinyh Grigori Apollonovitš   1904 Novosibirsk alue  
Iljitšenko Jefim Semjonovitš   1909 Pultava alue  
Infanov A.      
Ipatov Aleksandr Aleksandrovitš   1904 Jaroslav alue  
Irovskih Nikolai Petrovitš   1911 Sverdlov alue  
Isajev Abdulai Isakovitš   1914  
Isajev Ivan Platonovitš   1917 Rjazan  
Isakov Nikolai Konstantinovitš   1920 Leningrad alue  
Isakov Pavel Vasiljevitš   1905 Leningrad alue  
Iskakop Abiis   1909 Kazahstan  
Iskenderov Mussa Sariovitš   1915 Azerbaidžan SNT  
Ismailov Melbai   1914 Kirgisia SNT  
Isnejasov Isopai   1912 Tšeljabinsk alue  
Istomin Pavel Aleksandrovitš   1907 Tšeljabinsk alue  
Istomin Vasili Mihailovitš   1907 Jaroslav alue  
Isupov Nikolai Vasiljevitš   1907 Kirov alue  
Ivakin Ivan Denisovitš   1907 Voronež alue  
Ivanenko Daniil Semjonovitš   1903 Don alue  
Ivanenko Pjotr Stepanovitš   1909 Tšernigov alue  
Ivanov A. S.      
Ivanov Aleksandr Fjodorovitš   1907 Vologda alue  
Ivanov Aleksandr Fjodorovitš     Leningrad  
Ivanov Aleksandr Ivanovitš   1911 Leningrad alue  
Ivanov Aleksandr Ivanovitš   1907 Leningrad alue  
Ivanov Aleksandr Vasiljevitš   1907 Leningrad  
Ivanov Aleksei Ivanovitš   1917 Leningrad alue  
Ivanov Andrei Aleksandrovitš   1904 Vologda alue  
Ivanov Arseni Ivanovitš   1912 Leningrad alue  
Ivanov Dmitri Ivanovitš   1915 Leningrad alue  
Ivanov Dmitri Rodionovitš   1898 Leningrad alue  
Ivanov Filip Ivanovitš   1910 Mari ASNT  
Ivanov Filip Ivanovitš   1911 Smolensk alue  
Ivanov Fjodor Ivanovitš   1900 Leningrad alue  
Ivanov Fjodor Parlovitš   1910 Penza alue  
Ivanov Gadiat Ivanovitš   1921  
Ivanov Grigori Ivanovitš   1910 Leningrad alue  
Ivanov Grigori Stepanovitš   1913 Smolensk alue  
Ivanov Jakov Filimonovitš   1907 Mari ASNT  
Ivanov Jermolai   1907  
Ivanov Josipo   1909 Massesa  
Ivanov Kuzma Fedorovitš   1903 Tšeljabinsk alue  
Ivanov Leonti Jevsejevitš   1906 Kuibyšev alue  
Ivanov Mihail Ivanovitš   1898 Leningrad alue  
Ivanov Mihail Pavlovitš   1911 Leningrad alue  
Ivanov Nikolai Ivanovitš   1897 Jaroslav alue  
Ivanov Nikolai Ivanovitš   1910 Rjazan alue  
Ivanov Nikolai Ivanovitš   1910 Krasnojarsk aluepiiri  
Ivanov Pjotr Afanasjevitš   1913 Tšeljabinsk alue Lebjarhinski piiri  
Ivanov Pjotr Ivanovitš   1906 Leningrad alue  
Ivanov Pjotr Tihonovitš   1915 Leningrad alue  
Ivanov Semjon   1907  
Ivanov Semjon Ivanovitš   1914 Tšuvašia ASNT  
Ivanov Semjon Polikarpovitš   1911 Valko-Venäjä SNT  
Ivanov Sergei Ivanovitš   1900 Leningrad alue  
Ivanov Vasili Ignatjevitš   1920 Mari ASNT  
Ivanov Vasili Ivanovitš   1918  
Ivanov Vasili Ivanovitš   1913 Sverdlov alue  
Ivanov Venjamin Nikiforovitš   1906 Ural  
Ivantsov Ivan Vasiljevitš   1908 Penza alue  
Ivanuškin Mihail Antonovitš   1910 Tšernigov alue  
Ivlev Jakov Andrejevitš   1908 Karjala ASNT  
Ivlev Sergei Vinjamonovitš   1922 Pietari  
Ivlešev Anatoli Ivanovitš   1917 Nižni Novgorod  
Ivlijev Aleksandr Vasiljevitš   1895 Leningrad  
Ivov Aleksei Ivanovitš   1901 Leningrad alue  
Izjumov Nikolai Aleksandrovitš   1915 Vologda alue  
Izosimov Georgi Ivanovitš   1909 Krasnojarsk aluepiiri  
Izotov Jakov Petrovitš   1914 Arkangeli  
Išakov Nasmutdin   1918 Tataria  
Išenko Jakov Pavlovitš   1903 Nikolajev alue  
Jagudin Zagufar   1912 Tataria ASNT  
Jakobson Aleksandr Ivanovitš   1921 Leningrad  
Jakovlev Aleksandr   1905 Leningrad alue  
Jakovlev Aleksandr Jakovlevitš   1917 Leningrad alue  
Jakovlev Aleksei Mihailovitš   1897 Kalinin alue  
Jakovlev Dmitri Ivanovitš   1905 Leningrad alue  
Jakovlev Ivan Ivanovitš   1910 Ivanovo alue  
Jakovlev Nikandr Jakovlevitš   1907 Kalinin alue  
Jakovlev Pavel   1920 Kalinin alue  
Jakovlev Stepan Jakovlevitš   1906 Leningrad alue  
Jakunin Ivan Sergejevitš   1905 Ivanovo alue  
Jakušev Georgi Andrejevitš   1907 Kuibyšev alue  
Jakušev Vasili Konstantinovitš   1911 Novosibirsk alue  
Jakuškin Sergei Vasiljevitš   1910 Kalinin alue  
Jamakov Hasjan Makurovitš   1908 Penza alue  
Jambajev Haidar Sjajubanovitš   1923 Mordovia ASNT  
Jarkov Nikolai     Leningrad alue  
Jaropolov Aleksandr Nikolajevitš   1914 Valko-Venäjä  
Jartsev Ivan Dmitrijevitš   1915 Orenburg alue  
Jarylkin Vasili Vasiljevitš   1900 Tšuvašia ASNT  
Jastrebov Ivan Fjodorovitš   1902 Leningrad alue  
Jastrebov Vasili Nikiforovitš   1909 Leningrad  
Jatsinevitš Anton Antonovitš   1923 Leningrad  
Jatsjuk Ivan Stepanovitš   1917 Harkov alue  
Jatsko Maksim Isakovitš   1903 Vitebsk alue  
Jatšénko Ivan Antonovitš   1910 Kiova alue  
Jazykin Nikita Nikolajevitš   1909 Kuibyšev alue  
Jašin Nikolai   1911 Tataria  
Jaškov Semjon Petrovitš   1913 Pietari alue  
Jefimov Ivan Jefimovitš   1906 Leningrad alue  
Jefimov Konstantin Nikolajevitš   1909 Pietari alue  
Jefimov Mihail Vlasjevitš   1896 Jaroslav kuvernementti  
Jefimov Valentin Jefimovitš   1911 Leningrad alue  
Jefremov Georgi Vasiljevitš   1918 Leningrad alue  
Jefremov Valentin Fjodorovitš   1914 Kursk alue  
Jefremov Vasili Semjonovitš   1916 Rjazan alue  
Jegorihin Nikolai Dmitrijevitš   1906 Vologda alue  
Jegorotškin Vasili Aleksandrovitš   1903 Omsk alue  
Jegorov Aleksandr Prokopjevitš   1909 Omsk alue  
Jegorov Aleksei Jegorovitš   1901 Leningrad alue  
Jegorov Filip Antonovitš   1915 Novosibirsk alue  
Jegorov Ivan Jegorovitš   1905 Kalinin alue  
Jegorov Pjotr Nikolajevitš   1921 Smolensk alue  
Jegupov Mihail Josipovitš   1915 Harkov alue  
Jelisejev Aleksei Ivanovitš   1913 Leningrad alue  
Jelisejev Vladimir Mihailovitš   1921 Novo-Torshtshski piiri  
Jelisov Andrei Venediktovitš   1911 Novosibirsk alue  
Jelov Andrei Nilovitš     Leningrad alue  
Jeltšaninov Stepan Ivanovitš   1911 Rjazan alue  
Jemeljanenko Vladimir   1912 Krasnodar aluepiiri  
Jemeljanov Kiril Nikolajevitš   1922 Odessa alue  
Jemeljanov Vasili Andronovitš   1902 Leningrad  
Jemkin Fjodor   1900 Leningrad alue  
Jepihin Sergei   1911 Dnepropetrovsk alue  
Jeremejev Dmitri Nikolajevitš   1895 Karjala  
Jeremejev Ivan Vasiljevitš   1910 Krasnojarsk aluepiiri  
Jeremetov Aleksandr Dmitrijevitš   1902 Novosibirsk alue  
Jerjomin Ivan Ivanovitš   1914 Ivanovo alue  
Jermakov Ivan Fjodorovitš   1906 Kursk alue  
Jermakov Nikolai Zaharovitš   1903 Omsk alue  
Jermalenko Afanasi Afanasjevitš   1907 Altai aluepiiri  
Jermilov Ivan Aleksejevitš   1906 Rjazan alue  
Jermolajev Afanasi Fjodorovitš   1911 Tataria ASNT  
Jermolajev Dmitri Jefimovitš   1902 Tula alue  
Jermolajev Ivan Konstantinovitš   1920 Baškiria ASNT  
Jermolajev Viktor Jemeljanovitš   1921 Pultava kaupunki  
Jerošin Leonid Vasiljevitš   1909 Tver alue  
Jeršov Ivan Fjodorovitš   1920 Pietari alue  
Jeršov Ivan Mihailovitš   1908 Gorki alue  
Jeršov Nikolai Nikolajevitš   1921 Jaroslav alue  
Jeršov Pavel Vasiljevitš   1903 Leningrad alue  
Jeršov Pjotr Ivanovitš   1906 Omsk alue  
Jevdokimov Stepan   1913 Samara kuvernementti  
Jevlejev Leonid Maksimovitš   1918 Ivanovo alue  
Jevsejev Grigori Petrovitš   1915 Karjalais-suomalainen SNT  
Jevsenkin Vasili Ivanovitš   1907 Moskova alue  
Jevstifejev Vasili Jermolajevitš   1895 Leningrad alue  
Jevtejev Fjodor Jakovlevitš   1910 Pohjois-Kazahstan alue  
Jevtjuhin Nikolai Mihailovitš   1915 Smolensk alue  
Jevtjuhov Pavel Grigorjevitš   1905 Kursk alue  
Jolkin Anatoli   1918 Leningrad alue  
Judin Georgi Vasiljevitš   1917 Altai aluepiiri  
Judin Timofei Ivanovitš   1900 Gorki alue  
Juditski Mihail   1907 Tšernigov alue  
Juhevitš Tšeslav Fransovitš   1920 Vilna alue  
Jumatov Stepan Kuzmitš   1913 Mordovia ASNT  
Junak Ivan Fedorovitš   1906 Ukraina SNT  
Juntikov Ivan Ivanovitš   1911 Vologda alue  
Jurjev Grigori   1907 Altai aluepiiri  
Jurkov Mihail      
Jurlov Hariton Trifonovitš   1910 Kirov alue  
Jurov Stepan Ivanovitš   1900 Gorki alue  
Jurtšenko Artemi Fjodorovitš   1913 Kalinin alue  
Jurtšenko Jefim Nikolajevitš   1903 Odessa alue  
Jusjun Zaleh   1920 Dagestan ASNT  
Jutalov Grigori Ivanovitš   1912 Krasnojarsk aluepiiri  
Juzov Nikolai Aleksejevitš   1908 Orjol alue  
Juškov Aleksandr Mironovitš   1903 Altai aluepiiri  
Jušonov Nikolai Stepanovitš   1921 Penza alue  
Juštšenko Mihail Marynovitš   1912 Ukraina SNT  
Kabatšenko Aleksei Ustemovitš   1913 Krasnodar aluepiiri  
Kabašov Grigori Titovitš   1915 Novosibirsk alue  
Kabinetski Ivan Fjodorovitš   1899 Karjala  
Kabylov Musa   1918 Azerbaidžan  
Kadetov Ilja Ivanovitš   1917 Gomel alue  
Kadomtsev Pavel Vasiljevitš   1918 Penza alue  
Kaigorodov Aleksandr Dmitrijevitš   1921 Altai aluepiiri  
Kaigorodov Ivan Fedulovitš   1907 Molotov alue  
Kajokin Sergei Jegorovitš   1905 Ivanovo alue  
Kajomov Zaki Kajamovitš   1920 Tataria  
Kakin Mihail Grigorjevitš   1916 Vologda alue  
Kalatšjov Mihail   1895  
Kaleinik Nikolai Stepanovitš   1918 Ukraina SNT  
Kalenkin Aleksei Kirillovitš   1915 Ipatovski piirikunta  
Kaletnik Justin Trofimovitš   1918 Vilna alue  
Kalinov Jegor Mihailovitš   1919 Kalinin alue  
Kalistratov Aleksei Nikolajevitš   1912 Komi ASNT  
Kalivarski Viktor Georgievitš   1922 Leningrad kaupunki  
Kaljaskarov Zakirja   1909 Pohjois-Kazahstan alue  
Kaljatšev Sergei Ivanovitš   1895 Leningrad kaupunki  
Kalmakov Nikolai Grigorjevitš   1913  
Kalšenko Pjotr Filipovitš   1903 Tauria kuvernementti  
Kamargin Afanasi Aleksejevitš   1918 Penza alue  
Kamdov Aleksandr Georgevitš   1911 Saratov alue  
Kanajev Nikolai Vasiljevitš   1907 Ivanovo alue  
Kanatkalijev Nigmet   1916 Kazahstan SNT  
Kaniševski Bronislav Petrovitš   1921 Leningrad kaupunki  
Kaništšev Vasili Petrovitš   1918 Kursk alue  
Kapitanski Nikolai Romanovitš   1897 Leningrad alue  
Kapusta Stepan   1914 Stalino alue  
Kapustin Ivan Jelisejevitš   1917 Ukraina SNT  
Kapušev Abotula   1914 Azdženukiolsevskaja seutu  
Karasjov Nikolai Mihailovitš   1916 Kursk alue  
Karelin Mihail Ivanovitš   1918 Arkangeli alue  
Karimu Mamdeli   1918 Uzbekistan SNT  
Karnauhov Pavel Andrejevitš   1905 Gorki alue  
Karnojev Pjotr Iliš   1921 Smolensk alue  
Karpov Aleksei   1906 Mananski piiri  
Karpov Fedor   1918  
Karpov Ivan Vasiljevitš   1918  
Karpov Vasili Nikolajevitš   1909 Kalinin alue  
Karpuhin Ivan   1908 Rjazan alue  
Kartašev Vasili Mihailovitš   1911 Voronež alue  
Kasantšev Tihon   1916 Altai aluepiiri  
Kasimov Hasan Mursanovitš   1919 Azerbaidžan SNT  
Katejev Vasili Aleksandrovitš   1903 Voronež alue  
Katkor Konstasntin Ivanovitš   1901 Tula alue  
Katnikov Ivan   1907  
Kats Juri Moisejevitš   1906 Ljublin kuvernementti  
Katšalkin Afanasi Jakovlevitš   1902 Tula alue  
Katšapkin Ivan   1905  
Kavelin Mihail Petrovitš   1909 Kursk alue  
Kavun Pjotr Kirilovitš   1918 Ostrakovka kylä  
Kazak Ivan Vasiljevitš   1921 Vinnitsa alue  
Kazakov Gerasim   1906  
Kazakov Nikolai Aleksandrovitš   1913 Altai aluepiiri  
Kazanin Konstantin Kaliotratovitš   1914 Leningrad kaupunki  
Kazantsev Pavel Ippolitovitš   1920 Tšeljabinsk alue  
Kazarin Ivan Nikanorovitš   1914 Penza alue  
Kazejev Vasili Jakovlevitš   1910 Penza alue  
Kazimirov Grigori Georgijevitš   1907 Gorki alue  
Kazohmedov Alibek   1912 Dagestan ASNT  
Kašin Vasili Flegontovitš   1907 Ivanovo alue  
Kašlakov Ilja Stepanovitš   1904 Kursk alue  
Kašytsin Ivan Mihailovitš   1915 Jaroslav alue  
Kergin Aleksandr   1918 Novoselo seutu  
Kertšušin Ilja      
Kibitov Viktor Ivanovitš   1915 Orjol alue  
Kidjajev Gavril Jegorovitš   1908 Krasnojarsk aluepiiri  
Kiprianov Pjotr Ivanovitš   1901 Soutjärvi  
Kiriljuk Ivan Afanasjevitš   1919 Odessa  
Kirilov Afonasi Kirilovitš   1911 Tšuvašia ASNT  
Kirilov Ivan Vasiljevitš   1915 Kalinin alue  
Kirilov Pjotr Jefimovitš   1912  
Kirilov Sidor Saveljevitš   1903 Lenobl seutu  
Kirin Aleksandr   1915 Tula alue  
Kiritšenko Andrei Jakovlevitš   1908 Jekaterinburg seutu  
Kirjanov Vasili Ivanovitš   1909 Tšeljabinsk alue  
Kirjuškin Nikolai      
Kirkisnev Hans Hansovitš   1916 Ordžonikidze aluepiiri  
Kirsanov Aleksandr Ivanovitš   1897 Kalinin alue  
Kiseljov Aleksandr Pavlovitš   1893 Leningrad  
Kiseljov Fjodor Matvejevitš   1909 Voronež alue  
Kiseljov Hariton Petrovitš   1908 Tataria ASNT  
Kiseljov Ivan      
Kiseljov Ivan Danilovitš   1918 Stalino alue  
Kiseljov Konstantin Nikitovitš   1912 Tataria  
Kislov Aleksandr Pavlovitš   1907 Tšuvašia ASNT  
Kislov Pjotr Judovitš   1905 Tšeljabinsk alue  
