Etusivu Pieksämäen seudun historiaa Veljessodan päiväkirja 1917-18
Veljessodan päiväkirja PDF Tulosta Sähköposti

Pieksämäki

 

VELJESSODAN PÄIVÄKIRJA 1917-1918

 

26.8.1917

Kokous kunnanlääkäri J. Borgin asunnossa. Mukana olivat pitäjän porvarilliset piirit. Työväestö liikehti eri puolilla maata yhdessä venäläisten sotilaitten kanssa ja näitten maininkien uskottiin tulevan myös Pieksämäellä. Pelättiin että Tienristillä majaileva venäläinen langattoman lennättimen henkilökunta (yksi upseeri, 14 miestä, joista yksi vaimoineen) voisi rohkaista ja auttaa työväestöä tuhon tekoon paikkakunnalla. Kokouksessa päätettiin kääntyä kunnan luottamusmiesten puoleen, jotta saataisiin pitäjään järjestyssääntö.

 

Syyskuu 1917

Porvarilliset piirit yrittivät järjestää sovitteluyrityksiä työväestön kanssa. Yksi tällainen kokous pidettiin syyskuussa työväentalolla, jonne oli kokoontunut 10-20 henkeä. Puheenjohtajana toimi tilanomistaja J.H. Roschierin ehdotuksesta maisteri Valio Korvenkontio. Sosiaalidemokraattien pääpuhujana oli yhteiskoulun vahtimestari, joka toi voimakkaasti esiin ajatusta ”kaikki valta kansalle.” Lisäksi hänen mielestään ei venäläisistä ollut vaaraa pitäjälle, koska venäläiset olivat tulleet hyvin toimeen pieksämäkeläisten kanssa. Päävihollisenaan sosiaalidemokraatit pitivät Suomen porvaristoa. Kokous päättyi laihoin tuloksin.

 

29.9.1917

Kuntakokous päätti perustaa rauhattoman ajan vuoksi kunnallisen järjestysmiehistön, joka toimisi vapaaehtoisesti ja ilman palkkaa. ”Järjestysmiehistöstä voisi olla mahdollisesti apua niin hyvin yhdelle kuin toisellekin kuntalaiselle. Järjestysmiehistön jäseneksi otettaisiin hyvämaineinen kansalainen riippumatta säädystä, toimeentulosta tai valtiollisesta katsantokannasta.”

Järjestysmiehistö oli palkaton varapoliisijärjestelmä, josta ei juuri enempää ole mainintoja.

 

Lokakuun alussa 1917

Eduskuntavaalien lopputuloksena sosialistit menettivät eduskunnassa määräenemmistön. ”Työväellä on muitakin voimakeinoja kuin vaalilippu”. Punakaarteja muodostettiin ympäri maata, Pieksämäellä kuntakokous puhui miliisikaartista.

 

Loka-marraskuun vaihde 1917

Pieksämäen Suojeluskunta perustettiin vastapainoksi punaisten aseistautuneille joukoille. Suojeluskunnan syntyyn olivat vaikuttamassa ainakin kauppias W.A.Lindblad, tilanomistaja Johan

Henrik Roschier, kaupanhoitaja Herman Räsänen, kauppias Otto Mikkanen, kauppias Aleksanteri Vauhkonen, pumppumestari Heikki Hartikainen, maisteri Valio Korvenkontio, kirjuri Reino Lampinen, pankinjohtaja G. Bawe, insinööri Arvid Cauton ja metsäpäällikkö Jalmari Vartiainen. Tarkasta perustamispäivämäärästä ei ole asiakirjojatietoja, mutta näyttää siltä, että suojeluskunta syntyi vähitellen porvariston keskuudessa. Jotkut pitävät perustamisajankohtana edellä mainittua kokousta 26.8. Tilanomistaja Johan Henrik Rochierin henkilökorttiin on merkitty suojeluskuntaan liittymispäiväksi 10.10. Kyseessä voi olla jokin kunnantalolla pidetyistä kokouksista, joissa varovaiseen sävyyn oli mietitty mahdollista järjestäytymistä punaisten aseistautumista vastaan. Noissa kokouksissa ei kuitenkin ryhdytty minkäänlaisiin toimenpiteisiin.

