Seppälänmäen Jussi Filatoff PDF Tulosta Sähköposti

 

Tuomo Toppinen:


 Sotavankeja Seppälänmäen Ylätalossa 

 

 Se oli joskus syksyllä, vuosi oli ehkä 1941, kun Seppälänmäen Ylätaloon ilmoitettiin, että tarjolla olisi sotavanki avuksi talon maataloustöihin. Tuolloin Ylätalon isäntänä oli vielä Ville Kollanus.

Ville innostui asiasta oitis. Työapu oli tarpeen, kun talon pojat, Uuno ja Esko olivat rintamalla. Saattoipa olla, että siitä syystä apua myös tarjottiin.

Niin taloon tuli töihin Naarajärven sotavankileirin kirjoissa ollut Jussi Filatoff. Hän oli ollut ennen Seppälänmäelle tuloaan töissä Siikamäessä, Niskasen talossa. Sotavanki sai tuolloin olla yhdessä talossa töissä korkeintaan puoli vuotta. Oma syynsä lienee ollut siinäkin.

Aili Toppinen (o.s Kollanus) muistaa hyvin Filatofin tulon, vaikka hän oli itse töissä samaan aikaan  sotilaspiirissä. Hänen mukaansa Filatoff oli sivistynyt ja todella pidetty mies koko kylällä.

Hän oli kotoisin Petroskoista, jossa hän oli ollut ennen sotaa lastentarhassa johtajana.

Filatoff puhui virheetöntä suomea, joskin tarkka korva saattoi puheesta erottaa inkeriläisen aksentin. Hänen vanhempansa olivat 30-luvulla Stalinin vainoissa vain hävinneet jonnekin. Alkujaan he olivat inkeriläisiä. Jussi ja hänen sisarensa varttuivat aikuisiksi lastenkodissa.

Filatoffilla ei ollut suuria haaveita Neuvostoliitosta. Hän oli nähnyt myös aatteen nurjat puolet.

Vangiksi hän jäi suomalaisten hyökkäysvaiheen aikana kesällä 1941. Filatoff oli muutaman muun miehen kanssa eksynyt joukko-osastostaan ja jäänyt vain istumaan kuusen juurelle ja odottelemaan, mitä tuleman pitää.

Kun he näkivät suomalaisten sotilaiden tulevan, nostivat he kätensä ylös antautumisen merkiksi. Sotiminen loppui heidän osaltaan siihen.

Ylätalossa oli Filatoffin jälkeen myös toinen sotavanki, Lauri Loikkanen. Jos Jussi Filatoff ei ollut täysin varma neuvostoaatteen paremmuudesta, Loikkanen siitä oli. Hän oli täysin ihanteen lumoissa.

Loikkanen oli iältään reilusti alle 20-vuotias, kun Filatoff oli jo päälle 30:n. Miehet olivat keskenään kuin yö ja päivä.

Loikkanen oli hypännyt laskuvarjolla desanttina Viroon, jossa hän jäi saksalaisten vangiksi. Suomen kieltä hyvin taitavana hänet oli lähetetty Suomeen sotavankeuteen. Saksalaisia hän vihasi sydämestään. Hän oli jo kokenut sodan julmuuden.

 

 

Stalinin poika!

Aune Kollanus  muisteli Loikkasen kertoneen, että hänen vanhempansa menivät Suomesta aikanaan Neuvostoliittoon tekemään ihanneyhteiskuntaa. Hänessä loimusi edelleen voimakas aatteen palo.

Kyntöauroja katsellessaan Loikkanen muun muassa siunaili, kuinka pieniä aurat täällä Suomessa olivat. Toista oli Neuvostoliitossa.

 

Talon emäntää Ida Kollanusta kävi usein kuppaamassa vanha mummo, jota kutsuttiin kuppari-Eevaksi. Eeva kysyi Loikkasen nähtyään Idalta, että kenenkäs poika se tämä on? 

 

Loikkanen huusi siihen, että hän on Stalinin poikia.

Loikkanen vietti öitään Ylätalon yläkerrassa yhdessä siirtolaisena asuneen Reino Myöhäsen ja talossa työssä olleen Veikko Leppäsen kanssa. Pojat hieman pelkäsivät sotaintoista  Loikkasta, eivätkä suostuneet asumaan hänen kanssaan talon vintillä.

Ylätalossa vähätöinen Loikkanen ei kauan aikaa ollut.

Sen sijaan Jussi Filatoffista jäi kaikille hyvät muistot. Hän tykkäsi olla lasten kanssa ja lapset tykkäsivät hänestä. Heikki Kauppinen kertoi myöhemmin Filatofin opettaneen muun muassa Jouko Kauppista lukemaan.