Kislyh Vasili Aleksandrovitš   1915 Molotov alue  
Kitšigin Dmitri Ivanovitš   1907 Novosibirsk alue  
Kivgila Boris Venediktovitš   1907 Kirovograd alue  
Klementjev Nikolai Sergejevitš   1896 Jaroslav alue  
Klepikov Aleksandr Ivanovitš   1907 Karjalais-suomalainen SNT  
Klimontovitš Nikolai   1916 Leningrad alue  
Klimov Jefim Ivanovitš   1917 Leningrad alue  
Klimtšenko Nikodim   1904 Pultava alue  
Klinov Vasili Aleksejevitš   1921 Ivanovo alue  
Klipov Vasili Jakovlevitš   1905 Ivanovo alue  
Kljujev Nikolai Vasiljevitš   1909 Ivanovo alue  
Kljukin Fjodor Zaharovitš   1915 Penza alue  
Kljukin Prohor Timofejevitš   1898 Vitebsk alue  
Kljutšnikov Vasili   1917 Voronež alue  
Kljušin Pjotr   1906 Kalinin alue  
Klok Zahar Jakovlevitš   1910 Tšernigov alue  
Klopkov Pavel Ivanovitš   1914 Kuibyšev alue  
Klujev Ivan Nikolajevitš   1908 Smolensk alue  
Klutski Matvei   1907 Krasnojarsk aluepiiri  
Klutsnikov Fjodor Ignatjevitš   1911 Omsk alue  
Knjazev Ivan Nikanorovitš   1914 Kursk alue  
Knjazev Mihail Andrianovitš   1913 Penza alue  
Knjazev Pjotr Nikolajevitš   1921 Moskova alue  
Knjazjev Grigori Radionovitš   1914  
Kobkov Aleksei Ivanovitš   1921 Gorki alue  
Koblakov Išak Dagozovitš   1913 Kabardi-Balkaria ASNT  
Kobyhi Pjotr   1905 Novosibirsk alue  
Kogul Anisim   1904  
Kokad Shea   1916 Slobensk seutu  
Kokarev Nikolai Petrovitš   1905 Moskova alue  
Kokkorev Georg   1905 Tver alue  
Kokovkin Mihail Ivanovitš   1910 Leningrad alue  
Kokozi Ivan   1915 Pultava alue  
Kolbasa Fjodor   1913 Tšernigov alue  
Koldunovski Pjotr Makarovitš   1915 Odessa  
Kolesnikov Aleksandr Ivanovitš   1907 Tšeljabinsk alue  
Kolesov Matvei Vasiljevitš   1911 Saratov alue  
Koljatko Jegor Simonovitš   1914 Tšernigov alue  
Kolobkov Serafim Aleksejevitš   1905 Kalinin alue  
Kolobov Pjotr Aleksandrovitš   1909 Ivanovo alue  
Kolosov Vasili Fjodorovitš   1920 Ivanovo alue  
Koltšanov Fjodor Matvejevitš   1903 Omsk alue  
Kolupajev Aleksandr Grigorjevitš   1921 Rjazan alue  
Koluzev Aleksandr Nikiforovitš   1914 Tšernigov alue  
Kolzatšenko Vladimir Iosipovitš   1914 Vinnitsa alue  
Kombalov Pavel Pavlovitš   1905 Vologda alue  
Komisarov Pavel Jegorovitš   1910 Vologda alue  
Komissarov Nikolai Nikolajevitš   1905 Leningrad alue  
Kompanits Dmitri Grigorjevitš   1919 Dnepropetrovsk alue  
Kondakov Nikolai Pavlovitš   1913 Vologda alue  
Kondaurov Pavel Gavrilovitš   1918 Voronež alue  
Kondratjev Aleksei Vasiljevitš   1914 Tataria  
Kondratjev Pjotr Ivanovitš   1905 Mordovia ASNT  
Kondrašin Pjotr Jevdokimovitš   1905 Mordovia ASNT  
Konevski Stepan Vasiljevitš   1905 Perm alue  
Konjušenko Vladimir Mihailovitš   1908 Orjol alue  
Kononenko Ivan      
Kononovitš Leonid Petrovitš   1914 Valko-Venäjä SNT  
Konovalenko Jakov Nikolajevitš   1908 Stalingrad alue  
Konovalov Aleksei Aleksandrovitš   1902 Tula alue  
Konovalov Georgi Sergejevitš   1916 Tula alue  
Konovalov Pjotr Andrejevitš   1909 Tšuvašia ASNT  
Konovalov Sergei Aleksejevitš   1908 Tula alue  
Konstantinov Ivan Aleksandrovitš   1910 Tula alue  
Kopajev Grigori   1909 Gorki alue  
Kopeikin Anatoli   1901  
Kopeikin Ivan Sergejevitš   1900 Kalinin alue  
Kopeikin Kirill   1915  
Kopeinin Ivan Aleksandrovitš   1909 Vologda alue  
Kopylov Dmitri Mihailovitš   1906 Ivanovo alue  
Kopyltsev Vasili Tarasovitš   1903 Petrograd alue  
Kopyrin Aleksandr Pavlovitš   1901 Vologda alue  
Korbujev Terenti Ivanovitš   1907 Vitebsk  
Kordonets Stepan Leontjevitš   1912 Volynia kuvernementti  
Korenman Zinovei Mihailovitš   1922 Odessa  
Korepin Fjodor Petrovitš   1915 Vologda alue  
Korinteli Jason Petrovitš   1918 Gruusia SNT  
Korjagin Ivan Timofejevitš   1914 Tšeljabinsk alue  
Kornejenko Aleksei Nikolajevitš   1907 Rostov alue  
Kornejenko Ivan Gurjevitš   1915 Dnepropetrovsk alue  
Kornejenko Vasili Timofejevitš   1909 Voronež alue  
Kornejev Fjodor Jegorovitš   1908 Kalinin alue  
Kornejev Vasili Ivanovitš   1919 Moskova alue  
Kornev Dmitri Vasiljevitš   1913 Voronež alue  
Kornev Mark Grigorjevitš   1912 Vitebsk alue  
Kornilov Georgi   1921 Kalinin alue  
Kornilov Nikolai Aleksandrovitš   1905 Jaroslav alue  
Kornilov Nikolai Pavlovitš   1907 Novosibirsk alue  
Kornilov Nikolai Trofimovitš   1910 Tšuvašia ASNT  
Kornušev Rašit   1916 Pohjois-Kaukasia seutu  
Korobeinikov Vasili Mihailovitš   1921 Altai aluepiiri  
Korobenko Fjodor Ostapovitš   1913 Kiova alue  
Korobov Ivan Jakovlevitš   1908 Kirov alue  
Koroljov Dmitri Aleksandrovitš   1906 Komi ASNT  
Koroljov Frol Kapitonovitš   1897 Mordovia ASNT  
Koroljov Jegor Ivanovitš   1904 Kaluga alue  
Koroljov Mihail Grigorjevitš   1909 Arkangeli alue  
Koroljov Mihail Ivanovitš   1899 Kalinin alue  
Koroljov Pjotr Sergejevitš   1911 Smolensk alue  
Korolkov Ivan Nikolajevitš   1902 Tula alue  
Koroltšuk Jan Janovitš   1922 Puola  
Korotejev Mihail Ivanovitš   1917 Tambov alue  
Korotin Simon Konstantinovitš   1910 Tataria ASNT  
Korotkov Dmitri Arsentjevitš   1909 Kalinin alue  
Korotkov Nikodim Mihailovitš   1902 Leningrad alue  
Korotkov Pavel Vasiljevitš   1911 Sverdlov alue  
Korotšenko Vasili Ivanovitš   1923 Tver alue  
Korotškov Sergei      
Korovin Aleksei Filipovitš   1908 Komi ASNT  
Korovin Ivan Vladimirovitš   1906 Tšeljabinsk alue  
Korovkin Nikolai   1910 Leningrad alue  
Kortsev Jakov Borisovitš   1905 Leningrad alue  
Koržavin Pjotr Aleksejevitš   1915 Karjala ASNT  
Kosarjov Ivan Vasiljevitš   1904 Novosibirsk alue  
Kosarjov Sergei Gavrilovitš   1917 Tambov alue  
Kosenko Ivan Stepanovitš   1918  
Kosminski Vladimir Viktorovitš   1912 Leningrad kaupunki  
Kostanovski Nikolai Jakovlevitš   1913 Tšernigov alue  
Kostenko Anton Prohorovitš   1904 Kiova alue  
Kostenkov Aleksandr Nilkavitš   1899 Smolensk  
Kosteš Nikolai Ustinovitš   1919 Vitebsk alue  
Kostilev Vasili Aleksandrovitš   1912 Kirov alue  
Kostin Fjodor Semjonovitš   1918 Gorki alue  
Kostin Ivan Ivanovitš   1911 Leningrad alue  
Kostin Ivan Leontjevitš   1919 Kirovograd alue  
Kostjanoi Ivan Borisovitš   1894 Tšernigov alue  
Kostjanov Sergei Sidorovitš   1909 Kuibyšev alue  
Kostjukevitš Ginadi Pavlovitš   1917 Baranovitš alue  
Kostrikov Ivan Mihailovitš   1904 Omsk alue  
Kostruba Stepan Petrovitš   1917 Sumy alue  
Kostygov Ivan Nilovitš   1913 Kalinin alue  
Kosyh Grigori Jakovlevitš   1909 Voronež alue  
Kosyh Ivan Andrejevitš   1906 Tambov alue  
Kotin Ivan Petrovitš   1919 Leningrad alue  
Kotkon Jeremei Aleksandrovitš   1910 Altai aluepiiri  
Kotljar Vasili Semjonovitš   1912 Ukraina  
Kotomin Nikolai Grigorjevitš   1912 Vologda alue  
Kotomin Vasili Vasiljevitš   1906 Vologda alue  
Kotov Aleksandr Artjomjevitš   1912 Kuibyšev alue  
Kotov Ivan      
Kotov Jemeljan Nikolajevitš   1912 Rjazan alue  
Kotšanov Ivan Nikolajevitš   1915 Karjalais-suomalainen SNT  
Kotšerov Aleksandr Andrejevitš   1901 Tula alue  
Kotšetkov Aleksandr Pavlovitš   1905 Krasnojarsk aluepiiri  
Kotšin Pavel Jakovlevitš   1898 Leningrad alue  
Koval Andrei Mihailovitš   1900 Tškalovsk alue  
Kovaljov Aleksei Nikitovitš   1914 Orjol alue  
Kovaljov Grigori Ivanovitš   1903 Smolensk alue  
Kovaljov Pjotr Nikolajevitš   1907 Leningrad alue  
Kovaltšuk Trofim Vasiljevitš   1900 Moldavia SNT  
Kovbasin Serafim Ivanovitš   1906 Tšernigov alue  
Kovin Mihail Jegorovitš   1905 Karjalais-suomalainen SNT  
Kovtun Pjotr Ivanovitš   1918 Pultava alue  
Kovtunov Pavel Aleksejevitš   1919 Rostov alue  
Kovšov Ivan Spiridonovitš   1909 Ivanovo alue  
Kozin Fjodor Arkadjevitš   1915 Gorki alue  
Kozlikin Vasili Ivanovitš   1909 Novosibirsk alue  
Kozlov Fjodor Grigorjevitš   1913 Mordovia ASNT  
Kozlov Ivan Jakovlevitš   1909 Tula alue  
Kozlov Ivan Jegorovitš   1913 Tambov alue  
Kozlov Ivan Vasiljevitš   1916 Voronež alue  
Kozlov Jevdokim Fjodorovitš   1905 Smolensk alue  
Kozlov Josif Fjodorovitš   1907 Baškiria ASNT  
Kozlov Nikolai Iljitš   1911 Kazahstan  
Kozlov Timofei Ivanovitš   1917 Harkov  
Kozlov Vasili Fjodorovitš   1902 Kapsenski piiri  
Kozlov Vasili Fjodorovitš   1919  
Kozunov Nikolai Ivanovitš   1904 Gorki alue  
Kozyrev Ivan Ivanovitš   1905 Kalinin alue  
Kozyrev Pavel Vasiljevitš   1904 Karjala  
Košarin Jefim Aleksandrovitš   1909 Ivanovo alue  
Košelev Vasili   1908 Leningrad  
Košelkov Pjotr Petrovitš   1915 Kalinin alue  
Koževnikov Jermil Grigorjevitš   1907 Novosibirsk alue  
Koževnikov Nikolai Andrejevitš   1909 Krasnojarsk aluepiiri  
Kožuh Ignati Lukitš   1918 Pinsk alue  
Kožušni Nikita Kirilovitš   1896 Orjol alue  
Krajev Arkadi Stepanovitš   1901 Vätski seutu  
Kramarenko Mihail Antonovitš   1907 Salski piirikunta  
Kramtšenko Aleksandr   1920 Vitebsk alue  
Krapivin Mihail Tihonovitš   1920 Tšeljabinsk alue  
Krasavin Jemeljan   1906 Baškiria  
Krasavin Mihail Perfiljevitš   1901 Tataria  
Krasilnikov Ivan Vasiljevitš   1905 Vologda alue  
Krasilnikov Pjotr Pavlovitš   1905 Gorki alue  
Krasnosumov Vasili Grigorjevitš   1920 Smolensk alue  
Krasnov Afanasi Pavlovitš   1905 Kalinin alue  
Krasnov Georgi Aleksejevitš   1903 Mari ASNT  
Krasnov Ivan Mihailovitš   1908 Tšuvašia ASNT  
Krasnošapka Vladimir Jurjevitš   1918 Pultava alue  
Krasnoštšjokov Ivan Grigorjevitš   1915 Irkutsk alue  
Krasutin Artem Mihailovitš   1911 Saratov alue  
Kravets Trofim Jevtihijevitš   1906 Kiova alue  
Kravtsov Pavel Petrovitš   1916 Tškalovsk alue  
Kravtšenko Aleksei Tihanovitš   1906 Polessie alue  
Kravtšenko Stepan Danilovitš   1910 Altai aluepiiri  
Kravtšuk Savva Nesterovitš   1903 Kiova alue  
Krendelev Fedor Miheevitš   1910 Jaroslav alue  
Kriklivoi Sergei Antonovitš   1916 Vinnitsa alue  
Krikorov Tatai Ambartrumovitš   1919 Krasnodar aluepiiri  
Krinitšenko Vasili Vasiljevitš   1907 Engels kaupunki  
Kripakov Jegor Jefimovitš   1915 Krasnodar aluepiiri  
Krivonosov Aleksandr Arhipovitš   1912 Vjatka alue  
Krivošein Fjodor Fedorovitš   1909 Vologda alue  
Krivulja Trofim Ostapovitš   1920 Harkov alue  
Krjukov Nikolai Anisimovitš   1915 Tula alue  
Krjutšenkov Vasili Aleksandrovitš   1921 Smolensk alue  
Krjutškov Ivan Nikolajevitš   1920 Voronež alue  
Krjutškov Nikolai Kornilovitš   1904 Kalinin alue  
Kroholjev Pjotr      
Krolikov Ivan Andrejevitš   1907 Gorki alue  
Krotov Andrei Jegorovitš   1913 Molotov alue  
Krotov Nikolai Feodorovitš   1900 Karjalais-suomalainen SNT  
Krovopuskov Ivan Vasiljevitš   1922 Voronež alue  
Kruglov Mihail Vasiljevitš   1918 Tšeljabinsk alue  
Krupkov Vasili Grigorjevitš   1908 Gorki alue  
Krupski Anton   1899 Vitebsk kuvernementti  
Krušnitski Aleksandr Jakovlevitš   1911 Kamenets-Podolski alue  
Krylov Fjodor Dmitrijevitš   1906 Gorki alue  
Krylov Pavel Iljitš   1904 Leningrad alue  
Krymkov Grigori Nikitovitš   1900 Mogiljov alue  
Krysin Nikolai Nasarevitš   1904 Tataria ASNT  
Kryšin Anatoli Aleksejevitš   1920 Gorki alue  
Kudajev Ivan Ivanovitš   1920 Kursk alue  
Kudasov Sergei Andrejevitš   1899 Saratov alue  
Kudenko Vladimir Ivanovitš   1904 Altai aluepiiri  
Kudrinski Danil Dmitrijevitš   1912 Vologda alue  
Kudrjavtsev Aleksei Aleksejevitš   1919 Smolensk alue  
Kudrjašev Josif Iljitš   1898 Smolensk alue  
Kudrjašov Ivan Antypovitš   1914 Kuibyšev alue  
Kugatšov Mihail Ivanovitš   1912 Karjala ASNT  
Kujanov Trofim Semenovitš   1913 Kuibyšev alue  
Kuklin Ilja Nikanorovitš   1902 Suomi  
Kukolev Nikolai   1904 Altai aluepiiri  
Kukov Ivan Fjodorovitš   1920 Tšeljabinsk alue  
Kulagin Nikolai Aleksandrovitš   1906 Kalinin alue  
Kulagin Valentin Jakovlevitš   1920 Kalinin alue  
Kulakov Ivan Nikolajevitš   1914 Krasnojarsk aluepiiri  
Kulakov Mihail Fjodorovitš   1908 Tula alue  
Kulakov Mihail Fjodorovitš   1900 Leningrad alue  
Kuleskov Akim Nikitovitš   1905 Smolensk alue  
Kuleš Dmitri Mironovitš   1905 Tšernigov alue  
Kulibin Vasili Petrovitš   1906 Vologda alue  
Kuligin Vasili   1907 Tataria ASNT  
Kulikov Nikolai Nikolajevitš   1910 Tataria ASNT  
Kulikov Stepan Fjodorovitš   1913 Kazahstan SNT  
Kulikov Stepan Jevdokimovitš   1904 Mardovski piiri  
Kulikov Vladimir Ivanovitš   1919 Tambov alue  
Kuljas Pavel Savastjanovitš   1911 Vinnitsa alue  
Kultajev Andrei Ivanovits   1911 Novosibirsk alue  
Kunakbajev Abdulkai   1905  
Kungin Fedor Mihailovitš   1906 Tšeljabinsk alue  