Leiwon mukaan perustamiseksi voidaan katsoa vasta kokousta loka-marraskuun vaihteessa rautatiekirjuri Arvid Uljaan asunnossa. Paikalla oli silloin pieni aktivistien joukko. Jalmari Vartiainen oli palannut Pohjanmaalta ja hänen mielestään Pieksämäelle pitäisi perustaa salainen toimintajärjestö ja esitti esikunnan perustamista viemään asioita eteenpäin. Esikuntaan valittiin kaikki osallistujat. Lisäksi hän oli suunnitellut organisaation, jossa jokaisella olisi oma tehtäväalueensa. Metsäpäällikkö Jalmari Vartiaisen tehtäväksi tuli yleinen järjestelytyö, aseitten hankkiminen ja rahojen keruu. Maanviljelijä Antti Tarvainen oli Vartiaisen lähin apulainen. Rautatiekirjuri Reino Lampinen teki propagandaa rautatieläisten keskuudessa. Rautatiepalveluskunta oli melko punaista. Rautatiekirjuri Arvid Uljas toimi sotilaallisena kouluttajana, koska itse oli entinen rakuuna. Hän piti jonkinlaisia harjoituksia salissaan, aseitten puuttuessa käytettiin harjoja ja keppejä. Maisteri Valio Korvenkontio oli aatteellisen propagandan johtaja pitäjällä. Hän sai tehtäväkseen myös käyttökelpoisen kartan laadinnan, siltä varalta, että joudutaan liikekannalle. Talouspäällikkönä toimi insinööri Arvid Cauton. Sodan aikaan talouspäällikkönä toimi Johan Henrik Roschier. Kaiken kaikkiaan aktivistien määrä oli hyvin pieni.

Aseitten ostoon tarvittiin rahaa, joten suojeluskunnan aktiivit ryhtyivät sitä keräämään. Keräys oli kuitenkin hankalaa, koska se oli tehtävä salaa ja ilman kuitteja. Nikkarila ja Lamminmäki olivat vahvoja ja turvallisia valkoisten aluetta, mutta keskustaajamassa punaiset olivat jo järjestäytyneet ollen Varkauden piiriesikunnan alaisena. Myöskään taajaman kaikista porvareista ei ollut varmuutta, kumpaa suuntaa he edustivat. Poliisilaitos nautti punaisten luottamusta (valkoisten mielipide), joten kruununvoutiinkaan ei ollut luottamista. Näin ollen keräyssumma 12 000 mk tulikin pääosin vain kahdelta lahjoittajalta.

 

Suojeluskunnan tukipaikkoja koko seuraavan talven ajan oli Nikkarilan Metsänvartijakoulu, jossa tukijoukon muodosti 30-40 aseistautunutta valkoisiin kuuluvaa miestä. Koulun oppilaat seurasivat myös pitkin syksyä punakaartien joukkojensiirtoja rautatiellä. Vartiopalvelusta tehtiin Kouvola-Pieksämäki-Kuopio rataosuudella.

 

14.11 – 18.11.1917 suurlakko Suomessa

Sosiaalidemokraattien paikallisosasto valitsi paikalliseksi lakkojohtajaksi lämmittäjä Abel Hämäläisen, joka samalla toimi yhdysmiehenä Varkauden punakaartin kanssa.

Pitäjän punaisten perustama miliisikaarti vaati yksinoikeutta järjestyksen pitämiseen. Kaartilaiset takavarikoivat täkäläisiltä poliiseilta aseet ja laittoivat poliisimiehet pois viroistaan. Nimismieskin joutui luovuttamaan kaksi valtion omistamaa kivääriä.