Sen talvikauden, jonka Filatoff oli Seppälänmäellä, hän teki lähinnä halkoja. Hänen eräänä talvipäivänä  kannonnokassa tupakoidessaan paikalle saapui hiihtäen nainen, joka jäi halontekijän kanssa tarinoimaan.

Filatoff kertoi illalla taloon tullessaan miellyttävästä naisesta, jonka kanssa hän oli metsässä niitä näitä jutellut. Ilmeni, että nainen oli Elsa Sarkkama, jonka suvun maat ovat Ylätalon rajanaapureita.

Jussi Filatoffilla oli Petroskoissa kolme lasta ja vaimo, joita hän Aili Toppisen mukaan usein ikävöi. Vaimon ja lasten kuvat kulkivat aina hänen mukanaan.

Filatoffiin luotettiin. Hän olisi voinut karata milloin olisi niin halunnut, koska hänellä oli vapaus kulkea lähes missä halusi.

Aili Toppinen kertoi tapauksen, kun Filatoff lähetettiin Loimu-nimisellä hevosella myllyyn viljoja jauhattamaan. Kun jyvät oli jauhettu ja oli takaisin lähdön aika, hän huomasi, että hevonen ja reki olivat  kadonneet.

 

Menikö Jussi Filatoff Ruotsiin?

Filatoffin viipyessä myllymatkallaan alkoi talon emäntä Ida Kollanus huolestua. Idan tapana oli helposti hermostua, ja siinä sai muukin talon väki kuulla kunniansa.

Filatoff alkoi etsiä hevosta kävellen kauppalan katuja ristiin rastiin. Ja löytyihän se hevonen ja reki. Loimu oli ravintola Keski-Savon edessä. Se ei ollut kuitenkaan kiinni hevosille tarkoitetussa puomissa.

Hevosen ympärillä parveili juopuneita upseereita, jotka eivät tienneet, kuinka hevonen laitetaan kiinni puomiin. Paikalla oli myös muuta väkeä.

Kun Filatoff totesi, että hevonen oli hänen käytössään, seurue tunnusti auliisti ottaneensa lupaa kysymättä sen käyttöönsä. He pyysivät kovasti anteeksi, kun olivat hieman hevosta pieneen huviajeluun lainanneet.

Taitaa olla herra inkeriläisiä, upseerit olivat sanoneet Filatoffille. Asia jäi siihen.

Loimu oli sama hevonen, jonka ohjaksiin Ville Kollanus jäi jalastaan kiinni, kun se pillastui. Ville kuoli myöhemmin siitä tulleisiin sisäisiin vammoihin.

Filatoff oli kokenut hevosmies ja hän osasi käsitellä hieman tulista Loimua.

Hän korjaili myös valjaita ja rekiä, monitoiminen kun oli.

Monissa taloissa sotavankeihin ei suhtauduttu samalla myötämielisyydellä kuin Ylätalossa. Talon pojat Uuno ja Esko ymmärsivät oudon tilanteen eivätkä olleet lomilla moksiskaan, vaikka kotona oli sotavanki töissä sillä aikaa, kun he olivat rintamalla.

Ylätalon lisäksi sotavankeja oli töissä myös Pirttimäen Sakarissa ja Karjalankylän Etelässä. Kerran viikossa vangit kokoontuivat tapaamaan toisiaan. Tilaisuuksissaan he puhuivat aina venäjää.

Filatoffin äidin veli oli aikoinaan muuttanut Suomeen ja edelleen Ruotsiin. Jostain hän oli saanut kuulla, että Jussi oli sotavankina töissä Ville Kollanuksella Seppälänmäessä.

Eno tulikin siskonpoikaansa katsomaan. Aili Toppisen mukaan se oli ikimuistoinen tapaaminen. Mistä eno sai tietää, että Jussi oli juuri Kollanuksen Villellä töissä, on asia, joka häntä edelleenkin ihmetyttää. Se ei ole vieläkään selvinnyt.

Jussi Filatoffin eno oli hieno herra, jolla oli nahkainen puku. Kaikesta näkyi, ettei hän ollut suinkaan rahaton mies. Miehet kävelivät pitkät ajat metsäpolkuja innokkaasti jutellen. Asiaa heillä tuntui riittävän.

Aili Toppinen arveli, että keskustelun aihe saattoi hyvinkin olla, että kunhan sota loppuu, Jussikin lähtee Ruotsiin.

Sodan loppuselvityksissä inkeriläisten lähettämistä takaisin Neuvostoliittoon katsottiin hieman läpi sormien. He saivat niin halutessaan livahtaa  Ruotsin puolelle.

Sodan jälkiselvitysten aikana sotavanki Jussi Filatoffilta tulikin kortti Kajaanista. Hän oli menossa junalla Ruotsiin.

Viimeksi päivitetty 22.04.2011 18:13