Kungurov Larijon Ivanovitš   1904 Omsk alue  
Kunin Aleksandr   1915 Vologda alue  
Kurakin Stepan   1900 Rjazan alue  
Kuranenkov Nikolai Jefimovitš   1919 Ivanovo alue  
Kuranin Konstantin Grigorjevitš   1906 Krasnojarsk aluepiiri  
Kurbal Nikolai Fedotovitši   1907 Tšernigov alue  
Kurbatov Vasili   1915 Kursk alue  
Kurbatovski Mihail Grigorjevitš   1904 Tula alue  
Kurdin Aleksei Vasiljevitš   1905 Nižegorod alue  
Kurenkov Sergei Fjodorovitš   1919 Minsk alue  
Kurganov Jakov Grigorjevitš   1915 Penza alue  
Kurganov Jevgeni Vasiljevitš   1918 Penza alue  
Kurgejev Aleksei Pavlovitš   1904 Kirov alue  
Kuritsyn Georgi   1911  
Kurjaninov Pjotr      
Kurjimenko Demid Mihailovitš   1903 Pultava alue  
Kurkov Lavrenti   1910 Tataria  
Kurlykin Pjotr Gavrilovitš   1914 Moskova alue  
Kurotškin Timofei Mihailovitš   1900 Tomsk alue  
Kurtšanov Dmitri Mihailovitš   1907 Kalinin alue  
Kuskov Ivan Ivanovitš   1898 Tula  
Kustarev Mihail Andrejevitš   1918 Kalinin alue  
Kustov Mihail   1909 Gorki alue  
Kustov Vasili Ivanovitš   1895 Ivanovo alue  
Kutištšjev Vasili Ivanovitš   1911 Voronež alue  
Kutni Aleksei Fjodorovitš   1905 Kabardi-Balkaria ASNT  
Kutov Vasili Jakovlevitš   1907 Leningrad  
Kutsarov Saman   1915 Omsk alue  
Kutuzov Ivan Jermolajevitš   1902 Kalinin alue  
Kutuzov Mihail Konstantinovitš   1913 Smolensk alue  
Kutylovski Nikolai   1913 Valko-Venäjä  
Kutšer Stepan Pavlovitš   1919 Stanislav alue  
Kutšeravyi Pjotr Ksenefontovitš   1912 Kazahstan  
Kutšev Ilja Semenovitš   1905 Menosinsk seutu  
Kutšin Andrei Pavlovitš   1904 Krasnojarsk aluepiiri  
Kuvajev Mihail Petrovitš   1919 Kuibyšev alue  
Kuzev Mihail Ivanovitš   1918 Stalino alue  
Kuzimenko Diomid Georgijevitš   1904 Tšernigov alue  
Kuzin Andrei Ivanovitš   1912 Tula alue  
Kuzin Ivan      
Kuzin Vasili Aleksejevitš   1920 Tula alue  
Kuzmenko Grigori Dmitrijevitš   1914 Kiova alue  
Kuzmenkov Fedosei Fomitš   1910 Kiova alue  
Kuzmin Aleksandr Aleksandrovitš   1905 Tver alue  
Kuzmin Aleksandr Kuzmitš   1903 Pihkova alue  
Kuzmin Aleksei Ivanovitš   1906 Kuibyšev alue  
Kuzmin Aleksei Kuzmitš   1897 Leningrad alue  
Kuzmin Dmitri Filipovitš   1919 Novosibirsk alue  
Kuzmin Klement Ignatjevitš   1912 Latvia  
Kuzmin Mihail Aleksandrovitš   1922 Leningrad alue  
Kuzmin Mihail Ivanovitš   1908 Kiova alue  
Kuzmin Mihail Jakovlevitš   1908 Leningrad alue  
Kuzmin Nikon Jegorovitš   1904 Omsk alue  
Kuzmin Pjotr Anisimovitš   1892 Leningrad kaupunki  
Kuzmin Sergei Konstantinovitš   1909 Tataria ASNT  
Kuzminski Vladimir Pavlovitš   1904 Vologda alue  
Kuzmitšov Nikolai Nikiforovitš   1911 Penza alue  
Kuznetsov Aleksei Vasiljevitš   1909 Kuibyšev alue  
Kuznetsov Aleksei Vladimirovitš   1913 Vologda alue  
Kuznetsov Dmitri Demjanovitš   1898 Kalinin alue  
Kuznetsov Georgi Vladimirovitš   1912 Leningrad alue  
Kuznetsov Ivan Ivanovitš   1913  
Kuznetsov Ivan Saveljevitš   1910 Kalinin alue  
Kuznetsov Ivan Vasiljevitš   1912 Kalinin alue  
Kuznetsov Mihail Vladimirovitš   1920 Leningrad alue  
Kuznetsov Nikifor Feodorovitš   1903 Omsk alue  
Kuznetsov Pavel Dmitrijevitš   1920 Ivanovo alue  
Kuznetsov Pjotr Semjonovitš   1904 Altai aluepiiri  
Kuznetsov Poluekt Vasiljevitš   1912 Vologda alue  
Kuznetsov Stepan Jefremovitš   1914  
Kuznetsov Vasili Viktorovitš   1914 Pietari alue  
Kušigin Kapiton Mitrofanovitš   1906 Vologda alue  
Kušnerjov Fjodor Semjonovitš   1920 Vorošilovgrad alue  
Kužubajev Alpamitš   1907 Kazahstan alue  
Kvasov Jegor Mihailovitš   1895 Vologda alue  
Kvašnin Ivan Ivanovitš   1911 Arkangeli alue  
Lagunov Nikita Lavrentjevitš   1911 Moskova alue  
Laharov Ivan   1898 Kalinin alue  
Lahov Jakov      
Laktionov Afanasi Jefremovitš   1915 Kursk alue  
Laktionov Moisei Antonovitš   1918 Harkov alue  
Lalajev Kadanfer Mizafferovitš   1920 Azerbaidžan SNT  
Lalov Vasili Stepanovitš   1905 Dnepropetrovsk alue  
Langavyi Vladimir Kirillovitš   1917 Voronež alue  
Lanskoi Ivan Stepanovitš   1915 Tšetšeeni-Ingušia ASNT  
Lapa Savastijan Gerasimovitš   1907 Krasnojarsk aluepiiri  
Lapin Aleksandr Mihailovitš   1903 Omsk alue  
Lapin Andrei Fjodorovitš   1910 Tambov alue  
Lapin Andrei Fjodorovitš   1908 Jaroslav piiri  
Lapkin Afanasi Petrovitš   1903 Leningrad alue  
Laptev Stepan Nikitovitš   1913 Kursk alue  
Lapšin Aleksandr Jegorovitš   1911 Kalinin alue  
Larionov Mihail Ivanovitš   1911 Kuibyšev alue  
Larjuk Ivan Mihailovitš   1919 Tšernigov alue  
Larkovitš Afanasi Mitrofanovitš   1907 Mogiljov alue  
Latuškevitš Ivan Iljitš   1919 Krasnodar aluepiiri  
Lavritšev Ivan Nikolajevitš   1903 Novosibirsk alue  
Lavrov Ivan   1915 Jaroslav  
Lazarev Ilja Stepanovitš   1916 Orjol alue  
Laško Daniil Timofejevitš   1903 Pultava alue  
Laštšinin Stepan Nikolajevitš   1915 Tambov alue  
Lebedev Boris Ivanovitš   1912 Gorki alue  
Lebedev Dmitri Jemiljanovitš   1909 Leningrad alue  
Lebedev Dmitri Kirillovitš   1914 Gorki alue  
Lebedev Ivan Aleksejevitš   1907 Gorki alue  
Lebedev Ivan Gavrilovitš   1902 Leningrad alue  
Lebedev Samuil Mihailovitš   1905 Leningrad alue  
Lebedev Stepan Grigorjevitš   1895 Leningrad alue  
Lebedev Stepan Karpovitš   1902 Gorki alue  
Lebedev Vasili Jegorovitš   1908 Azerbaidžan  
Lebedev Vladimir Aleksejevitš   1908 Gorki alue  
Lejtsin Lev Jefimovitš   1913 Vitebsk kaupunki  
Lenkov Vasili Aleksejevitš   1905 Krasnojarsk aluepiiri  
Leonov Ivan Petrovitš   1913 Minsk alue  
Lešenkov Ivan Jefimovitš   1919 Kalinin alue  
Ležen Semjon Natanovitš   1913 Kiova alue  
Lihatšev Ivan Dmitrijevitš   1910 Voronež alue  
Liman Ivan Arimejevitš   1916 Kiova alue  
Limonov Ivan Ivanovitš   1918 Ivanovo alue  
Limonov Nikolai Mihailovitš   1915 Pietari  
Linejov Aleksandr Ivanovitš   1912 Gorki alue  
Linjov Aleksandr Ivanovitš   1900 Gorki alue  
Linkov Jevgeni Grigorjevitš   1912 Gorki alue  
Lipatnikov Mihail Ivanovitš   1907 Kirov alue  
Lipatov Pjotr Filipovitš   1895 Leningrad  
Lisin Aleksandr Akimovitš   1913 Gorki alue  
Lisin Ivan Nikolajevitš   1910 Penza alue  
Litvinenko Ivan   1900 Pultava alue  
Litvinenko Stepan   1905  
Litvinov Nikolai Filipovitš   1910 Vorošilovgrad alue  
Lištšina Vasili Romanovitš   1921 Stavropol aluepiiri  
Ljah Miron Mikititš   1905 Orjol alue  
Ljahov Ivan Trofimovitš   1895 Kursk alue  
Ljapko Ivan   1906  
Ljapunov Mihail Stepanovitš   1903 Arkangeli alue  
Ljatos Vladimir Kuzmitš   1915 Vitebsk alue  
Ljotkin Nikita Fedosejevitš   1903 Altai aluepiiri  
Ljubin Nikolai Ivanovitš   1911 Tula alue  
Ljuhin Nikolai Fjodorovitš   1910 Leningrad  
Ljutanov Aleksandr Mihailovitš   1908 Jaroslav alue  
Lobatšev Ivan Jakovlevitš   1906 Nižni Novgorod  
Lobov Mihail Mihejevitš   1904 Ivanovo alue  
Loginov Sergei Prohorovitš   1918 Karjala ASNT  
Loginov Stepan Maksimovitš   1916 Gorki alue  
Loginov Timofei Grigorjevitš   1912 Karjalais-suomalainen SNT  
Loktšik Aleksei Jefimovitš   1919 Orjol alue  
Lopajev Pavel Maksimovitš   1906 Sverdlov alue  
Lopatšov Nikolai Ivanovitš   1910 Penza alue  
Lopušan Maksim Jakovlevitš   1908 Vinnitsa alue  
Losev Ilja      
Lotikašvili Ivan Aleksandrovitš   1915 Gruusia SNT  
Lozovik Uljan Nikitovitš   1921 Polessie alue  
Loštškov Nikolai Petrovitš   1915 Tver alue  
Lukientšuk Mihail Safronovitš   1904 Volynia alue  
Lukinov Ivan Feodorovitš   1913 Krasnojarsk aluepiiri  
Lukjanov Aleksandr Josifovitš   1894 Leningrad  
Lukjantšikov Gavril Vasiljevitš   1904 Krasnojarsk aluepiiri  
Lukjantšikov Ivan Jefrahovitš   1917 Kursk alue  
Lukjantšikov Vasili Jegorovitš   1917 Voronež alue  
Lunzenko Nikolai Sterbanovitš   1919 Tšernigov alue  
Luspajev Aleksandr Dmitrijevitš   1911 Voronež alue  
Lutško Aleksandr Lukitš   1920 Pultava alue  
Lvov Ivan Andrejevitš   1909 Leningrad alue  
Lysenko Afanasi Fjodorovitš   1910 Tšernigov alue  
Lysenko Sergei Petrovitš   1907 Tšernigov alue  
Lysenkov Nikifor Grigorjevitš   1904 Mogiljov alue  
Lysov Vjatšeslav Nikolajevitš   1923 Lepinski kaupunki  
Maglogelidze Konstantin   1917 Georgia  
Magomedov Šaman   1913 Tšetšeeni-Ingušia ASNT  
Mahankov Aleksandr Feoktistovitš   1918 Smolensk alue  
Mahonjka Pjotr Fjodorovitš   1895 Gomel alue  
Mahov Nikolai Ignatjevitš   1919 Ivanovo alue  
Maikov Iilog Ivanovitš   1904 Smolensk alue  
Majevski Mihail Ivanovitš   1905 Kamenets-Podolski alue  
Majorov Matvei Gerasimovitš   1903 Rjazan alue  
Makajev Aleksei Vasiljevitš   1909 Mordovia seutu  
Makarov Ivan Silytš   1909 Sverdlov alue  
Makarov Mihail Ivanovitš   1919 Mogiljov alue  
Makarov Nikolai      
Makarov Pavel Dmitrijevitš   1910 Leningrad alue  
Makarov Pjotr Vasiljevitš   1913 Udmurtia ASNT  
Makarov Vasili   1912 Orjol alue  
Makejev Boris Georgijevitš   1924 Karjala  
Makin Aleksandr Stepanovitš   1912 Vologda alue  
Makrenttsov Andrei Antonovitš   1921 Vitebsk alue  
Makrušin Dmitri Grigorjevitš   1914 Novosibirsk alue  
Maksakov Vasili Petrovitš   1909 Saratov alue  
Maksimov Fjodor Aleksandrovitš   1903 Leningrad  
Maksjutenko Nikolai Nikiforovitš   1914 Pultava alue  
Makušenko Andrei Pantelevitš   1918 Kirovograd  
Malafejev Jegor   1907 Gorki alue  
Malahov Aleksandr Kuzmitš   1903 Omsk alue  
Malanin Artemi Jegorovitš   1921 Tataria ASNT  
Malkov Vasili Vasiljevitš   1907 Kalinin alue  
Malov Ivan Makarovitš   1905 Pietari kuvernementti  
Maltsev Konstantin Konstantinovitš   1906 Pietari  
Maluha Vasili Andrejevitš   1920 Saratov alue  
Malyšenko Larion Kuzmitš   1905 Smolensk alue  
Mamen Hasjan Mirshashanovitš   1913 Penza alue  
Mamlejev Idiat   1906 Baškiria ASNT  
Mamonov Mihail Nikanorovitš   1905 Orjol alue  
Mandebura Stanislav Semjonovitš   1922 Vinnitsa alue  
Mandžejev Tšagan   1914 Kalmukia Aalue  
Mangutov Islam Shakirovitš   1915 Mordovia ASNT  
Manin Ivan Aleksejevitš   1906 Jaroslav alue  
Mankevitš Nikolai Stanilovitš   1920 Ukraina  
Mantsurov Uaki   1920 Baškiria  
Marauli Leo Ivanovitš   1917 Gruusia SNT  
Marejev Mihail Nikolajevitš   1914 Gorki alue  
Marenko Grigori Mitrofanovitš   1904 Omsk alue  
Marinitš Semjon Nikitovitš   1904 Tula alue  
Markejev Aleksei Grigorovitš   1913 Gorki alue  
Markov Mihail Samsonovitš   1906 Leningrad alue  
Markov Nikolai Kirilovitš   1905 Vitebsk alue  
Markov Pavel Aleksejevitš   1904 Kalinin alue  
Martenkov Pavel Ivanovitš   1912 Leningrad alue  
Martinihin Vasili Ivanovitš   1916 Tambov alue  
Martišev Pegond Aleksandrovitš   1908 Komi ASNT  
Martjanov Fjodor Dmitrijevitš   1909 Kuibyšev alue  
Martjanov Vasili Stepanovitš   1905 Ivanovo alue  
Martjušev Aleksei Jevdokimovitš   1912 Komi ASNT  
Martošenko Dmitri Ivanovitš   1903 Kirovograd alue  
Martsenjuk Kirill Vladimirovitš   1920 Vinnitsa alue  
Martynov Ivan Ignatovitš   1906 Dnepropetrovsk alue  
Martynov Ivan Ivanovitš   1902 Vologda alue  
Martynov Kirjan   1918 Moskova alue  
Martynov Nikolai Pavlovitš   1904 Kuibyšev alue  
Martynov Nikolai Tihonovitš   1911 Karjalais-suomalainen SNT  
Martšenko Dmitri Andrejevitš   1914 Luhanski kaupunki  
Martšihin Nikolai Ivanovitš   1908 Karjala ASNT  
Martšihin Vasili Nikititš   1915 Kazarskaja seutu  
Marudov Arsenti Terentjevitš   1904 Sokolniki  
Marusin Ivan Vasiljevitš   1903 Mogiljov alue  
Marusitš Kondrat Vasiljevitš   1902 Dnepropetrovsk alue  
Masjutin Ivan Fjodorovitš   1911 Voronež alue  
Maslenikov Andrei Nikolajevitš   1912 Kursk alue  
Maslenikov Ivan   1914 Baškiria  
Maslov Georgi Makarovitš   1919 Irkutsk  
Maslov Ivan Dmitrijevitš   1904 Vologda alue  
Maslov Nikolai Andrejevitš   1910 Pohjois-Kazahstan alue  
Maslov Nikolai Vasiljevitš   1910 Saratov alue  
Maslovski Igor   1913 Kiova alue  
Matajev Magomet Matajevitš   1916 Tšetšeeni-Ingušia ASNT  
Matjaš Ivan Saveljevitš   1905 Krasnojarsk aluepiiri  
Matjonin Andrei Filippovitš   1913 Gomel alue  
Matošin Ivan Vasiljevitš   1908 Novosibirsk alue  
Matvejev Aleksei Petrovitš   1900 Leningrad alue  
Matvejev Ivan      
Matvejev Kirill Petrovitš   1911 Karjala  
Matvejev Leonid Petrovitš   1920 Gorki alue  
Matvejev Mihail Dmitrijevitš   1913 Kuibyšev alue  
Matvejev Pjotr Amvrosjevitš   1895 Leningrad alue  
Matvejev Pjotr Matvejevitš   1914 Leningrad alue  
Matvejuk Vasili Karpovitš   1906 Omsk alue  
Matšušin Kalistrat Grigorjevitš   1909 Tataria ASNT  