Nuori Aarne Haapakoski kertoi muistelmissaan kiihkeistä tunnelmista työväentalolla: ”Marraskuun lakon tapahtumista muistan, että työväentalolla oli tavallista enemmän liikettä ja kelloseppä Tenhunen kulki punainen nauha käsivarressaan. Joku tiesi sanoa, että hän oli punikki”.

Punakaarti lähti liikkeelle työväentalolta haulikoilla ja muilla aseilla varustettuna. He valtasivat puhelinkeskuksen, yrittivät keskeyttää kihlakunnanoikeuden istunnon ja vaativat yhteiskoulun tuntien lopettamista. Tienristin taloissa tehtiin aseiden kotietsintöjä.  

Aseman seudulle suojeluskunta kokosi turvaksi 30-40:n miehen joukon. Metsänvartijakoulu oli hälytysvalmiudessa ja siellä valmistauduttiin punaisten hyökkäyksiin vartioimalla kolmea järvien välistä kannasta. Aseellista yhteenottoa ei kuitenkaan tullut. Suojeluskunta majoittui seuraavina öinä yhteiskoululle ja punakaarti Tienristin työväentalolle.

 

24.11.1917

Mikkelin suojeluskuntapiiri perustettiin. Pieksämäen edustajana oli joko Vartiainen tai Korvenkontio. Ensimmäiseksi piiripäälliköksi tuli kapteeni Villiam Spåre.

 

25.11.1917   

Pieksämäellä suojeluskunnan ja työväenyhdistyksen välillä kirjoitettiin sopimus, siitä että aseita ei nosteta toista osapuolta vastaa, vaan eletään yhteisymmärryksessä.

 

Lakkoviikon jälkeen valkoiset rakensivat puhelinyhtiön johtohenkilöiden avulla oman salaisen puhelinaseman. Pitäjän puhelinkeskus oli edelleen punaisten hallinnassa. Valkoisten puhelinasema sijoitettiin Herman Räisäsen talon yläkertaan asemalle, ”missä vuoronperään oltiin vartiossa ja merkittiin muistiin yleistä tilannetta selventävät kaukopuhelut”. Räisäsen talon yläkerrasta muodostui vähitellen salainen suojeluskunnan esikunnan huoneisto, jossa kokouksia pidettiin. Kirjallisia dokumentteja ei kokouksista tehty niiden arkaluonteisuuden vuoksi. Kokousten aloitukseen kuului mm. komeroitten tarkistaminen salakuuntelijoiden varalta.

 

6.12.1917

Suomi julistautui itsenäiseksi. Äänestettäessä porvarien itsenäisyysjulistus sai 100 ääntä, sosiaalidemokraattien esitys 88 ääntä.

 

8.12.1917

Aseiden hankinta tuotti suuria vaikeuksia molemmille osapuolille. Aseita ei ollut paljoa saatavilla ja lisäksi tarvittiin rahaa niiden ostamiseen. Mikkeliin tulivat ensimmäiset sotilasaseet Pohjanmaalta ja niistä 30 kpl lähetettiin Pieksämäelle suojeluskunnan esikunnan jäsenille. Aseet rasvattiin, huollettiin ja piilotettiin vuoteisiin, lattia- ja välikattotäytteisiin, heinälatoihin jne.

 

Joulun alla 1917

Myös punaiset saivat salakuljetettua rautateitse kivääreitä joukoilleen. Kerrotaan Rahjan toimittaneen salaa aseita Venäjältä konduktöörivaunussa.

 

”Punakaarti, joka marraskuun lakon aikana oli esiintynyt röyhkeästi mm. vallaten Pieksämäen puhelinkeskuksen, toimittaen kotietsintöjä ja aseiden takavarikointeja,

ei vapaussodan syttyessä tammikuun lopulla kumminkaan uskaltanut avoimesti esiintyä, vaikka se ennen joulua oli rautateitse saanut aseita ainakin yhden hevoskuorman venäläisiä kiväärejä. Punakaarti oli odottavalla kannalla toivoen lisävoimia Varkaudesta.”

