Evakkojen huoltopaikat PDF Tulosta Sähköposti

 

KULKUSIIRTOLAISTEN HUOLTOPAIKAT

 

Kannaksen evakuointisuunnitelmat oli laadittu hyvissä ajoin vuoden1943 loppuun mennessä. Mahdollinen evakuointi oli määrä tehdä rautateitse 2-3 päivän varoitusajalla. Tosi tilanteeseen jouduttaessa evakuointi alkoi kuitenkin vasta suurhyökkäyksen jälkeen, koska päämaja vastusti ajatusta siitä. Rautateiden käyttö evakuoinnissa jäi suunniteltua vähäisemmäksi, sillä vaunukalusto tarvittiin joukkojen siirtoon Itä-Karjalassa. Pääosin siirtolaiset tulivatkin kävellen maanteitä pitkin, karja kun oli kuljetettava mukana. Siirtolaisten paluuseen oli jollain lailla myös Sisä-Suomessa valmistauduttu, sillä nopeasti pystytettiin huoltopaikkoja evakkojen kulkureittien varrelle.

Kulkureitit Pieksämäen seudulle tulivat Joroisten suunnalta, jossa huoltopaikka oli Maaveden koululla, Mikkelin ja Juvan suunnalta, joille huoltoasema oli Vehmaskylän koululla. Näistä suunnista tultiin Pieksämäen asemalle jatkoyhteyksiä odottelemaan tai sitten jatkettiin vielä jalan eteenpäin, jolloin pohjoiseen menevät huollettiin Roschierin pelloilla ja Leppämäessä koululla tai länteen ja Pohjanmaalle menevät Maaselänmäellä, Paltasen koululla ja sitten Selänpään kievarissa. Venetmäen pysäkiltä noustiin myös juniin, samoin kuin jo aiemmin Naarajärven pysäkiltä, joka kuitenkin todettiin hankalaksi huoltopaikaksi, koska kaikki eläinten heinät piti miesten niittää ja tuoda muualta, kun pysäkin läheisyydessä ei ollut karjalle laitumia. Säilyneitten lähteitten perusteella tiedetään, että Maaveden koulun huollosta vastasi Aatu Halonen, Wehmaskylän aseman hoitajana toimi Noa Hänninen, Maaselänmäen (Kunnalliskoti) Otto Manninen, Paltasella opettaja Uuno Tiihonen ja Wenetmäen Selänpään kievarin huoltoasemalla Sulo Manninen.

 

PÄIVÄKIRJAMERKINNÖISTÄ POIMITTUA

Kulkusiirtolaisten huoltoaseman vihkosesta löytyy hyvinkin tarkkaa kirjanpitoa. Kun ensimmäiset siirtolaiset ilmestyivät Vehmaskylän koululle 12.6.1944, niin päiväkirjan mukaan heinäkuun loppuun mennessä asemalla oli huollettu ja sen kautta matkaa jatkanut 1601 ihmistä ja 3737 eläintä. Evakoista miehiä oli 544, naisia 727 ja lapsia 330. Eläimistä lehmiä oli eniten tien päällä 2056, hevosia 998, lampaita 365, vasikoita 195 ja sikoja, joita kuljetettiin kärryissä, 123 kpl.

Tilannetta Vehmaskylän peltoaukeilla kuvaa mm. seuraavat merkinnät vihkosessa:

1.7.1944. Kuhmosen haassa yöllä 4 hevosta, Kääriäisen haassa yöllä 4 hevosta, Savolahden haassa yöllä 3 hevosta ja 3 varsaa. Koulun tontilla syötetty 1 hevonen 1 tunti. Vauhkosen puutarhasta niitetty heinää 5 hevoselle. Olga Riipisen laitumella syötetty yöllä 28 lehmää. Ihasalon haassa yöllä 3 lehmää.

2.7.1944. Vauhkosen pellosta niitetty heinää viidelle hevoselle ja 17 lehmälle annettu kuivaa heinää.

7.7.1944. J. Laitisen laitumelta siirretty Riipisen laitumelle 51 lehmää, O. Räisän laitumella 24 lehmää, E. Leikkaan laitumella 20 lehmää, N. Hännisen laitumella 16 lehmää, Kiurun laitumella 18 lehmää ja 5 hevosta, A. Lapin laitumella 17 lehmää ja 4 hevosta, V. Lapin laitumella 11 hevosta.

Vehmaskylän kautta kulki evakoita, jotka olivat lähtöisin Kannakselta. Nimiluetteloissa on karjalaisia sukunimiä, jotka tulivat mm. Vuoksenrannalta, määräpaikkana heillä pääasiassa Ähtäri ja Töysä, Kirvusta kotoisin olevat vaelsivat Jalasjärvelle, antrealaisten määränpää oli Hämeenkyrö ja Jämijärvi, Uudeltakirkolta lähtijät menivät Hartolaan, Räisälästä tulleet jatkoivat Kurikkaan, Sakkolasta ja Metsäpirtistä Suonenjoelle tai Äänekoskelle. Matkat olivat pitkiä.

Huoltopäiväkirjojen merkinnöistä selviää, että huoltopaikat olivat toiminnassa ainakin lokakuun puoleen väliin saakka. Kulkuväki väheni syksyä kohden. Wehmaskylän lottain muonituspäällikkönä toiminut Aino Laitinen on merkinnyt 25.9. – 5.10.1944 välisenä aikana tarjotun 134 ruoka-annosta ja 120 korviketta. 