Mazakin Ivan Andrejevitš   1915 Krasnodar seutu  
Mazjarkin Dmitri Maksimovitš   1908 Altai aluepiiri  
Mašin Aleksandr Ivanovitš   1906 Leningrad alue  
Mašošin Ivan Jepifanovitš   1908 Novosibirsk alue  
Medvedev Ignati Jemeljanovitš   1908 Rjazan alue  
Medvedev Ivan Ivanovitš   1911 Vjatka kuvernementti  
Medvedev Ivan Ustinovitš   1913 Tula alue  
Medvedev Mihail Vasiljevitš   1906 Vologda alue  
Medvedev Nikolai Nikolajevitš   1904 Kirov alue  
Medvedev Nikolai Vasiljevitš   1920 Penza alue  
Medvedev Pavel Fjodorovitš   1912 Krasnojarsk aluepiiri  
Medvedev Stepan Stepanovitš   1922 Kalinin alue  
Medvedev Vasili Jegorovitš   1905 Novosibirsk alue  
Medvedjev Ivan Timofejevitš   1914 Kirov alue  
Medžidov Vagoudin   1919 Dagestan ASNT  
Mehanošin Demid Aleksejevitš   1914 Sverdlov alue  
Melhov Ivan Nikolajevitš   1920 Leningrad  
Melnikov Ivan   1898  
Melnikov Oleg Andrejevitš   1917 Leningrad alue  
Melnikov Viktor Ivanovitš   1905 Vologda alue  
Melnitšenko Ivan Pimenovitš   1903 Omsk alue  
Menšikov Andrei Aleksejevitš   1909 Tšeljabinsk alue  
Menšikov Maksim Jakovlevitš   1916 Vologda alue  
Menšutkin Nikolai Aleksandrovitš   1915 Arkangeli alue  
Mergusov Ivan Ivanovitš   1910 Vologda alue  
Merzajev Sujun   1915 Uzbekistan  
Merzajev Valiago Gazratoš   1920 Azerbaidžan  
Merzlov Jefrem Jakovlevitš   1908 Tšuvašia ASNT  
Metluško Nikolai Osipovitš   1904 Polessie alue  
Meštšerjakov Ivan Jefimovitš   1918 Altai aluepiiri  
Meštšerjakov Jegor Vasiljevitš   1910 Novosibirsk alue  
Mielguj Mišat Feliksovitš   1918 Vilna alue  
Migutin Jegor Ivanovitš   1914 Gorki alue  
Mihailitšenko Mihail Pavlovitš   1906 Kazahstan  
Mihailov Aleksandr Sergejevitš      
Mihailov Aleksei Jefimovitš   1917 Pietari alue  
Mihailov Aleksei Mihailovitš   1920 Leningrad alue  
Mihailov Andrei Ivanovitš   1911 Kalinin alue  
Mihailov Dmitri Mihailovitš   1906 Leningrad alue  
Mihailov Grigori Mihailovitš   1893 Petrograd alue  
Mihailov Ivan Mihailovitš   1918 Petrograd alue  
Mihailov Ivan Stepanovitš   1904 Altai aluepiiri  
Mihailov Nikolai Andrejevitš   1895 Leningrad alue  
Mihailov Nikolai Mihailovitš   1912 Leningrad alue  
Mihailov Nikolai Mitrofanovitš   1918 Gomel alue  
Mihailov Pjotr Ivanovitš   1912 Pietari alue  
Mihailov Sergei Vasiljevitš   1914 Pietari alue  
Mihailov Vladimir Vasiljevitš   1922 Leningrad alue  
Mihailovski Fedot Ivanovitš   1905 Tšernigov alue  
Mihaltšesen Pjotr Nikititš   1921 Ukraina  
Mihejenko Ivan Ananjevitš   1914 Smolensk alue  
Mihejev Isak Ivanovitš   1906 Smolensk alue  
Mihejev Semjon Nikolajevitš   1905 Pihkova alue  
Miholenkov Maksim Nestorovitš   1913 Kalinin alue  
Mikunov Ivan Pavlovitš   1904 Leningrad lääni  
Miljohin Feodor Aleksejevitš   1909 Tambov alue  
Milovantsev Mihail Feodorovitš   1904 Penza alue  
Mimibajev Gabdul   1905 Tataria ASNT  
Minadžinov Nerulla Minajevitš   1905 Nižegorod alue  
Minakov Vasili   1913 Voronež alue  
Mineitšev Vasili Vasiljevitš   1908 Ivanovo alue  
Mineodyrov Taip   1917 Perm alue  
Mingalejev Sultan   1910 Tataria ASNT  
Minigolov Galim   1913 Tataria  
Minin Josif Mironovitš   1908 Pinsk alue  
Minjušin Leonti Petrovitš   1906 Nižni Novgorod  
Minkin Vasili Ivanovitš   1897 Vologda alue  
Minnbajev Mirgasim Sanatullavitš   1921 Tataria  
Mintšenko Aleksandr Jemeljanovitš   1920 Pultava alue  
Mirin German Aleksejevitš   1911 Leningrad alue  
Mironosetski Jakov Vladimirovitš   1904 Novosibirsk alue  
Mironov Mihail Karpovitš   1921 Kursk alue  
Mironovski Viktor Vladimirovitš   1919 Leningrad  
Mizgarev Sergei Fjodorovitš   1913 Kalinin alue  
Mišenkov Ivan Petrovitš   1903 Voronež alue  
Mišin Vladimir Vasiljevitš   1918 Moskova kaupunki  
Miškin Sergei Ivanovitš   1907 Rostov alue  
Mjandin Vasili Nikolajevitš   1908  
Mjasin Vasili Nikitovitš   1921 Penza alue  
Mjasnitšenko Filip Semjonovitš   1919 Kiova alue  
Mohov Vasili Lavrentjevitš   1908 Jaroslav alue  
Moisejev Andrei Leontjevitš   1904 Tšuvašia ASNT  
Moisejev Grigori Afanasevitš   1913 Ivanovo alue  
Moltšanov Aleksandr Nikolajevitš   1913 Leningrad alue  
Moltšanov Konstantin Mihailovitš   1904 Kalinin alue  
Monahov Aleksandr Pavlovitš   1907 Tataria  
Monastyrev Jakov Niktitš   1917 Kuban alue  
Morozov Andrei Pavlovitš   1904 Voronež alue  
Morozov Ignat Fomitš   1920 Smolensk alue  
Morozov Ivan   1916  
Morozov Ivan Aleksandrovitš   1910 Jaroslav alue  
Morozov Ivan Jevgrafovitš   1918 Rostov alue  
Morozov Nikolai Vasiljevitš   1918 Pietari alue  
Morozov Pavel Jegorovitš   1909 Ivanovo-Voznesensk alue  
Morozov Pjotr Jefimovitš   1908 Kalinin alue  
Mosin Aleksei   1910 Orjol alue  
Mosin Vasili Pavlovitš   1914 Ivanovo alue  
Moskvin Afanasi Grigorjevitš   1905 Arkangeli alue  
Moskvin Grigori   1910 Jaroslav alue  
Moskvin Mihail Feodorovitš   1906 Tula alue  
Mosolin Mihail   1915 Mari alue  
Motšalov Ivan Konstantinovitš   1908 Gorki alue  
Motšenko Ivan Petrovitš   1906 Pultava alue  
Mozaj Pjotr Iljitš   1905 Krasnojarsk aluepiiri  
Moškin Vasili Andrejevitš   1907 Tula alue  
Muhammedov Gussejn   1914 Dagestan ASNT  
Muhometzanov Abdul   1908 A.T.S.S.R.  
Mukalov Sergei Nikolajevitš   1906 Moskova  
Mukin Vasili Seliverstovitš   1909 Ivanovo alue  
Mumljadze Irod Avalovitš   1919 Gruusia SNT  
Muratov Vladimir Iljitš   1905 Orjol alue  
Muravjov Aleksandr Matvejevitš   1906 Gorki alue  
Muravjov Ivan Ivanovitš   1908 Gorki alue  
Murašov Nikolai Andrejevitš   1907 Sverdlov alue  
Murkov Nikifor Nikiforovitš   1914 Ramni kaupunki  
Murtazin Alljam Sadrijevitš   1914 Penza alue  
Murygin Grigori Andrejevitš   1902 Baškiria  
Murzabaijev Nusurat   1914 Tšeljabinsk alue  
Murzogrejev Daurunbek   1919 Kazahstan SNT  
Mustafa Sjafal   1919 Azerbaidžan alue  
Mustafin Gabdulla Ginjatovitš   1916  
Mustajev Safar   1903  
Mutšinikov Andrei Aleksejevitš   1895 Leningrad alue  
Muzykantov Aleksei Maksimovitš   1915 Gorki alue  
Mylnikov Nikolai Vasiljevitš   1918 Novosibirsk alue  
Mytnikov Ivan Ivanovitš     Valko-Venäjä SNT  
Nadjukin Semjon Aleksejevitš   1911 Mordovia ASNT  
Naduda Roman Karpovitš   1908 Tšeljabinsk alue  
Nafedov Aleksei Ivanovitš   1916 Gorki alue  
Nagaitšuk Jefim   1907 Krasnojarsk aluepiiri  
Nagajev Nikolai Vasiljevitš   1904 Omsk alue  
Nagnibeda Gavril Andrejevitš   1920 Kamenets-Podolski alue  
Nagornov Trofim Jegorovitš   1904 Altai aluepiiri  
Nagornyh Fjodor Nikonorovitš   1903 Omsk alue  
Nahajev Pavel Jegorovitš   1915 Smolensk alue  
Naidenov Nikolai      
Naimusin Pavel   1905 Kirov alue  
Naldin Ivan Fjodorovitš   1908 Mordovia ASNT  
Nalimov Stepan Jakovlevitš   1912 Sverdlov alue  
Nalivtšenko Ivan Onisijevitš   1911 Vinnitsa alue  
Nasrašvili Mihail Nadarovitš   1919 Gruusia SNT  
Nasrudinov Magomet   1913 Dagestan alue  
Nazarov Ivan Petrovitš   1908 Sverdlov alue  
Nazarov Pavel Andrejevitš   1903 Jaroslav alue  
Nazarov Sergei Osipovitš   1906 Vjatka alue  
Nazarov Terenti Fjodorovitš   1900 Tataria ASNT  
Nazarov Vasili Petrovitš   1895 Leningrad alue  
Nedostup Aleksandr Afanasjevitš   1909 Dnepropetrovsk alue  
Nefedov Grigori Prokofjevitš   1913 Tataria  
Nekrasov Aleksandr Ivanovitš   1904 Karjala ASNT  
Nemaljajev Sergei Pavlovitš   1918 Penza alue  
Nemtsev Mihail Ivanovitš   1918 Voronež alue  
Nepomntštski Andrei   1904 Sumy alue  
Nesov Nikolai Fedorovitš   1908 Omsk alue  
Nesterenko Grigori Jevdokimovitš   1918 Pultava alue  
Nesterkin Afanasi Ivanovitš   1907 Mordovia ASNT  
Nesuljonyi Semjon Jakovlevitš   1909 Kursk alue  
Netimenko Vasili Stepanovitš   1908 Stalino alue  
Netjesov Ivan Matvejevitš   1913 Samara  
Netšajev Sergei Andrejevitš   1919 Orjol alue  
Neudahin Vasili Mihailovitš   1907 Voronin alue  
Nevratšin Serefin Porfirjovitš   1903  
Nihajev Ivan Aleksejevitš   1918 Orjol alue  
Nikandrov Grigori Nikandrovitš   1901 Leningrad alue  
Nikbaev Said   1920 Kazahstan alue  
Nikiforov Ivan Ivanovitš   1913 Rjazan alue  
Nikiforov Jakov Nikiforovitš   1910 Mari ASNT  
Nikiforov Jegor Nikiforovitš   1902 Leningrad alue  
Nikiforov Mihail Vasiljevitš   1917 Pietari alue  
Nikitenko Tit Titovitš   1907 Smolensk alue  
Nikitin Aleksei Mihailovitš   1898 Penza alue  
Nikitin Fjodor Andrejevitš   1905 Kuibyšev alue  
Nikitin Fjodor Andrejevitš   1917 Krasnojarsk aluepiiri  
Nikitin Grigori Jakovlevitš   1911 Kursk alue  
Nikitin Ivan Ivanovitš     Malobratevna kylä  
Nikitin Vasili Fjodorovitš   1911 Kalinin alue  
Nikitin Vasili Nikiforovitš   1916 Tšuvašia ASNT  
Nikitinski Pjotr Fjodorovitš   1914 Arkangeli alue  
Nikolajenko Stepan Grigorjevitš   1905 Arkangeli alue  
Nikolajev Aleksei Andrejevitš   1896  
Nikolajev Aleksei Nikolajevitš   1907 Pietari alue  
Nikolajev Grigori Nikolajevitš   1908 Leningrad alue  
Nikolajev Ignati      
Nikolajev Ivan Nikolajevitš   1907 Leningrad alue  
Nikolajev Ivan Nikolajevitš   1909 Leningrad alue  
Nikolajev Ivan Semjonovitš   1913 Pietari alue  
Nikolajev Pjotr Ivanovitš   1915 Minsk  
Nikolajev Pjotr Nikolajevitš   1909 Tšuvašia ASNT  
Nikolajev Vasili Nikolajevitš   1918 Tver alue  
Nikolajev Viktor Fjodorovitš   1910 Pietari  
Nikolitšev Aleksandr Ivanovitš   1900 Leningrad alue  
Nikulin Ivan Timofejevitš   1905 Smolensk alue  
Nikulin Konstantin Semjonovitš   1911 Tškalovsk alue  
Nikulin Nikolai Gerasimovitš   1913 Penza alue  
Nitšeporuk Andrei Ivanovitš   1906 Kiova alue  
Nohrin Nikifor Aksentjevitš   1910 Omsk alue  
Nosikov Aleksandr Timofejevitš   1910 Tula alue  
Nosikov Ivan Fjodorovitš   1908 Harkov alue  
Noskov Hariton Aleksejevitš   1910 Altai aluepiiri  
Noskov Pavel Andrejevitš   1911 Arkangeli alue  
Nosnikov Pjotr Timofejevitš   1905 Arkangeli alue  
Nosov Aleksandr Semjonovitš   1922 Kalinin alue  
Novikov Aleksei Andrejevitš   1923 Orjol alue  
Novikov Dmitri Ivanovitš   1902 Tula alue  
Novikov Ignat Stepanovitš   1903 Vitebsk alue  
Novikov Lavrenti Ivanovitš   1908 Tambov alue  
Novikov Nikolai Demjanovitš   1910 Altai aluepiiri  
Novikov Nikolai Nikolajevitš   1917 Tškalovsk alue  
Novitškov Vladimir Sergejevitš   1914 Serdobsk kaupunki  
Novoržilov Aleksandr Vasiljevitš   1908 Kalinin alue  
Novosjolov Timofei Vasiljevitš   1909 Penza alue  
Novov Pavel Ivanovitš   1902 Gorki alue  
Novožilov Ivan      
Novožilov Mihail Vasiljevitš   1896 Karjala  
Nošev Ivan Aleksejevitš   1908 Kalinin alue  
Nurtinev Hairudin   1905 Tataria  
Nužnyh Stepan Timofejevitš   1911 Voronež alue  
Oboturov Mihail Mihailovitš   1907 Kirov alue  
Obraztsov Vasili Ivanovitš   1913 Voronež alue  
Obrjagin Ivan Fjodorovitš   1912 Kalinin alue  
Ogandžanjan Suren Hatšaturovitš   1917 Azerbaidžan SNT  
Ogin Konstantin Andrejevitš   1922 Mordovia seutu  
Ogorodnikov Nikolai Dmitrijevitš   1913 Kirov alue  
Ogurtsov Ivan Ivanovitš   1909 Omsk kaupunki  
Ogurtsov Maksim Ivanovitš   1895 Kalinin alue  
Ohatkin Ivan Mihailovitš   1920 Kirov alue  
Ohinko Aleksei Fjodorovitš   1919 Kazahstan  
Okisov Vasili Ivanovitš   1911 Jermakovski  
Okladnikov Georgi Petrovitš   1913 Arkangeli alue  
Okladnikov Ivan Jefimovitš   1919 Tšetšenia Aalue  
Oksinenko Ivan Romanovitš   1919  
Oleinikov Semjon Grigorjevitš   1911  
Olenik Jakov Aleksejevitš   1911 Krasnodar aluepiiri  
Olentšuk Anatoli Kalinovitš   1920 Odessa  
Omarov Abdikarim   1915 Kazahstan  
Omarov Kamil Olejevitš   1910 Dagestan alue  
Omarov Kuzma   1907 Kazahstan  
Onatšik Grigori Jakovlevitš   1918 Belastok alue  
Ondrin Arseni Jakovlevitš   1907 Leningrad alue  
Oparin Fjodor Georgijevitš   1917 Novosibirsk alue  
Orehov Gennadi Aleksandrovitš   1918 Kalinin alue  
Orhov Aleksandr Vasiljevitš   1904 Leningrad  
Orkidatš Saveli Ivanovitš   1913 Novosibirsk alue  
Orlov Aleksandr   1907 Leningrad alue  
Orlov Dmitri Nikolajevitš   1913 Kazahstan SNT  
Orlov Grigori Dmitrijevitš   1916 Gorki alue  
Orlov Ivan Ivanovitš   1914 Kalinin alue  
Orlov Pavel Mihailovitš   1910 Novgorod kuvernementti  
Orlov Pjotr Gavrilovitš   1900 Kalinin alue  
Orlov Pjotr Kirillovitš   1913 Kirov alue  
Orlov Pjotr Pavlovitš   1908 Leningrad alue  
Orlov Robert Aleksandrovitš   1898 Pietari kaupunki  
Orlovski Anton Osipovitš   1911 Minsk alue  
Orlovski Fjodor Vasiljevitš   1909 Leningrad alue  