(J.H. Roschier Suojeluskunnan historiikissa v. 1929)

 

Vuoden vaihtuessa alettiin pitäjällä jo julkisesti puhua tulevasta verisestä yhteenotosta, johon alettiin myös valmistautua mm. pitämällä ensiapukursseja

 

29.12.1917 – 10.1.1918

Kunnanlääkäri J. Borgin pitämään ensiapukurssiin osallistui ensimmäiset lääkintälotat, joille opetettiin haavojen sitomista, siteiden hoitoa ja pahvisten ensiapulaatikoiden pakkaamista. Osallistujina oli noin 15 lottaa.

 

Suojeluskunnan valmistautumiseen kuuluivat myös aseharjoitukset, joihin osallistui suojeluskuntalaisia kuitenkin harvakseltaan. Vartiainen oli hankkinut kranaatteja, joita kokeiltiin Metsänvartijakoululla järven jäällä. Kranaatit todettiin kuitenkin niin heikkotehoisiksi, että niillä tuskin saataisiin junaa kellahtamaan raiteiltaan.

 

21.1.1918

Pieksämäen Suojeluskunta määrättiin yhdessä muiden Itä-Suomen suojeluskuntien kanssa lähettämään miehiä Venäjänsaarelaisten tueksi, myöhemmin tunnetuille Viipurin seudun suojeluskuntalaisille. Aamulla tuli ylimääräinen juna asemalle ja pieksämäkeläisistä junaan astuivat Vartiainen, Tarvainen, Uljas, sähköttäjä Jägermalm, asianajaja Muttilainen sekä postivirkailija Ullman. Joidenkin tietojen mukaan lähtijöitä oli 12. Mäenpään hevosilla tuotiin kaikki Pieksämäen pitkät aseet ja panokset, sekä lottien ensiapulaatikot lähtijöille. Kaikki eivät varauksetta kannustaneet lähtijöitä: - Viimeiselle matkalle menette, punaiset huutelivat sillalta. Tuo huuto toteutui vain Uljaksen kohdalla, joka kaatui Karjalan kannaksella toukokuun alussa. Menetykseksi voidaan myös laskea ensiapulaatikot, ne jäivät punaisten sotasaaliiksi Viipurissa.

 

29.1.1918     

”Vapaussodan alkuajan huomattavin tapaus paikkakunnalla oli Pieksämäelle majoitetun venäläisen radiokomennuskunnan aseista riisuminen tammikuun 29 p:nä. Silloin vähälukuinen melkein aseeton pieksämäkeläinen sk.joukko (suojeluskunta) maisteri Valio Korvenkontion johdolla yllätti parikymmen miehisen ryssäjoukon saaden sotasaaliiksi 22 kpl. berdan kiväärejä, 1500 panosta, kenttäkeittiön ja täydellisen radiokenttälennätinaseman koneiston.

Kun Pieksämäen Suojeluskunta heti sodan alettua sai apua tänne siirtyneeltä Kymin sk.osastolta, jonka jälkeen useita punaisten johtohenkilöitä pidätettiin, niin ei punakaartin joukkoesiintymistä enää myöhemminkään tapahtunut.”

(J.H. Roschier v. 1929)

 

Seurojentalon valtauksen jälkeen suojeluskunta marssi suoraan asemalle ja otti haltuunsa sekä punaisten hallitseman puhelinkeskuksen että asemarakennuksen ja laittoi ne säännöllisen vartioinnin alaiseksi.

Pieksämäestä oli tullut valkoisten aluetta ja poliisitoimi palasi ennalleen.