 

VEHMASKYLÄN KULKUSIIRTOLAISTEN HUOLTO-ASEMA

Pieksämäen Kotiseutuarkistossa on säilössä huoltoasemien kulkusiirtolaisten nimiluetteloita. Vihkoista löytyy myös huoltoasemien työntekijöitten nimiä. Yksi nimi työntekijäpuolella oli vehmaskyläläinen nuori mies nimeltään Vilho Hiltunen.

 

Viljo Hiltusen (s. 1930) muistelmia

Oon minä tunnistanut omankin käsialan tuosta vihosta, olin silloin 14 –vuotias poika ja olin huoltoaseman kirjurina. Minulla oli vähän huono kaunokirjotus.  Huoltopaikan esimiehenä ja Vehmaskylän organisoijana oli Viljon eno, jo vapaussodassa taistellut  Noa Hänninen.

 

 

Kun evakot tuli asemalle, koululle, myö mentiin kyselemään, ketä oli tullu ja mitä oli mukana. Olihan joskus niitäkin, jotka ei halunneet antaa nimiään. Jotkut katseli listoja, että ketä oli jo ohi mennyt ja löysivät sieltä kotikylän tuttuja. Vehmaskylässä pidettiin tarkkaa kirjaa ohikulkevista. Vihkoon merkittiin myös määränpää, joka oli enimmäkseen pitkälle länteen, aina rannikolle asti.

 

 

Vehmaskyläläisiä hommissa lähes kaikki kynnelle kykenevät, nuorimmasta vanhimpaan. Huoltopaikalla on ollut vanhempiakin miehiä ja isäntiä (mm. Lapin Ville), kaikki emännät melkein ja nuorimmat tytöt vuorollaan töissä karjanhuoltajina tai muonittajina.  Lehmikarjaa kulki jalan ohi tästä, niin tarvittiin ohjaajia huolehtimaan siitä minne lehmät ja hevoset laitettiin ruokailemaan ja lepäämään.

 

 

Laitumia järjestettiin lehmille, jotkin olivat vuorokauden, jotkut vähemmän aikaa ja jotkut pitempään, jalan kun kulkivat niin se matkan teko oli kuitenkin hidasta. Kovin montaa kymmentä kilometriä ei tapahtunut päivässä. Eläimet oli laihoja, sorkat niillä oli kovilla, onneksi kuitenkin tiet oli vielä  hiekkateitä. Niitä piti lypsää välillä.

Kun lehmiä laitettiin lähipelloille ja laitumille, alkoi isännät olla jo aika kuumina, kun niitä kulki noin paljon ja peltolaitumet ja hakalaitumet alkoi olla tyhjinä, esim. Olga Riipisen pellolla, ihan tien varressa entisen kaupan vieressä,  oli merkintöjen mukaan yhtenä yönä syötetty  28 lehmää. Pellot alko olla kaluttuja.  Oli kumminkin omatkin lehmät vielä ruokittava.

Semmonen työryhmä oli myös, joka niitti irtoheinää, ajoivat hevosella ja syöttivät karjaa koulun pihalla ja ympäristössä. Oli myös kalustonkorjaajia, jotka huolsivat kärrynpyöriä tms.

Oli sellasiakin kulkijoita, jotka menivät sukkelaan ohi, saattoivat vain syöttää ja juottaa hevosta ja jatkovat sitten matkaa. Jotkut tuli isoilla kuormilla lavakärryillä ja jotkut kiessikärryillä, jos oli vähän tavaroita, ne ajoi yleensä noppeesti.

Sitten oli niitä hittaita karjanajajia. Epäilen, että niitä on lastattu Pieksämäellä junaan. Etelässä asemat oli tukkeissa, kun lähtivät kotoaan mm. Antreasta, Sakkolasta.  Jossakin Lappeenrannassa ja Imatralla oli junat sotilaskuljetusten takia täynnä, niin varmaan kun nousivat tänne Pieksämäkeen, niin täällä pääsivät junaan, ainakin jotkut matkas Pohjanmaalle täältä junan kyydissä.

Oli polkupyöriäkin joukossa.

Huoltoasemalla oli ympärivuorokautinen päivystys ja yksi päivystysvuoro kesti 12 tuntia, aamu kuudesta ilta kuuteen ja iltakuudesta aamukuuteen. Kun kulkusiirtolaisia alko tulla kesäkuussa, niin eniten niitä tuli heinäkuun aikana ja siitä sitten aina lokakuulle saakka.

Muonittajat tarjos siirtoväelle korviketta, leipää, keitto tehtiin maidosta ja perunasta tai lihasta ja perunasta annettiin myös puuroa ja velliä.

Mieliala evakoitten keskuudessa ei nuoren pojan näkymänä ollut hullumpi, evakot tyyty tilanteeseen, olivat pakkoraossa.

Pientä maksua työstä maksettiin, kun Viljo oli kesällä ollut töissä 106 tuntia, sai siitä rahaa 1162 mk., mikä näkyy papereissa. Kesätienasti oli lopulta sellainen, että nuorenpojan ei tarvinnut isältään seuraavana talvena rahaa pyytää, kun oli rahan suhteen tarkkana.

 

Asko Hankilanoja

 

Viimeksi päivitetty 27.11.2014 23:12