Osetrov Vasili Pavlovitš   1900 Leningrad alue  
Osipenko Pjotr Jefimovitš   1909 Odessa alue  
Osotšin Aleksandr   1908 Gorki alue  
Osovi Grigori Mihailovitš   1915 Ternopol alue  
Osovik Stepan Grigorjevitš   1905 Tšernigov alue  
Ostapenko Daniil   1904 Krasnojarsk aluepiiri  
Ostaševski Leonti Mihailovitš   1918 Ukraina  
Ostrouhov Nikolai Aleksejevitš   1917 Omsk alue  
Ottšik Ivan Moisejevitš   1910 Polessie alue  
Otškasov Danil Kirillovitš   1912 Voronež alue  
Ovtšinnikov Saveli Danilovitš   1914 Gorki alue  
Ovtšinnikov Semjon Panfilovitš   1919 Stalingrad alue  
Ovtšinnikov Sergei Nikodimovitš   1919 Smolensk alue  
Ovtšinnikov Vasili Ivanovitš   1908 Komi alue  
Ošuk Dmitri Fomitš   1914 Leningrad alue  
Ožereljev Pjotr Vasiljevitš   1904 Altai aluepiiri  
Pahtin Ivan Abramovitš   1908 Altai aluepiiri  
Pahtin Ivan Ivanovitš     Jaroslav alue  
Paksaterov Zaiduk   1914 Tšuvašia ASNT  
Pakus Aleksandr Vasiljevitš   1905 Vitebsk alue  
Pali Grigori Saveljevitš   1905 Odessa alue  
Palitsin Kuzma Vasiljevitš   1913 Pohjois-Kazahstan alue  
Paluha Aleksei Ivanovitš   1921 Valko-Venäjä alue  
Panasenko Vasili Mihailovitš   1897 Pultava alue  
Panasjuk Vasili Sergejevitš   1922 Kamenets-Podolski alue  
Panatšukov Nikolai Trofimovitš   1918 Omsk alue  
Panfilov Ivan Jefimovitš   1909 Altai aluepiiri  
Panin Pjotr Mihailovitš   1906 Leningrad  
Panitšev Leonid Fjodorovitš   1913 Vologda alue  
Panjahin Grigori Vasiljevitš   1918 Gorki alue  
Pankov Stepan Pavlovitš   1900 Gorki alue  
Pantelejev Pavel Petrovitš   1921 Kirov alue  
Panšin Fjodor Jegorovitš   1896 Kalinin alue  
Paradovski Leonid Ivanovitš   1900 Ukraina  
Paramonov Pavel Aleksandrovitš   1907 Arkangeli alue  
Paramov Ilja      
Parfjonov Ivan   1905  
Parhomenko Pavel Grigorjevitš   1915 Voronež alue  
Parmonov Jevgeni Ivanovitš   1921 Mordovia ASNT  
Paršukov Jakov Mihailovitš   1908 Omsk alue  
Pasjuta Pjotr Ivanovitš      
Pastušenko Pjotr Andrejevitš   1907 Novosibirsk alue  
Pavljuk Amorosi Stepanovitš   1918 Tureltše kylä  
Pavlov Aleksandr Ivanovitš   1895 Vologda alue  
Pavlov Andrei   1913 Tšuvašia alue  
Pavlov Andrei Mihailovitš   1917 Vologda alue  
Pavlov Fjodor Gavrilovitš   1909 Ivanovo alue  
Pavlov Mihail      
Pavlov Pjotr Pavlovitš   1914 Pietari alue  
Pavlov Pjotr Petrovitš   1916 Rostov alue  
Pavlov Stepan Pavlovitš   1904 Leningrad alue  
Pavlov Timofei Matvejevitš   1896 Leningrad  
Pavlov Vasili Tihonovitš   1912 Tambov kaupunki  
Pavlunin Jakov Nikititš   1911 Kuibyšev alue  
Pavluškov Ivan Mihailovitš   1909 Gorki alue  
Paško Ivan Stepanovitš   1903 Pietari alue  
Paženkov Ivan Arhipovitš   1907 Moskova alue  
Pelenov Ivan Feodorovitš   1913 Ivanovo alue  
Pendek Ivan Grigorjevitš   1919  
Penin Sergei Jakovlevitš   1899 Leningrad alue  
Perepadev Nikolai Kirilovitš   1912  
Perevalov Aleksandr Naumovitš   1900 Omsk alue  
Permykov Jegor Stepanovitš   1911 Novosibirsk alue  
Pervuškin Nikolai Stepanovitš   1909 Altai maakunta  
Peskov Gennadi Stepanovitš   1913 Ivanovo alue  
Pestov Ivan Ivanovitš   1900 Vitebsk alue  
Petrenko Andrei Zinovjevitš   1920 Pultava alue  
Petrenko Fjodor Jelisejevitš   1908 Tšernigov alue  
Petrotšenko Pjotr Nikolajevitš   1912 Novosibirsk alue  
Petrov Aleksandr   1903  
Petrov Fjodor Georgijevitš   1909 Leningrad alue  
Petrov Haritov Petrovitš   1911 Pihkova piiri  
Petrov Innokenti Vasiljevitš   1905 Leningrad  
Petrov Ivan Jakovlevitš   1921 Vinnitsa alue  
Petrov Ivan Jegorovitš   1923 Kalinin alue  
Petrov Mihail Nikolajevitš   1904 Kalinin alue  
Petrov Mihail Petrovitš   1908 Leningrad alue  
Petrov Mihail Petrovitš   1896 Leningrad alue  
Petrov Nikolai Leontjevitš   1904 Grodno alue  
Petrov Pavel      
Petrov Pavel Ivanovitš   1915  
Petrov Pjotr Petrovitš   1907 Leningrad alue  
Petrov Semjon Petrovitš   1906 Leningrad alue  
Petrov Vasili Aleksejevitš   1920 Ivanovo alue  
Petrov Vasili Nikandrovitš   1913 Pietari alue  
Petrov Vladimir Dmitrijevitš   1904 Kostroma kuvernementti  
Petrov-Boitsov Jakov Vasiljevitš   1918 Leningrad alue  
Petrušev Pjotr Romanovitš   1902 Vologda alue  
Petuhov Aleksandr Mihailovitš   1913 Kalinin alue  
Petuhov Daniel Gavrilovitš   1910 Tšuvašia ASNT  
Petuhov Gurii Moisevitš   1915 Tšuvašia alue  
Petšeikin Grigori Dementijevitš   1917 Novosibirsk alue  
Pevnov Grigori Petrovitš   1917 Gomel alue  
Peškov Ivan Jegorovitš   1917 Tula alue  
Piljagin Nikolai Pavlovitš   1923 Leningrad  
Pilnikov Ivan Antonovitš   1901 Tula alue  
Pinigin Nikolai Fjodorovitš   1914 Omsk alue  
Pitalenko Vasili Jefremovitš   1894 Vitebsk alue  
Pjatsnitški Feodor   1908  
Plahin Dmitri Ivanovitš   1907 Vologda alue  
Plahin Ivan Tihanovitš   1909 Voronež alue  
Plahonin Andrei Petrovitš   1921 Sumy alue  
Plandov Aleksandr Iljitš   1918 Baranovitš alue  
Platitsyn Aleksandr Ivanovitš   1904 Omsk alue  
Platkov Aleksandr Ivanovitš   1907 Ivanovo alue  
Platonov Pjotr Stratonovitš   1902 Tšuvašia ASNT  
Pleškov Grigori Vasiljevitš   1917 Moskova alue  
Plotnikov Anton Gavrilovitš   1906 Voronež alue  
Plotnikov Ivan Jefimovitš   1903 Omsk alue  
Plutahin Varlam Nikanorovitš   1911 Voronež alue  
Podgornyi Aleksandr Fjodorovitš   1906 Karjala ASNT  
Podlesnev Matvei Afanasjevitš   1909 Krasnojarsk aluepiiri  
Podolski Dmitri Afanasjevitš   1907 Voronež alue  
Pohvištšev Nikolai   1920 Tambov alue  
Pojasok Grigori Ivanovitš   1918 Pultava alue  
Pokutnyi Igor Tihonovitš   1906 Altai aluepiiri  
Polevikov Mitrofan Konstantinovitš      
Polevoi Ivan Platonovitš   1922 Žitomir alue  
Polešev Jakov Fjodorovitš   1909 Gorki alue  
Polikarpov Nikolai Nikolajevitš   1921 Leningrad  
Poljakov Anatoli   1923 Kalinin alue  
Poljakov Fjodor Vasiljevitš   1899 Leningrad alue  
Poljakov Karjo   1908 Oranienbaum seutu  
Poljašov Semjon Mihailovitš   1908 Vologda alue  
Polkovnikov Nikolai Zaharovitš   1904 Novosibirsk alue  
Polovnikov Aleksandr Ivanovitš   1899 Karjala  
Poltanovitš Nikolai Semjonovitš   1921 Vitebsk alue  
Polunin Ivan Semenovitš   1905 Tula alue  
Polunin Maksim Grigorjevitš   1912 Tškalovsk alue  
Pomortsev Kiril Ivanovitš   1907 Novosibirsk alue  
Ponomarjev Ivan Trofimovitš   1910  
Ponomarjov Fjodor Vasiljevitš   1910 Gorki alue  
Ponto Valentin Nikolajevitš   1918 Moskova  
Popeda Ivan Petrovitš   1900 Novosibirsk alue  
Popfejev Ivan Porfirjevitš   1900  
Popik Grigori Petrovitš   1922 Vinnitsa alue  
Popkov Fjodor Fjodorovitš   1919 Penza alue  
Popkov Jakov Iljitš   1921 Smolensk alue  
Popov Boris Antonovitš   1905 Leningrad  
Popov Dmitri Pavlovitš   1903 Omsk alue  
Popov Fedosi Sergejevitš   1906 Molotov alue  
Popov Jevgeni Valentinovitš   1920 Tambov alue  
Popov Mihail Stepanovitš   1910 Gorki kaupunki  
Popov Nikolai Pavlovitš   1909 Arkangeli alue  
Popov Stepan Nikolajevitš   1918 Perm alue  
Popovitš Anton Ivanovitš   1912 Lvov alue  
Porfojev Ivan Mihailovitš   1896 Karjala  
Portjanko Vasili Anufrijevitš   1907 Kiova alue  
Poršakov Georgi Nikolajevitš   1916 Nešdovo  
Pospelov Aleksandr Ignatjevitš   1913 Arkangeli alue  
Potapov Ilja Potapovitš   1904 Tšuvašia ASNT  
Potapov Vasili Kirilovitš   1907 Ivanovo alue  
Potehin Dmitri Vasiljevitš   1916 Tškalovsk alue  
Potšintšuk Ivan Mihailovitš   1919 Brest alue  
Povaljajev Fjodor Vasiljevitš   1908 Orjol alue  
Poznikov Pavel Hvestistovitš   1907 Kursk alue  
Požidajev Grigori Nikandrovitš   1902 Orjol alue  
Prazkin Fron Maksimovitš   1908 Molotov alue  
Predejim Filip Aleksejevitš   1915 Altai aluepiiri  
Prihodjko Ivan Haritonovitš   1913 Kiova alue  
Primatin Anatoli Aleksejevitš   1915 Pietari alue  
Pripetšenkov Pjotr Vasiljevitš   1922 Smolensk alue  
Prisjuhin Fedot Antonovitš   1904 Kursk alue  
Prištšenko Mihail Ivanovitš   1904 Harkov alue  
Prjadko Jefim Prohorovitš   1916 Tšernigov alue  
Prodanov Ivan Antonovitš   1910 Tškalovsk alue  
Prohorenko Ivan Nikanorovitš   1920 Kiova  
Prohorov Aleksei   1908 Nižni Novgorod alue  
Prohorov Nikolai Kuzmitš   1920 Mordovia Aalue  
Prokofjev Mihail Vladimirovitš   1913 Gorki alue  
Prokopjev Arsenti Prokopjevitš   1905 Tšuvašia alue  
Prokopjev Foma Prokopjevitš   1906 Tšuvašia ASNT  
Prokopjev Jegor Ivanovitš   1906 Novosibirsk alue  
Prokorov Grigori Petrovitš   1908 Pinsk alue  
Prokudin Vasili Nikitovitš   1906 Kazahstan ASNT  
Promkin Vasili Fjodorovitš   1912 Moskova alue  
Proskurjakov Nikolai   1919 Penza alue  
Protasov Mitrofan Semenovitš   1917 Voronež alue  
Pugatš Vasili   1915 Voronež alue  
Pugatšev Fjodor Aleksandrovitš   1908 Karjala alue  
Pulenets Ivan Ivanovitš   1919 Nikolajev alue  
Pulin Ivan Andrejevitš   1906 Ivanovo alue  
Pupkov Ivan Vitaljevitš   1921 Rostov alue  
Purgin Evlanti Afanasjevitš   1904 Omsk alue  
Putajev Ramazon Mudalijevitš   1910 Kazahstan alue  
Putšov Aleksandr Iljitš   1919 Karjala  
Puzerenko Aleksandr Nikiforovitš   1920 Kirovograd alue  
Pušilin Mihail Andrejevitš   1914 Novosibirsk alue  
Puškarenko Nikolai   1912 Novošahtinsk kaupunki  
Puškarjov Fjodor Ivanovitš   1900 Kalinin alue  
Puškin Ivan Nikolajevitš   1902 Leningrad alue  
Puškin Mihail Mihailovitš   1909 Leningrad alue  
Puškin Nikolai Filipovitš   1898 Kalinin alue  
Puškov Anatoli Nikititš   1922 Leningrad alue  
Pykulev Stepan Nikitovitš   1905 Krasnojarsk aluepiiri  
Pylski Fjodor Kirilovitš   1907 Mogiljov alue  
Pyrov Aleksandr Nikolajevitš      
Rahmanov Rahim   1919 Uzbekistan  
Rak Pavel Iljitš   1900 Moskova  
Raspisenko Prokofi Vladimirovitš   1915 Kamenets-Podolski alue  
Raspopov Semjon Ivanovitš   1918  
Rastigajev Nikolai Gavrilovitš   1915 Udmurtia ASNT  
Rastobarov Sergei Timofejevitš   1910 Isetskaja alue  
Rastorgujev Aleksandr   1898 Jaroslav alue  
Ratškovski Anton Vasiljevitš   1918 Lvov alue  
Rauskij Ivan Andrejevitš   1920 Vinnitsa alue  
Razguljajev Fjodor Nikitovitš   1915 Petrograd  
Razskazov Nikolai Antonovitš   1914 Vologda alue  
Rebezov Lev Aleksandrovitš   1901 Pietari kaupunki  
Remeslov Grigori Kirilovitš   1911 Tšernigov alue  
Remzov Ivan Aleksejevitš   1920 Penza alue  
Reutov Jevstafi Nikolajevitš   1909 Odessa alue  
Revenko Nikolai Zaharovitš   1913 Tšernigov alue  
Revin Nikolai Ivanovitš   1908 Ivanovo alue  
Revišvili David Jefimovitš   1916 Gruusia SNT  
Rezinkin Ivan   1903  
Rezvov Sergei Ivanovitš   1909 Penza alue  
Rešetnikov Ivan Petrovitš   1904 Sverdlov alue  
Rjabikov Sergei Ustinovitš   1902 Krasnojarsk aluepiiri  
Rjabov Ivan Arsentjevitš   1921 Kalinin alue  
Rjabov Ivan Vasiljevitš   1920 Moskova piiri  
Rjabtsev Grigori   1913  
Rjapolov Filip Dormidonovitš   1903 Omsk alue  
Rjazantsev Vasili Filippovitš   1912 Kuibyšev alue  
Rodimov Ivan Petrovitš   1912 Kalinin alue  
Rodionov Fjodor Petrovitš   1910 Kovno kuvernmentti  
Rodionov Gregori Aleksandrovitš   1906 Penza alue  
Rodionov Ivan Afanasjevitš   1911 Leningrad alue  
Rogatin Fjodor Ignatjevitš   1911 Tambov alue  
Rogov Pavel Terenjevitš   1905 Smolensk alue  
Rogov Vasili Vasiljevitš   1904 Kalinin alue  
Rojevski Pjotr Aleksandrovitš   1919 Dnepropetrovsk alue  
Romanenko Ivan Afanasjevitš   1906 Gomel alue  
Romanov Andrei Nikolajevitš   1909 Gorki alue  
Romanov Andrei Stepanovitš   1913 Gorki alue  
Romanov Dmitri Kuzmitš   1913 Smolensk alue  
Romanov Fjodor Romanovitš   1915 Penza alue  
Romanov Maksim Emeljanovitš   1911 Krasnojarsk aluepiiri  
Romanov Mihail Vasiljevitš   1920 Leningrad alue  
Romanov Stephan Gavrilovitš   1917 Ivanovo alue  
Romanovski Sergei Petrovitš   1919 Rjazan alue  
Romanytenko Pavel Antonovitš   1907 Altai aluepiiri  
Romasko Nikolai      
Ronžin Pjotr Nikolajevitš   1911 Tataria  
Rozka Ivan Antonovitš   1921 Kiova alue  
Roštšin Nikolai Dmitrijevitš   1923 Tver alue  
Roštšin Sergei Ivanovitš   1900 Gorki alue  
Roštšin Valentin Kuzmitš   1916 Rjazan alue  
Ruban Prokofi Andrejevitš   1899 Kiova alue  
Rubin Arkadi Jakovlevitš   1904 Libava  
Rubinov Aleksandr Isakovitš   1921 Kiova alue  
Rudakov Ivan Andrejevitš   1913 Arkangeli alue  
Rudenko Saveli Vasilijevitš   1904 Tšernigov alue  
Rudoi Pjotr Maksimovitš   1918 Krasnodar aluepiiri  
Rulev Ivan Fjodorovitš   1916 Karjala ASNT  
Rulev Moisei Pavlovitš   1910 Tomsk alue  
Rulin Sergei Jefrimovitš   1906 Baškiria ASNT  