 

30.1.1918

Venäläiset jäivät vielä majoittumaan Seurojentalolle. Joukon johtaja oli ilmaissut pelkonsa omasta kohtalostaan, nimittäin jos tulee tietoon, että he olivat luovuttaneet aseet ilman taisteluita. Kotimatkalle heidät laitettiin vasta myöhemmin.

Suojeluskunta aloitti seuraavien päivien aikana puhdistukset eli punaisten johtajien vangitsemiset, suorittivat kotietsintöjä ja aseistariisumisia yhdessä Kymin suojeluskunnan joukkojen kanssa. Vangitut johtajat eristettiin asemarakennuksen tiloihin ennen vankileireille lähettämistä. 

Metsäkoulunjohtaja Lauri Leiwo kertoo historiikissaan (v. 1938): ”Seurojentalon valtausta säikähtivät omat punakaartilaiset. He pyysivät apua Varkaudesta, mutta samana päivänä tuli apua myös valkoisille, kun Kymintehtaan kotiseudultaan pakeneva suojeluskunta saapui tänne mukanaan aseita mm. kuuluisaksi tullut konekivääri, joka sijoitettiin rautatiesillalle. Tätä sitten ”Eklundin lentävät” kuljettivat mukanaan punaisten hirmuna herättämässä kauhua milloin milläkin paikkakunnalla, ja joka vasta sitten, kun vapaussotaa oli jo pitkälle käyty huomattiin käyttöön kelvottomaksi.”

 

31.1.1918     

Sitten tuli punaisten vastaisku.

Aamunkoitossa Varkaudesta lähti juna kohti Pieksämäkeä mukanaan punaisten 300 miehen ”kuolemanpataljoona” päällikkönään Aleks Pietikäinen. Tarkoituksena oli vallata Nikkarilan valkoisten sillanpääasema eli Metsänvartijakoulu ja eritoten juna-asema ja näin estää valkoisten joukkojen pääsy Varkauteen ja toisaalta turvata myös punaisten rautatieyhteydet Kuopioon. Kuopio oli vielä tässä vaiheessa punaisten hallinnassa. Suojeluskunta oli saanut tiedon taistelujunan tulosta ja Mikkelin Suojeluskunnan alaisuudessa toimineet pieksämäkeläiset ja Kymin suojeluskuntalaiset lähettivät junaa vastaan Mogul-merkkisen veturi no 146, jonka kuljettajina oli pieksämäkeläisiä veturimiehiä, toisena heistä Jalmari Johansson (Jalaste).

Veturi, jonka etupuskurit olivat puurakenteisia, lähetettiinkin takaperin tenderi edellä varkautelaisten höyryjunaa kohti. Vähän ennen kohtaamista veturimiehet hyppäsivät kyydistä lumihankeen ja jättivät tyhjän veturin täyttä höyryä etenemään kohti punaisten junaa. Törmäyksen seurauksena punaisten junan edessä olleet kolme hiekkavaunua pirstoutuivat kappaleiksi ja Pieksämäeltä lähtenyt veturi kaatui keskelle rataa poikittain radan tukoksi. Törmäys tapahtui vähän ennen Nikkarilan pysäkkiä, Tulilammenmäen päällä. Laukaustenvaihdon jälkeen punaiset lähtivät vetäytymään vaurioituneella junallaan takaisin Varkauteen. Eräitten kertomusten mukaan ”kuolemanpataljoona” joutui veturin rikkoonnuttua lähtemään paluumatkalle peräti jalkapatikassa. On maininta myös siitä, että valkoisten taktiikkaan kuului hiihtää junan taakse ja poistaa palan matkaa kiskoa, jotta juna ei pääsisi takaisin. Kävi kuitenkin niin, että keli hiihtäjille oli sen verran huono, että he myöhästyivät tehtävästään.

Vainajista ei löydy mainintoja asiakirjoista. Arvellaan kuitenkin yhden tai ehkä muutaman punaisen kuolleen kahakassa. Päällikkö Aleks Pietikäinen koki tiensä pään myöhemmin valkoisten valloittaessa Varkauden. Hänet teloitettiin kiinnioton jälkeen Varkaudessa 21.helmikuuta.