Rumjantsev Sergei Vladimirovitš   1920 Gorki alue  
Rumjantsev Vasili Jermalajevitš   1899 Leningrad alue  
Rusakov Aleksandr Ivanovitš   1902 Jaroslav alue  
Rybakov Ivan Vasiljevitš   1915 Leningrad alue  
Rybakov Stepan Konstantinovitš   1906 Udmurtia  
Rybakovski Vladimir Nikanorovitš   1913 Moskova alue  
Rybalka Pjotr Semjonovitš   1909 Tšernigov alue  
Rybkin Mihail   1910  
Rylov Andrei Fjodorovitš   1917 Kirov alue  
Rytskov Pavel Ivanovitš   1908 Omsk alue  
Ryžih Dmitri   1912 Ordžonikidze aluepiiri  
Ryžkov Ivan Nikolajevitš   1913 Moskova alue  
Ryžov Anatoli Petrovitš   1917 Leningrad alue  
Ryžov Pjotr Simeonovitš   1904 Voronež alue  
Ržanov Konstantin Grigorjevitš   1907 Pietari kaupunki  
Saberjanov Galimsan   1920 Tataria ASNT  
Sabirov Garibzhan   1920 Omsk alue  
Sablin Michail Petrovitš   1916 Voronež alue  
Sadovnikov Grigori   1917 Kuibyšev alue  
Sadykov Salih   1920 Tataria ASNT  
Safonov Andrei Pavlovitš   1899  
Sahautdinov Zanahtdin   1903 Baškiria ASNT  
Sahno Nikolai Jakovlevitš   1918 Ivumoskaja seutu  
Saifadinov Shagaradin   1910 Tšeljabinsk alue  
Saikevitš Nikolai      
Sajapin Vasili Petrovitš   1914 Stalingrad alue  
Saladuhin Kuzma Paramonovitš   1919 Gomel alue  
Salat Grigori Danielovitš   1918 Tšernigov alue  
Salfetnikov Mihail Kuzmitš   1918  
Saliv Saposdjan   1915 Kirgisia ASNT  
Salmanov Ivan Ivanovitš   1912 Voronež alue  
Salnikov Pavel   1911 Vologda alue  
Salpagorov Magamed Onohovitš   1913 Karatšai seutu  
Saltykov Vasili Filipovitš   1914 Molotov alue  
Samarin Mihail Stepanovitš   1906 Jaroslav alue  
Samodurov Aleksandr   1898 Jaroslav alue  
Samoduvov Feodor Ivanovitš   1914 Penza alue  
Samohin Kuzma Antonovitš   1915 Pohjois-Kazahstan alue  
Samoilov Mihail Kondr   1905 Harkov alue  
Samonin Pjotr Fjodorovitš   1915 Kuibyšev alue  
Samošin Aleksei Fjodorovitš   1917 Pultava kaupunki  
Samošin Pjotr Stepanovitš   1900 Kursk alue  
Sannikov Pavel Ivanovitš   1904 Omsk alue  
Sanotškin Vasili Grigorjevitš   1904 Sverdlov alue  
Sanšiv Elila Nabibinovitš   1914 Kalmukia Aalue  
Sapahop Tašen   1915 Pohjois-Kazahstan alue  
Sapega Pavel Arhipovitš   1921 Omsk alue  
Sapronov Aleksei Vasiljevitš   1903 Orjol alue  
Sapsai Nikolai Novitš   1919 Dnepropetrovsk alue  
Sarantsin Terent Simeonovitš   1904 Omsk alue  
Saratov Ivan   1908 Omsk alue  
Saveljev Fjodor Nikolajevitš   1907 Kalinin alue  
Saveljev Fjodor Osipovitš   1900 Smolensk alue  
Saveljev Josef Andrejevitš   1910 Kalinin alue  
Saveljev Pavel   1905 Smolensk alue  
Savik Josif   1917 Ilysenburg  
Savikov Aleksei Fomitš   1921 Tambov alue  
Savin Mihail Ivanovitš   1897 Orjol alue  
Savin Pavel Andrejevitš   1907 Smolensk alue  
Savin Sergei Mitrofanovitš   1918 Kursk alue  
Savinovskij Nikolai Pavlovitš   1915 Tšeljabinsk alue  
Savitšev Gennadi Dmitrijevitš   1906 Ivanovo alue  
Savkin Fjodor Nikolajevitš   1900 Karjala  
Savlov Pjotr Ivanovitš   1908 Gorki alue  
Savon Lavrenti Danilovitš   1912 Tškalovsk alue  
Savtšenkov Aleksei Fjodorovitš   1912 Kuibyšev alue  
Sbrodov Efrem Petrovitš   1907 Tšeljabinsk alue  
Sedjonkov Nikolai Mihailovitš   1905 Tšeljabinsk alue  
Sedov Aleksei Nikiforovitš   1909 Annikov  
Sedov Pavel Vasiljevitš   1914 Ivanovo alue  
Seimaljanko Gavrilo Vasiljevitš   1910 Tšernigov alue  
Semenko Ivan Danilovitš   1910 Harkov  
Semihanovski Grigori Arsentjevitš   1923 Kiova alue  
Semitšev Aleksei Aleksandrovitš   1916 Smolensk alue  
Semjonov Aleksei Mihailovitš   1914 Smolensk kaupunki  
Semjonov Andrei Petrovitš   1906 Leningrad alue  
Semjonov Ivan Semjonovitš   1911 Kalinin alue  
Semjonov Ivan Vasiljevitš   1921 Tataria ASNT  
Semjonov Leonid Aleksejevitš   1922 Leningrad  
Semjonov Moisei Semjonovitš   1903 Smolensk alue  
Semjonov Nikolai Aleksejevitš   1910 Tambov alue  
Semjonov Nikolai Mihailovitš   1902 Tataria  
Semotškin Grigori Ivanovitš   1903 Vitebsk alue  
Semušin Nikolai Nikolajevitš   1906 Arkangeli alue  
Senašov Mihail Grigorjevitš   1907 Krasnojarsk aluepiiri  
Senin Pavel Nikolajevitš   1918 Kuibyšev alue  
Serebrjakov Pantelei Hristoforovitš   1909 Altai aluepiiri  
Serenko Ivan Andrejevitš   1907 Pultava alue  
Sergejev Aleksandr Sergejevitš   1922 Kalinin alue  
Sergejev Ivan Semjonovitš   1912 Moskova alue  
Sergejev Vasili Fjodorovitš   1911 Vologda alue  
Sergejev Vladimir Kuzmitš   1912 Leningrad  
Sernitsk Šulip   1919 Berdijev kaupunki  
Serov Jakov Ivanovitš   1907 Leningrad alue  
Serpov Mihail Arsentjevitš   1911 Kalinin alue  
Seržantov Stepan   1913 Krasnojarsk aluepiiri  
Sesorov Anisim Arhipovitš   1905 Tihnov  
Sidorenko Andrei Jefimovitš   1911 Leningrad  
Sidorov Anton Pantelejevitš   1916 Kursk alue  
Sidorov Boris Ivanovitš   1922 Karjala  
Sidorov Nikolai Pavlovitš   1910 Vologda alue  
Sikke Aleksandr Vasiljevitš   1910 Karjala  
Silantjev Stepan Vasiljevitš   1911 Kalinin alue  
Simatškov Nikolai Andrejevitš   1915 Mogiljov piirikunta  
Simonik Luka Ignatjevitš   1902 Bustskaja alue  
Sinelštšikov Sergei Ivanovitš   1915 Moskova alue  
Sinikov Mihail Germanovitš   1894 Vitebsk alue  
Sinitski Andrei Semjonovitš   1921 Smolensk alue  
Sinitski Stepan Aleksejevitš   1906 Arkangeli alue  
Sinkovski Pavel Nikolajevitš   1907 Pietari alue  
Sintsov Aleksandr Grigorjevitš   1912 Vologda alue  
Sintsov Sergei   1911 Ivanovo alue  
Sintšuk Ivan Makarovitš   1911 Orenburg alue  
Sipjagin Aleksandr Fedotovitš   1908 Gorki alue  
Sipjahanod Isahalo      
Sirotkin Ivan Aleksejevitš   1906 Nižni Novgorod alue  
Sirotkin Ivan Kuzmitš   1912 Gorki alue  
Sitnev Feodor Dmitrijevitš   1924 Vologda alue  
Sitnikov Nikolai Petrovitš   1904 Krasnojarsk maakunta  
Sizikov Ivan Fjodorovitš   1921 Altai aluepiiri  
Sizov Nikolai Ivanovitš   1898 Kalinin alue  
Skorodumov Nikolai Pavlovitš   1918 Baranovitš alue  
Skorospehov Dmitri Fjodorovitš   1900 Jaroslav alue  
Skotškov Pavel Ivanovitš   1907 Kalinin alue  
Skrjabin Fjodor Stepanovitš   1916 Penza alue  
Skrypnik Fjodor Filippovitš   1908 Vinnitsa alue  
Skubin Ivan Kuzmitš   1909 Voronež alue  
Skuptšenko Timofei Vasiljevitš   1921 Stalino alue  
Skvortsov Ivan Nikolajevitš   1903 Altai aluepiiri  
Skvortsov Pjotr Nikolajevitš   1903 Voronež alue  
Slenko Jakov Andrejevitš   1921 Tškalovsk alue  
Slepnjov Polikarp Mihailovitš   1902 Leningrad alue  
Slepuhin Semjon Semjonovitš   1912 Sverdlov alue  
Sljusar Meron Jakimovitš   1915 Rovno alue  
Smal Kuprijan   1911 Pultava alue  
Smirkin Trofim Ivanovitš   1907 Altai aluepiiri  
Smirnjuk Vasili Ivanovitš   1911 Kiova kaupunki  
Smirnov Aleksandr Abramovitš   1910 Leningrad alue  
Smirnov Aleksei Jefimovitš   1898 Leningrad alue  
Smirnov Aleksei Tihonovitš   1906 Krasnojarsk aluepiiri  
Smirnov Arkadi Fjodorovitš   1913 Jaroslav alue  
Smirnov Gavril Aleksejevitš   1899 Leningrad alue  
Smirnov Mihail Jakovlevitš   1902 Jaroslav alue  
Smirnov Mihail Kuzmitš   1918 Vologda alue  
Smirnov Nikolai Ivanovitš   1914 Jaroslav alue  
Smirnov Pavel Dmitrijevitš   1907 Pietari kaupunki  
Smirnov Pavel Dmitrijevitš   1918 Ivanovo alue  
Smirnov Pavel Nikolajevitš   1906 Leningrad alue  
Smirnov Vasili Ivanovitš   1915 Vologda alue  
Smirnov Vasili Ivanovitš   1907 Ivanovo alue  
Smirnov Vasili Kirilovitš   1905 Vologda alue  
Smokovski Roman Nikolajevitš   1915 Gomel alue  
Smoldarenko Ivan Andrejevitš   1914 Kursk alue  
Smolenkov Ivan Pavlovitš   1907 Tataria  
Smoljakov Stepan Aleksejevitš   1904 Altai  
Sobatškin Ivan Stepanovitš   1912 Tškalovsk alue  
Sofin Vasili   1910 Tataria ASNT  
Soika Paramon Adamovitš   1921 Minsk alue  
Sokivka Mihail Milkovitš   1919 Stanislav alue  
Sokolov Andrei Fjodorovitš   1904 Arkangeli alue  
Sokolov Ivan Andrejevitš   1907 Altai aluepiiri  
Sokolov Ivan Vasiljevitš   1916 Voronež alue  
Sokolov Makar Ivanovitš   1910 Gorki alue  
Sokolov Mihail Stepanovitš   1910 Kalinin alue  
Sokolov Pavel Grigorjevitš   1903 Gorki alue  
Sokolov Pjotr Borisovitš   1904 Pietari  
Sokolov Sergei Anatoljevitš   1913 Tula  
Sokolov Stepan Mihailovitš   1904 Kalinin alue  
Sokolov Vasili      
Solkin Mihail Jakovlevitš   1919 Ivanovo alue  
Sollaha Ivan Jakovlevitš   1909 Tšernigov alue  
Solodkov Aleksandr Dmitrijevitš   1902 Jaroslav alue  
Solodov Sergei Pavlovitš   1905 Rjazan kuvernementti  
Solovjov Andrei Nikolajevitš   1910 Vologda alue  
Solovjov Gavril Aleksandrovitš   1911 Kalinin alue  
Solovjov Gennadi Nikolajevitš   1910 Gorki alue  
Solovjov Ivan Ivanovitš   1896 Jaroslav alue  
Solovjov Mihail Vasiljevitš   1905 Leningrad alue  
Solovjov Nikolai Stepanovitš   1903 Minsk alue  
Solovjov Nikolai Zaharovitš   1908 Mari alue  
Solovjov Pavel Pavlovitš   1906 Gorki alue  
Solovjov Pjotr Vasiljevitš   1905 Kalinin alue  
Solovjov Vasili Andrejevitš   1906 Gorki alue  
Solovjov Viktor Mihailovitš   1911 Pietari  
Solovjov Vladimir Grigorjevitš   1921 Stalino alue  
Somarukov Pjotr Fjodorovitš   1912 Penza alue  
Sopov Vasili Ivanovitš   1905 Kursk alue  
Sorko Jegor   1904 Mogiljov alue  
Sorokin Konstantin Astafjevitš   1908 Krasnojarsk aluepiiri  
Sorokin Pjotr Aleksandrovitš   1920 Baškiria ASNT  
Sorokin Semjon   1910 Pietari  
Sorokin Vasili Mihailovitš   1915 Tšuvašia ASNT  
Sosnov Anton Ivanovitš   1916 Harkov alue  
Sotnikov Mihail Tarasovitš   1909 Krasnojarsk aluepiiri  
Sova Ivan   1918  
Sovkov Ivan Petrovitš   1906 Jaroslav alue  
Sovva Aleksei   1921 Kazahstan alue  
Spektor Abram Penjevitš   1914 Odessa kaupunki  
Spirin Ivan Andrejevitš   1910 Terengursk piiri  
Spirkin Mihail Sergejevitš   1904 Tambov alue  
Spodarenko Mihail Varfolomojevitš   1918 Tšernigov alue  
Spridonov Nikolai   1910 Mogaverš  
Spridonov Osip Zaharovitš   1909 Altai aluepiiri  
Stafejev Pjotr Aleksandrovitš   1920 Itä-Karjala  
Stafejev Vladimir Ivanovitš   1901 Karjala ASNT  
Staritškov Sergei Aleksejevitš   1922 Vologda alue  
Starkin Pjotr Pavlovitš   1909 Novosibirsk alue  
Starostin Andrei Leontjevitš   1905 Smolensk alue  
Starostin Pavel Dmitrijevitš   1902 Tula alue  
Staroverov Ivan Osipovitš   1905 Ivanovo alue  
Stavitski Leonid Josifovitš   1908 Pultava kuvernementti  
Stenkin Ivan Mihailovitš   1914 Mordovia ASNT  
Stepanenko Andrei Moisejevitš   1909 Kiova alue  
Stepanov Aleksandr Stepanovitš   1912 Kalinin alue  
Stepanov Dmitri Stepanovitš   1902 Kalinin alue  
Stepanov Jefim Vasiljevitš   1907 Leningrad alue  
Stepanov Kuzma Stepanovitš   1906 Pihkova kuvernmentti  
Stepanov Mihail Konstantinovitš   1913 Baškiria  
Stepanov Nikolai Petrovitš   1895 Savatski aluepiiri  
Stepanov Pavel   1901  
Stepanov Semjon Jegorovitš   1905 Pietari alue  
Stepanov Vasili Ivanovitš   1906 Gorki alue  
Stepanov Vasili Ivanovitš   1921 Ivanovo alue  
Stepanov Vasili Ivanovitš   1909 Pietari alue  
Stepanov Vasili Stepanovitš   1912 Pietari alue  
Stesnjagin Grigori Mihailovitš   1919 Moskova alue  
Stetšenko Matvei Matvejevitš   1918 Vinnitsa alue  
Stežka Pjotr Sergejevitš   1912 Dnepropetrovsk alue  
Stibikov Leonid Aleksandrovitš   1908 Jaroslav alue  
Stoljnikov Mihail Nikolajevitš   1901 Kalinin alue  
Strašnov Ivan Vasiljevitš   1920 Altai aluepiiri  
Strekavtsev Jegor Larionovitš   1921 Mogiljov alue  
Strelnikov Mihail      
Streltsov Jegor Kuzmitš   1905 Voronež alue  
Strugov Mihail Pavlovitš   1921 Kalinin alue  
Strukov Jegor Andrejevitš   1903 Vilna alue  
Strukov Pjotr Timofejevitš   1906 Altai alue  
Stukatenski Georgi Andrejevitš   1915 Žitomir piirikunta  
Subbotin Pjotr Dmitrijevitš   1904 Vologda alue  
Subbotin Vasili Grigorjevitš   1914  
Sudakov Aleksandr Semjonovitš   1900 Kalinin alue  
Sudarov Fjodor Pahomovitš   1920 Orjol alue  
Suftin Mihail Vasiljevitš   1909 Kirov alue  
Suhanov Jegor Trifonovitš   1915 Molotov alue  
Suhin Vladimir Andrianovitš   1905 Vjatka alue  
Suhinin Kiril Artemijevitš   1911 Voronež alue  
Suhopljujev Mihail Aleksejevitš   1908 Tomsk alue  
Suhostavski Nikolai Jevtejevitš   1908 Kazahstan ASNT  
Suleimanov Seifi   1918 Tataria alue  
Sulimov Ivan Andrejevitš   1913 Karjala alue  
Sulkin Rafail Arkadijevitš   1916 Jefingarin Kolonia  
Sumenkov Fjodor Vasiljevitš   1911 Tšeljabinsk alue  
Suntsov Dmitri Vasiljevitš   1913 Udmurtia alue  
Suptsenly Aleksei Pavlovitš   1920 Minsk alue  