 

Mielet olivat kiihdyksissä päivästä, ja pelättiin, että myös Kuopiosta olisi tullut punakaartia. Lauri Leiwo kirjoittaa levottomuuksista Haapakoskelta: ”Samana päivänä (31.1.) levisi tieto, että Haapakoskenkin punakaarti liikehti, ja pelättiin senkin saaneen apua joko Varkaudesta tai Kuopiosta. Illalla riensi suojeluskunta apuun noin 40 miehisenä joukkona. Heti Haapakosken asemalta mentiin pikamarssia työväentalolle, joka piiritettiin ja tarkastettiin, mutta miehiä tai aseita ei tavattu. Hajottiin etsimään kadonnutta punakaartia pienissä ryhmissä, mutta se oli paennut Kuopioon ja Varkauteen.”

(Leivon kirjoittama päivämäärä saattaisi olla myös 1.2.)

 

1.2.1918   Haapakosken kahakka    

Ilmapiiri oli nyt kireä Haapakoskella. Pieksämäen, Kymin, Savonlinnan ja nuoria Kuopion suojeluskunnan joukkoja kierteli hevosreellä kylän kujia pimeässä kylmässä talvisäässä. Haapakosken tehtaalta oli saatu hevosia lainaksi ja joku paikallinen punainen oli saatu oppaaksi ja ohjaksiin. Punainen oli kertonut tulleensa pakotetuksi kaartiin. Tyhjäksi jäivät tulokset niin punaisten kiinnisaamisessa kuin aseittenkin löytymisessä.

Yksi hevosreellinen aseitettuja miehiä lähti hakemaan suutari Markkasta Mustikkamäen torpalta. Markkanen oli kuitenkin ehtinyt lähteä livohkaan. Torppa oli tyhjillään. Laskeuduttaessa torpalta Mustikkamäen alle maantielle, havaitsivat miehet äkisti hahmot alapuolella maantiellä neljästä hevosreellisestä miehiä pysähtyneenä tielle. Paljoa ei ehditty huutelemaan, kun alkoi villi ammunta. Miehiä kaatui maantielle elottomana. Tehtaan kaksi hevosta sai osumia korskien ja potkien jonkun aikaa villisti  lumihangessa, hiljentyen lopulta. Valkoiset pääsivät pikkuhiljaa takakäteen torpalle ja sieltä metsien kautta kahlaten asemalle. Kun asiaa alettiin selvittää, katkerana todettiin, että maantiellä ollut hevostroikka oli ollut myös valkoisia. Pimeässä ei oltu ehditty tunnistaa toisiaan.

Tielle jäivät kuolleina Valkealasta kotoisin olevat konttoristit 26-vuotias Frans Hellgren, 18-vuotias Adolf Saarinen. Vakavia vammoja ammuskelusta sai Alle Ottelin, jonka isä oli Haapakosken tehtaan isännöitsijä ja teknillinen johtajan vuori-insinööri Johan Ottelin. Alle Ottelin kuljetettiin junalla seuraavana päivänä Kuopioon hoitoon, mutta pian hän kuitenkin menehtyi ja hänet haudattiin Kuopion sankarihautausmaalle. Hellgren ja Saarinen olivat ensimmäiset sodan uhrit Pieksämäellä ja heidät  haudattiin Pieksämäen kirkonmäelle valkoisten hautaan. Valkoisten muistopatsaassa onkin heidän nimensä ylimpänä.

Katkeria oivat Kymin suojeluskuntalaiset näistä menetyksistä ja erityisen katkeria oltiin savonlinnalaiselle farmaseutille, joka oli johtanut etsinnät ja antanut ohjeet:

”Nuoret suojeluskuntalaiset olivat kelvottoman johtajan rikollisen ajattelemattomuuden ja päättömien järjestelyjen aivan turhia, surullisia uhreja”

 

 

4.2.1918

Kriittiseksi muuttuneessa tilanteessa Pieksämäen Suojeluskunnan päämajan Esikunta antoi yleisen kutsuntailmoituksen. 