Surmin Anton Ivanovitš   1906 Kalinin alue  
Surov Maksim Grigorjevitš   1902 Tula alue  
Suslev Aleksei Mihailovitš   1909 Sverdlov alue  
Suslov Boris Aleksejevitš   1913 Pietari  
Suvorov Mihail Aleksandrovitš   1909 Krasnojarsk aluepiiri  
Suzdaltsev Arkadi Semjonovitš   1906 Baškiria alue  
Suško Nikolai Fjodorovitš   1920 Minsk alue  
Svetlov Aleksandr Petrovitš   1907  
Svežov Nikolai Ivanovitš   1918 Orenburg alue  
Sviridov Nikolai Gerasimovitš   1909 Tškalovsk alue  
Svirin Andrei Nikanorovitš   1912 Tula alue  
Syrov Ivan Semjonovitš   1914 Tataria ASNT  
Sytšev Aleksei Ivanovitš   1920 Tula alue  
Sytšev Pavel Petrovitš   1908 Mari ASNT  
Sytšov Fjodor Petrovitš   1905 Baškiria  
Sytšov Grigori Vladimirovitš   1899 Moskova alue  
Taburetkin Nikolai Mihailovitš   1897 Leningrad alue  
Tadšijev Hadi Haidarovitš   1920 Uzbekistan  
Tahtorov Sergei Stepanovitš   1922 Leningrad  
Taibakov Ivan Ivanovitš   1900 Karjala ASNT  
Tairov Šavket Karmanovitš   1920 Gruusia SNT  
Tajebov Šaksen   1916 Dagestan alue  
Talkin Vasili Matvejevitš   1920 Tver alue  
Tanakov Pjotr Kirillovitš   1908 Novosibirsk alue  
Taradanov Vladimir Ivanovitš   1905 Novosibirsk alue  
Tarakanov Fjodor Stepanovitš   1899 Smolensk alue  
Tarasov Aleksei Jegorovitš   1918 Omsk alue  
Tarasov Fjodor Ivanovitš   1914 Moskova alue  
Tarasov Kuzma Petrovitš   1903 Ivanovo alue  
Tarasov Vasili Pavlovitš   1906 Stalingrad alue  
Taraševitš Grigori Grigorjevitš   1921 Minsk  
Taskajev Stepan Jakovlevitš   1920 Kazahstan  
Tatanov Vladimir Ivanovitš   1907 Gorki alue  
Tatrov Andrei Mihailovitš   1914 Pohjois-Kaukasia seutu  
Tavašev Semen Jakomovitš   1914 Mari ASNT  
Tazijev Ašeh      
Tazin Timofei Sovatevitš   1908 Mordovia Aalue  
Taštamirov Zeradin Kubatovitš   1917 Azerbaidžan SNT  
Teglev Ivan Timofejevitš   1914 Pietari alue  
Telepen Andrei Safonovitš   1920 Gomel alue  
Telminev Pjotr Andrejevitš   1908 Omsk alue  
Terentjev Ivan Jefimovitš   1904 Tšeljabinsk alue  
Terentjev Vasili   1903  
Terentjev Vasili Jegorovitš   1917 Pietari alue  
Terešenkov Georgi Mihailovitš   1916 Smolensk alue  
Terjohin Sergei   1905 Moskova alue  
Tihomirov Viktor Vasiljevitš   1921 Leningrad alue  
Tihonov Semjon Timofejevitš   1902 Tataria ASNT  
Tihonov Vasili   1899  
Tihonov Vasili Nikiforovitš   1918 Orjol alue  
Tikkojev Mihail Iljitš   1906 Karjalais-suomalainen SNT  
Timašov Ivan Trifonovitš   1914 Smolensk alue  
Timkin Jakov Vasiljevitš   1909  
Timofejev Aleksandr   1905 Tataria alue  
Timofejev Aleksandr Vasiljevitš   1903 Oranienbaumski piiri  
Timofejev Ivan Ivanovitš   1905 Mari ASNT  
Timofejev Osip Sergejevitš   1898 Leningrad alue  
Timofejev Pjotr Ivanovitš   1913 Vuoristo ASNT  
Timofejev Sergei Ivanovitš   1907 Leningrad alue  
Timofejev Vasili Timofejevitš   1905 Tšuvašia ASNT  
Timonin Aleksei Aleksejevitš      
Timonin Dmitri Aleksejevitš   1903 Moskova alue  
Timošenko Pavel Terentjevitš   1904 Harkov alue  
Timtšenko Jegor Dmitrijevitš   1920 Sumy alue  
Titarenko Pjotr Trofimovitš   1904 Harkov alue  
Titov Ivan Matvejevitš   1914 Karjala ASNT  
Titov Mihail   1903  
Tišin Aleksandr Andrejevitš   1914  
Tišlijev Nikolai Pavlovitš   1918 Krim alue  
Tjamanov Mihail Aleksejevitš   1914 Tataria ASNT  
Tjunov Dmitri Mihailovitš   1912 Molotov alue  
Tjupakov Vasili Vasiljevitš   1905 Vologda alue  
Tjurikov Ivan Nikolajevitš   1914 Ivanovo alue  
Tjurinov Semjon   1903 Novosibirsk alue  
Tjurkin Dmitri Jakovlevitš     Mari ASNT  
Tjuttin Aleksandr Semenovitš   1907 Ivanovo alue  
Tkatšjov Sergei Nikiforovitš   1915 Tataria  
Tohnijev Ivan Jegorovitš   1910 Don alue  
Tolbilov Aleksandr Stepanovitš   1908 Sverdlov alue  
Tolokomikov Nikolai Makarovitš   1908 Orenburg alue  
Tolstikov Tihon Ivanovitš   1901 Tula alue  
Tomkovitš Nikolai Antipovitš   1908 Špieselburg kaupunki  
Torjakov Naltai   1921 Kazahstan alue  
Toropov Aleksandr Pavlovitš   1908 Gorki alue  
Toropov Nikolai Aleksandrovitš   1905 Ivanovo alue  
Tovarnov Anton Ivlivitš   1907 Rjazan alue  
Tovsutanov Zetši Tovsutanovitš   1918 Tšetšenia  
Tretitšenko Aleksandr Aleksejevitš   1913 Ordžonikidze alue  
Tretjakov Ivan Ivanovitš   1912 Orjol alue  
Tretjakov Nikita Semjonovitš   1915 Tambov alue  
Tretjakov Pjotr Ivanovitš   1922 Tšeljabinsk alue  
Tretjakov Semjon Jefimovitš   1913 Altai aluepiiri  
Trifonov Ivan   1907  
Trifonov Nikita Grigorjevitš   1920 Leningrad alue  
Trifonov Vladimir Georgijevitš   1900 Tula alue  
Trihonen Pavel Petrovitš   1909 Karjalais-suomalainen SNT  
Trjakšin Vasili Prokopjevitš   1916 Tšeljabinsk alue  
Trofimov Dmitri Anisimovitš   1908 Leningrad alue  
Trofimov Ivan Ilarionovitš   1916 Leningrad alue  
Trofimov Pjotr   1921 Mordovia alue  
Trofimov Valentin Sergejevitš   1920 Tver lääni  
Trofimov Vasili Ivanovitš   1912 Leningrad alue  
Troitski Lemid Nikolajevitš   1909 Pietari alue  
Troitšenko Josef Mihailovitš   1908 Vitebsk  
Trojan Roman Timofejevitš   1904 Dnepropetrovsk alue  
Trotšenko Karp Grigorjevitš   1905 Dnepropetrovsk alue  
Trošenko Vasili Vasiljevitš   1922 Tver alue  
Trublin Ivan Petrovitš   1905 Kalinin alue  
Trudnev Vasili Andrejevitš   1914 Ivanovo alue  
Truhatšev Pjotr Grigorjevitš   1916 Pultava kaupunki  
Trutnev Aleksandr   1916 Altai alue  
Trušetškin Ivan Matvejevitš   1920 Rjazan alue  
Tsapulin Aleksandr Pavlovitš   1911 Gorki alue  
Tsaregorodtsev Martemjan Josifovitš   1913 Altai alue  
Tsarjov Aleksei Mihailovitš   1905 Tataria SNT  
Tsarjov Ivan Vasiljevitš   1914 Leningrad alue  
Tsimbalistyi Pjotr Grigorjevitš   1919 Stanislav alue  
Tsirulkewitš Aleksei Trafimowitš   1908 Minsk alue  
Tsutskeridze David Ilarionovitš   1916 Georgia  
Tsvetkov Aleksandr Andrejevitš   1911 Gorki alue  
Tsvetkov Aleksei Stepanovitš   1907 Leningrad alue  
Tsygankov Sergei Gavrilovitš   1905 Omsk alue  
Tsygankov Vasili Aleksandrovitš   1921 Vitebsk alue  
Tufatulin Abahan Tufatulovitš   1911 Tataria ASNT  
Tuhvatulin Haliula   1911 Tataria ASNT  
Tulin Anatoli Konstantinovitš   1921 Jaroslav alue  
Tulukin Konstantin Pavlovitš   1917 Jaroslav alue  
Tumakov Jefim Vasiljevitš   1911 Ivanovo alue  
Tumanov Aleksandr Aleksandrovitš   1912 Leningrad  
Tumanov Stepan Fjodorovitš   1906 Ivanovo alue  
Turan Porfiri Grigorjevitš   1906  
Turkov Leonid Nikitovitš   1903 Smolensk alue  
Turulev Pavel Timofejevitš   1914 Uglitš kaupunki  
Turunov Fjodor Aleksandrovitš   1911 Omsk alue  
Tutubalin Mihail Aleksejevitš   1915 Kirov alue  
Tverskov Ivan   1909 Penza alue  
Tyslo Timofei   1903  
Tšaban Jegor Pavlovitš   1904 Dnepropetrovsk alue  
Tšaplin Andrei Filipovitš   1907 Minsk alue  
Tšaptsev Ivan Fjodorovitš   1917 Krasnodar aluepiiri  
Tšarkov Ilja Vasiljevitš   1906 Nakaskaja atom alue  
Tšavajev Ivan Aleksejevitš   1909 Mari ASNT  
Tšaštšin Ivan Nefejevitš   1911 Molotov alue  
Tšebotarev Lev Nikolajevitš   1909 Astrahan  
Tšebykin Pjotr Grigorjevitš   1908 Artinski piiri  
Tšedajev Semjon Nikolajevitš   1912 Karjala ASNT  
Tšekunov Nikolai Timofejevitš   1908 Novosibirsk alue  
Tšelidze Aleksandr Nikolajevitš   1919 Harb kaupunki  
Tšelidze Aleksandr Varlamovitš   1920 Georgia alue  
Tšelnokov Dmitri Aleksandrovitš   1910 Jaroslav alue  
Tšelnokov Jevstafi Jegorovitš   1909 Gorki alue  
Tšelnokov Pavel Fjodorovitš   1909 Gorki alue  
Tšemakin Jegor Pavlovitš   1904 Omsk alue  
Tšemirilov Pjotr Feodorovitš   1903 Omsk alue  
Tšeperin Ivan Mihailovitš   1910 Penza alue  
Tšepets Nikolai Ivanovitš   1914 Tšernigov alue  
Tšerepanov Mihail   1915 Kalinin kaupunki  
Tšerginets Ivan Petrovitš   1918 Dnepropetrovsk alue  
Tšerkašin Dmitri Semjonovitš   1900 Voronež alue  
Tšermeninov Vasili Dmitrijevitš   1904 Sverdlov alue  
Tšernitsyn Ivan Vasiljevitš   1903 Karjala ASNT  
Tšernjajev Andrei Filipovitš   1912 Kirov alue  
Tšernjajev Fjodor Jakovlevitš   1906 Tataria  
Tšernjak Dmitri Mitrofanovitš   1900 Omsk alue  
Tšernov Makar Dmitrijevitš   1908 Altai aluepiiri  
Tšernov Viktor Lazarevitš   1910 Novosibirsk alue  
Tšernyh Pavel Nikolajevitš   1912 Kuibyšev alue  
Tšernyšev Maksim Petrovitš   1901 Tula alue  
Tšernyšov Ivan Fjodorovitš   1916 Penza lääni  
Tšertov Andrei Ivanovitš   1904 Sverdlov alue  
Tšervinski Tihon Fjodorovitš   1910 Vitebsk piiri  
Tšervjakov Valentin Aleksejevitš   1911 Smolensk alue  
Tšesajev Ivan Aleksejevitš   1909 Kirov alue  
Tšesakov Vasili Vasiljevitš   1908 Saratov alue  
Tšestnov Dmitri Vasiljevitš   1907 Ivanovo alue  
Tševrišov Vasili Sergejevitš   1896 Sagorsk  
Tšešujin Dmitri Mihailovitš   1909 Mari alue  
Tšibirikin Sergei Jefimovitš   1920 Rjazan alue  
Tšikota Vasili Grigorjevitš   1920 Baškiria ASNT  
Tšilasvili Dmitri Perusovitš   1915 Gruusia SNT  
Tšinarin Grigori Fjodorovitš   1902 Jaroslav alue  
Tšindajev Stepan Nikolajevitš   1915 Kuibyšev alue  
Tšintšaradze Aleksandr Georgijevitš   1918 Georgia alue  
Tširkov Pavel Ivanovitš   1915 Arkangeli alue  
Tšistjakov Aleksandr Fjodorovitš   1914 Kalinin alue  
Tšistjakov Anatoli Osipovitš   1907 Omsk alue  
Tšistov Andrei Maksimovitš   1915 Moskova alue  
Tšitšenajev Aleksandr Jazunovitš   1916 Gruusia SNT  
Tšiženkov Sergei Ivanovitš   1919 Moskova alue  
Tšižikov Ivan Aleksejevitš   1914 Kalinin alue  
Tškalov Vladimir Vasiljevitš   1921 Leningrad  
Tšukrejev Gleb Ivanovitš   1919 Kazahstan SNT  
Tšumanov Andrei Ivanovits   1904 Omsk alue  
Tšumnov Grigori Parfionovitš   1904 Kuibyšev alue  
Tšupikin Aleksei Sergejevitš   1902 Tula alue  
Tšurin Vasili Jefremovitš   1919 Rjazan alue  
Tšurinov Vasili   1906 Nižni Novgorod  
Tšurkin Ivan Bogdanovitš   1916 Leningrad alue  
Tšursin Sergei Ivanovitš   1914 Tambov alue  
Tšutšelkin Vasili   1909  
Tšutšulašvili Georgi Ivanovitš   1919 Gruusia SNT  
Udalov Aleksandr Afanasjevitš   1907 Vologda alue  
Udovitšenko Konstantin Trofimovitš   1912 Dnepropetrovsk alue  
Udrov Pjotr Evdokimovitš   1905 Kalinin alue  
Uganov Nikolai Uljanovitš   1912 Moskova alue  
Uksusov Nikolai Petrovitš   1911 Kiova alue  
Ulasevitš Josif Antonovitš   1903 Vitebsk alue  
Ulskov Ivan Andrejevitš   1912 Karjalais-suomalainen SNT  
Untirov Georgi Ignatjevitš   1899 Leningrad alue  
Uranovski Vladimir Aleksandrovitš   1915 Jaroslav alue  
Urmantšejev Izmail   1897 Mordovia ASNT  
Ursati Fjodor Ivanovitš   1904 Moldavia SNT  
Usanow Stepan Ustinovitš   1908 Rjazan alue  
Usatov Ivan Antonovitš   1902 Habarovsk aluepiiri  
Usenko Mihail Zaharovitš   1902 Stalino alue  
Usmanov Nurulla   1912 Uzbekistan  
Uspasski Andrei Ivanovitš   1909 Arkangeli alue  
Ustajev Baldin   1913 Tšetšeeni-Ingušia ASNT  
Ustavštšikov Fjodor Ivanovitš   1911 Gorki alue  
Utkin Aleksei Andrejevitš   1904 Krasnojarsk aluepiiri  
Utkin Ivan Aleksandrovitš   1903 Kalinin alue  
Uvarov Kazp Denosovitš   1895 Kulanski seutu  
Uzbekev Tshary   1919 Turkmenia SNT  
Uzlovski Ivan Andrejevitš   1899 Vileika seutu  
Ušmajev Vasili Ivanovitš   1910 Tambov alue  
Vahonin Jegor Jakimovitš   1905 Tataria  
Vahrušev Aleksandr Nikititš   1906 Udmurtia ASNT  
Vahrušev Nikolai Nikolajevitš   1912 Severnaja seutu  
Valluk Aleksandr   1919 Vilna alue  
Valov Stepan Fjodorovitš   1904 Sverdlov alue  
Varivoda Sergei Pavlovitš   1903 Altai aluepiiri  
Varlamov Aleksandr Andrejevitš   1908 Gorki alue  
Varšukov Ivan Sergejevitš   1901 Karjala ASNT  
Vasilenko Vasili Ivanovitš   1908 Kabardi-Balkaria ASNT  
Vasiljev Aleksandr Vasiljevitš   1914 Leningrad alue  
Vasiljev Anatoli Jefimovitš   1923 Leningrad alue  
Vasiljev Boris Fotejevitš   1911 Leningrad alue  
Vasiljev Georgi Aleksejevitš   1912 Pietari  
Vasiljev Ivan Ivanovitš   1921 Smolensk alue  
Vasiljev Ivan Ivanovitš   1923 Leningrad alue  
Vasiljev Kapiton Vasiljevitš   1903 Tver alue  
Vasiljev Konstantin Stepanovitš   1911 Vitebsk alue  
Vasiljev Mihail Vasiljevitš   1907 Leningrad alue  
Vasiljev Nikolai Ivanovitš   1920 Harkov kaupunki  
Vasiljev Oleg Vladimirovitš   1917 Petrograd  
Vasiljev Pavel Vasiljevitš   1913 Leningrad alue  
Vasiljev Pavel Vasiljevitš   1907 Leningrad alue  
Vasiljev Pjotr Vasiljevitš   1917 Leningrad alue  
Vasiljev Timofei Stepanovitš   1903 Altai alue  
Vasiljev Vasili Andrejevitš   1911 Kalinin alue  
Vasilkov Grigori Danilovitš   1915 Kalinin alue  
Vasin Ivan Jegorovitš   1912 Tula alue  
Vasjajev Gavril Vasiljevitš   1908 Rjazan alue  
Vasjukov Jegor Fedosejevitš   1908 Novosibirsk alue  
Vasjutin Grigori Zaharovitš   1906 Kursk alue  
Vaskajev Serapin   1915 Kalmukia alue  
Važenin Nikolai Feodorovitš   1893 Kirov alue  
Vedenejev Ivan Vasiljevitš   1918 Tambov alue  
Vedenejev Nikolai Ivanovitš   1912 Ivanovo alue  
Vedernikov Aleksandr Matvejevitš   1907 Kalinin alue  
Vedjaškin Nikolai Ivanovitš   1907 Mordovia alue  
Veliki Nikolai Danilovitš   1921 Kaukasia  
Velitško Petro Fatejevitš   1918 Sumy alue  
Venevtsev Mihail Maksimovitš   1921 Kursk alue  
Venger Vasili Fjodorovitš   1918 Kamenets-Podolski alue  
Venjaminov Fjodor Grigorjevitš   1906 Tambov alue  
Verhovtsev Semjon Sergejevitš   1906 Arkangeli alue  
Verjovkin Dmitri Romanovitš   1904 Kursk  
Vertgots Vladimir Vasiljevitš   1918 Valko-Venäjä SNT  
Veselov Fjodor Agapytš   1907 Gorki alue  
Veselov Jakov Arsentjevitš   1907 Leningrad alue  
Veselov Simeon Jakovlevitš   1913 Leningrad alue  
Veselov Viktor   1906 Kalinin alue  
Vetošin Pjotr Romanovitš   1902 Tula alue  
Viharev Afanasi Andrejevitš   1911 Kirov alue  
Vihorev Makar Nikolajevitš   1907 Gorki alue  
Vihrov Mihail Fjodorovitš   1901  
Viktorov Vjatšeslav Petrovitš   1923 Kalinin alue  
Vikulin Vasili Ivanovitš   1910 Arkangeli alue  
Vinogradov Arhip Trofimovitš   1904 Smolensk alue  
Vinogradov Grigori Stepanovitš   1907 Tula alue  
Vinogradov Nikolai Nikolajevitš      
Vinogradov Pjotr Fjodorovitš   1910 Smolensk alue  
Vinogradov Vasili Aleksandrovitš   1908 Pietari alue  
Vižaštši Fjodor Matvejevitš   1904 Arkangeli alue  
Vjalik Jakov Seleveretovitš   1913 Dnepropetrovsk alue  
Vjunov Dmitri Vasiljevitš   1913 Kiova alue  
Vladimirov Vladimir Fjodorovitš   1915 Tula alue  
Vladimirov Vladimir Vladimirovitš   1910 Leningrad alue  
Vladjuk Simeon Aleksejevitš   1907  
Vlasikov Sidor Kononovitš   1911 Mogiljov alue  
Vlasov Boris Petrovitš   1923 Petrograd  
Vlasov Gleb Zaharovitš   1915 Smolensk alue  
Vlasov Sergei Mihailovitš   1918 Jaroslav alue  
Voikonov Ivan Fjodorovitš   1906 Krasnojarsk aluepiiri  
Voitov Andrei Vasiljevitš   1904 Smolensk alue  
Vojeikov Pavel Petrovitš   1911 Stalingrad kaupunki  
Vojuš Boris Mihailovitš   1905 Vitebsk alue  
Volkov Aleksandr Neferovitš   1913 Mordovia alue  
Volkov Mihail Mihailovitš   1916 Petrograd alue  
Volodin Aleksandr Vasiljevitš   1904 Tula alue  
Volodtšenko Leonid Matvejevitš   1923 Smolensk alue  
Voltšek Fjodor Iljitš   1918 Baranovitš alue  
Vorobjev Afanasi Nikolajevitš   1916 Gorki alue  
Vorobjev Dmitri Nikonorovitš   1912 Leningrad alue  
Voron Timofei Dmitrijevitš   1910 Tšernigov alue  
Voronin Jevgeni Aleksandrovitš   1907 Jaroslav alue  
Voronov Aleksandr Aleksandrovitš   1924 Krasnojarsk aluepiiri  
Voronov Ivan Sergejevitš   1902 Vologda alue  
Voronov Nikolai Nikanorovitš   1895 Jaroslav alue  
Vorontsev Vasili Vasiljevitš   1904 Smolensk alue  
Vorontsov Pavel Jefimovitš   1921  
Voropajev Mihail Ivanovitš   1904 Tambov alue  
Vorostsov Ivan Petrovitš   1907 Gorki alue  
Vostšinov Andrei Komilovitš   1905 Gorki alue  
Vovna Jegor Samoilovitš   1911 Kiova alue  
Vragov Nikolai Demidovitš   1920 Mordovia ASNT  
Vroblevski Dmitri Grigorjevitš   1912 Gomel alue  
Zabajev Ivan Afanasjevitš   1921 Komi ASNT  
Zabaranov Naum Ivanovitš   1905 Altai aluepiiri  
Zabrodin Nikita Jakovlevitš   1917 Voronež alue  
Zadikov Hamidjam   1916 Baškiria  
Zagoruiko Sergei Nikolajevitš   1912 Nikolajev kaupunki  
Zagrjažki Leonid Aleksejevitš   1913 Leningrad alue  
Zaharov Afanasi Pavlovitš   1903 Novosibirsk alue  
Zaharov Dmitri Frolovitš   1910 Tula alue  
Zaharov Ivan   1905  
Zaharov Ivan Mihailovitš   1918 Kazahstan alue  
Zaharov Ivan Vasiljevitš   1912 Kursk alue  
Zaharov Mihail Ivanovitš   1907 Kalinin alue  
Zaharov Nikolai Ivanovitš   1911 Gorki alue  
Zaharov Vasili Sazonovitš   1916 Novosibirsk alue  
Zaikov Andrei Vladimirovitš   1892 Karjala  
Zaini Miljanood   1911 Baškiria alue  
Zaitsev Aleksei Ivanovitš   1915 Novosibirsk alue  
Zaitsev Ivan Konstantinovitš   1908 Ivanovo alue  
Zaitsev Ivan Nikolajevitš   1907 Gorki alue  
Zaitsev Jakob Grigorjevitš   1908 Vologda alue  
Zaitsev Jevgeni Ivanovitš   1924 Leningrad alue  
Zaitsev Mihail   1909 Tataria  
Zaitsev Semjon Grigorjevitš   1917 Orenburg alue  
Zajarnjuk Ivan Grussimovitš   1921 Stalino alue  
Zajats Aleksandr Sevastjanovitš   1919 Nikolajev alue  
Zajats Ivan Matvejevitš   1921 Kaukasia aluepiiri  
Zajats Ivan Pavlovitš   1921 Vinnitsa alue  
Zaljažin Aleksandr Aleksandrovitš   1922 Arkangeli alue  
Zamajev Aleksandr Georgijevitš   1921 Leningrad  
Zamjatin Mihail Semjonovitš   1913 Tšeljabinsk alue  
Zamyslov Mihail Ivanovitš   1909 Ivanovo alue  
Zarubin Viktor   1920 Omsk alue  
Zarudski Aleksei      
Zaskrjabin Pjotr Vasiljevitš   1904 Rjazan alue  
Zauzolkov Pjotr Danilovitš   1916 Kirov alue  
Zavjalov Filip Filaretovitš   1908 Altai aluepiiri  
Zavlajov Aleksandr Andrejevitš   1902 Jaroslav alue  
Zborovski David Borisovitš   1910 Dubosarski piiri  
Zemljakov Fjodor Ignatjevitš   1909 Orjol alue  
Zentšenko Fjodor Trofimovitš   1904 Omsk alue  
Zevalov Jakov Ivanovitš   1909 Ivanovo alue  
Zimovjev Stepan Ivanovitš   1904 Altai aluepiiri  
Zinejev Prokopi      
Zinovjev Grigori Gerasimovitš   1907 Jaroslav alue  
Zjurin Nikolai Ivanovitš   1905 Gorki alue  
Zjuzjakov Pavel Mihailovitš   1914 Gorki alue  
Zolotnitsin Pavel Timofejevitš   1907 Gorki alue  
Zomjakin Roman Grigorjevitš   1904 Altai aluepiiri  
Zorin Grigori Fjodorovitš   1914 Mari ASNT  
Zotkin Mihail Dmitrovitš   1918 Mordovia ASNT  
Zozulja Ivan Petrovitš   1920 Danietskaja seutu  
Zubarev Anatoli Saveljevitš   1916 Altai aluepiiri  
Zubenko Makar Jakovlevitš   1912 Harkov  
Zubitski Polikarp Flavianovitš   1893 Kamenets-Podolski alue  
Zubovski Matvei Lavrentjevitš   1908 Pietari alue  
Zujev Grigori Ivanovitš   1904 Kalinin alue  
Zverjov Anatoli Grigorjevitš   1920 Leningrad  
Zverjov Vladimir Andrejevitš   1923 Kalinin alue  
Zvjadintsev Stepan Makarovitš   1905  
Zykov Grigori Ivanovitš   1903 Krasnojarsk aluepiiri  
Zykov Konstantin Vasiljevitš   1914 Jaroslav alue  
Zyrjanov Grigori Aleksandrovitš   1913 Tšeljabinsk alue  
Šabanov Aleksandr Pavlovitš   1908 Gorki alue  
Šabanov Fjodor   1914  
Šabanov Vasili Ivanovitš   1904 Altai aluepiiri  
Šabinski Pjotr   1898 Vilna alue  
Šabramov Aleksandr Konstantinovitš   1910 Nižn.-Stekolny  
Šadrin Vasili Ivanovitš   1903 Arkangeli alue  
Šahmin Pjotr Nikolajevitš   1907 Jekaterinburg alue  
Šahov Boris Nikititš   1904 Pietari alue  
Šahov Dmitri Konstantinovitš   1906 Leningrad kaupunki  
Šahov Ivan Mihailovitš   1911 Vologda alue  
Šaimardanov Mansur   1901 Baškiria  
Šainoha Vasili Leontjevitš   1903 Altai aluepiiri  
Šakerov Fjaizrahman   1908 Nižni Novgorod  
Šakirov Gali   1913 Tataria ASNT  
Šalimov Vasili Arhipovitš   1910 Primorsk alue  
Šamanov Jekim Antonovitš   1912 Gomel alue  
Šamrikin Ilja Ivanovitš   1908 Smolensk  
Šanilo Ivan      
Šapijev Abdurahman Magometovitš   1917 Dagestan alue  
Šapkin Ivan Ivanovitš   1904 Lorkovsk alue  
Šapovalenko Parfeni Arifejevitš   1907 Konotopsk alue  
Šarabanov Pavel Aleksejevitš   1915 Gorki alue  
Šarabkin Fjodor Pavlovitš   1908 Tšeljabinsk alue  
Šaraglazov Ilja Ivanovitš   1904 Omsk alue  
Šaranin Nikolai Ivanovitš   1906 Ivanovo alue  
Šaranov Pavel Dmitrijevitš   1900 Ivanovo-Voznesensk alue  
Šardin Nikolai Ivanovitš   1918 Molotov alue  
Šarin Konstantin   1916  
Šaripov Mingali Garifovitš   1906 Baškiria alue  
Šarkov Jakov Ivanovitš   1905 Gorki alue  
Šarov Vasili Kuzmitš   1912 Ivanovo alue  
Šarov Vasili Mihailovitš   1908 Mari alue  
Šarulin Said   1909 Gorki alue  
Šarymov Pavel Vasiljevitš   1908 Kuibyšev alue  
Šatohin Mihail Semjonovitš   1904 Rjazan alue  
Šavatov Ivan Nikiforovitš   1914 Ukraina  
Šavko Vasili Ivanovitš   1918 Valko-Venäjä SNT  
Šavljuk Georgi Aleksandrovitš   1919 Jaroslav alue  
Šaškov Mihail Fjodorovitš   1906 Ivanovo alue  
Šaštko Vasili   1913 Melitopol  
Šehlejev Ivan Petrovitš   1914 Kirov piiri  
Šeino Pavel Fomitš   1918 Brest-Litovsk  
Šemjakov Ivan   1913 Ivanovo alue  
Šemtšuk Timofei Aleksandrovitš   1906 Komi  
Šentjapin Trofim Klementjevitš   1907 Altai maakunta  
Šergin Leonid Vladimirovitš   1922 Tšita kuvernementti  
Šestakov Nikolai   1919 Arkangeli alue  
Šestakov Pavel Arhipovitš   1914 Orjol alue  
Šestopal Nikolai Jegorovitš   1920 Pultava alue  
Ševerkin Aleksei Vasiljevitš   1917 Novosibirsk alue  
Ševjakov Nikolai Ivanovitš   1907 Novosibirsk alue  
Ševtšenko Nikolai      
Ševtšenko Semjon Grigorjevitš   1919 Kiova alue  
Ševtšenko Vasili Arhipovitš   1905 Timrytsk piiri  
Ševtšuk Nikolai Timofejevitš   1921 Kiova alue  
Ševtšuk Viktor Vasiljevitš   1921 Leningrad  
Šibakov Fjodor Ivanovitš   1900 Leningrad lääni  
Šibalov Konstantin Filipovitš   1910 Tataria ASNT  
Šiherev T. P.      
Šikanov Nikifor Makarovitš   1916 Leningrad alue  
Šilov Nikolai Ivanovitš   1918 Leningrad alue  
Šilov Viktor Fjodorovitš   1916 Saratov alue  
Šiperov Aleksei Aleksandrovitš   1905 Leningrad alue  
Šipilov Jakov   1906  
Šipulja Aleksandr Dmitrijevitš   1917 Vitebsk alue  
Širobokov Fjodor Pavlovitš   1905 Kursk alue  
Širobokov Konstantin Aleksandrovitš   1903 Kirov alue  
Širokov Ivan Fjodorovitš   1923 Gorki alue  
Širokov Ivan Vasiljevitš   1906 Rjazan alue  
Širokov Mihail Grigorjevitš   1904 Ivanovo alue  
Širokov Nikolai Ivanovitš   1916 Tula alue  
Širov Nigmat   1914 Uzbekistan  
Šitšajev Boris Vasiljevitš   1907 Novosibirsk alue  
Šišamišev Muhamed   1916 Kabardi-Balkaria ASNT  
Šiškanov Pavel Vasiljevitš   1907 Mordovia ASNT  
Šiškin Fjodor Venedikilovitš   1899 Leningrad alue  
Šiškin Grigori Nikolajevitš   1900 Ivanovo alue  
Šiškin Stepan Nikitovitš   1912 Udmurtia ASNT  
Šiškin Vasili Konstantinovitš   1907 Altai aluepiiri  
Škodin Makar Pavlovitš   1913 Orjol alue  
Šljajev Dmitri Nikolajevitš   1909 Gorki alue  
Šljapov Serafim Petrovitš   1905 Moskova alue  
Šmakov Mihail Konstantinovitš   1913 Gorki alue  
Šmeljov Kuzma Maksimovitš   1910 Penza alue  
Šmidov Mihail Izratševitš   1909 Minsk alue  
Šorohov Juri Petrovitš   1910  
Špak Pavel Vasiljevitš   1910 Zaporožje alue  
Špakov Jevgeni Ignatjevitš   1909 Kiova kaupunki  
Šramko Fjodor Kononovitš   1917 Pultava alue  
Štarnov Ivan Pavlovitš   1909 Omsk piiri  
Štukin Pjotr Antonijevitš   1920 Smolensk alue  
Štšeglov Pavel Mihailovitš   1910 Vologda alue  
Štšegolev Ipat   1905 Vologda alue  
Štšeptsov Pjotr Semjon   1899 Leningrad piirikunta  
Štšerbakov Pjotr Ivanovitš   1912 Gorki alue  
Štšerbatyh Mihail Andrejevitš   1913 Voronež alue  
Štšupko Pjotr Anufrevitš   1913 Zapadnaja seutu  
Šulder Grigori Osipovitš   1905 Ukraina  
Šuljakevitš Feodor Ivanovitš   1907 Pinsk alue  
Šulženko Jakov Pavlovitš   1903 Altai maakunta  
Šumilov Mihail Jermolajevitš   1912 Orenburg kuvernementti  
Šurakov Pavel Tihonovitš   1903 Kirov alue  
Šurupov Pjotr Konstantinovitš   1907 Orjol alue  
Šusarov Aleksei Konstantinovitš   1907 Jurjevitš kaupunki  
Šustov Stepan Osipovitš   1910 Omsk alue  
Švedov Denis Zaharovitš   1903 Orjol kuvernementti  
Švets Pavel Jeremiavitš   1905 Pultava alue  
Žabinski Ivan Simenovitš   1921 Kiova alue  
Žarihin Vladimir Grigorjevitš   1908 Tšeljabinsk alue  
Žarov Ivan Mihailovitš   1908 Penza alue  
Žartšinski Teofil Fortunovitš   1912 Rovno alue  
Žavoronkov Sergei Terentjevitš   1920 Kuibyšev alue  
Ždanov Anatoli Petrovitš   1911 Leningrad alue  
Žeidaubajev Kamid Žeidaubajevitš   1910 Kazahstan alue  
Židkonogov Jefim Nikolajevitš   1902 Arkangeli alue  
Žilin Jakov Vlebovitš   1909 Herson alue  
Žolomka Mitrofan Aleksejevitš   1906 Kiova alue  
Žoludev Andrei Mihailovitš   1915 Leningrad  
Žomogulon Baes   1908 Kazahstan alue  
Žukov Aleksei Vasiljevitš   1900 Tver kaupunki  
Žukov Dmitri Nikolajevitš   1920 Ivanovo alue  
Žukov Pavel Afanasjevitš   1910 Novosibirsk alue  
Žukov Viktor Vasiljevitš   1916 Stalingrad alue  
Žuravljov Dmitri Prokofjevitš   1912 Arkangeli alue  
Žygalski Afanasi Parfionovitš   1910 Smolensk alue  

 

Viimeksi päivitetty 08.10.2011 22:14