”Kiireellinen kapulamääräys annettu Pieksämäen sotilashallinnon päämajassa Pieksämäellä.

Kaikille Pieksämäen kunnassa asuville perhekuntain päämiehille.

Suomen nykyisen laillisen hallituksen antaman valtuuden nojalla kutsutaan tällä avoimella kapulamääräyksellä kaikki hallitukselle uskolliset Pieksämäen kunnan alueella asuvat 18-30 ikävuoden välillä olevat mieshenkilöt sotilaskutsuntaan Pieksämäen kunnan kuntahuoneelle seuraavassa järjestyksessä: torstaina helmikuun 7 päivänä 1918 Kirkonkylän, Kontiomäen ja Niskamäen äänestysalueilla asuvat, perjantaina helmikuun 8 päivänä Maaveden, Surnumäen ja Vehmaiskylän äänestysalueilla asuvat ja lauantaina helmikuun 9 päivänä Toikkalanmäen ja Venetmäen äänestysalueilla asuvat mieshenkilöt, alkaen toimitus kunakin päivänä klo 9 epp. Tästä kutsunnasta ovat vapaat kaikki ne, jotka jo ovat kirjoittautuneet jäseniksi laillisiin hallituksen suojelus-osastoihin ja rautateitten vakinainen työ- ja palveluskunta. Tästä määräyksestä saakoon kukin perheen laillinen päämies osan todistajan läsnä ollessa ja olkoon hän taas velvollinen antamaan todistettavasti osan tästä kullekin perhekuntansa jäsenelle, jota asia koskee.”

 

9.2.1918

Pieksämäen Suojeluskunnan päämajan Esikunta määräsi myös aseiden takavarikoinnin pitäjään.

 

”Suomen laillisen hallituksen armeija-ylipäällikön kenraali Mannerheimin ohjeitten mukaan ilmoitetaan täten, että kaikkien kansalaisten, jotka eivät kuulu suojeluskuntaan, on hetimiten eli viimeistään t.k. 14 p:nä luovutettava kuittia vastaan paikallisille poliisi- tai kunnanviranomaisille ampuma-aseensa, jotka rauhan palattua omistajallensa takaisin luovutetaan tai lunastetaan. Henkilö, jolta tämän jälkeen tavataan aseita, pidetään isänmaan petturina ja menetellään häntä kohtaan sen mukaan.”

 

12.2.1918

Virtasalmella vuorostaan järjestettiin yleiset kutsunnat.

 

14.2.1918     

Kutsuntojen kautta saatiin suojeluskunnan komppaniat muodostettua.

”Vapaussodan alussa tapahtuneen hälytyksen jälkeen liittyi Pieksämäen Suojeluskuntaan miehistöä myöskin naapuripitäjistä: Jäppilästä, Virtasalmelta, Haukivuorelta ja Hankasalmelta. Miehistöstä muodostettiin aluksi kolme ns. komppaniaa, joissa oli yhteensä 318 miestä, jotka olivat jaetut vartiomiehistöksi ja taistelujoukoiksi.

Rintamalle lähtevät olivat rohkealla mielellä ja varmoja asiansa oikeudesta ja voitosta. Usein lähtö tapahtui sotilaslauluja laulaen.

Sanomalehdistä näytti etenkin Jyväskylässä ilmestyvä Keski-Suomalainen isänmaallisilla kirjoituksillaan ja asiallisilla tiedoillaan ylläpitävän väestön keskuudessa toivehikasta mielialaa.”

(J.H. Roschier v. 1929).

 

14.2.1918

Ensimmäiset viestit sodassa kaatuneista saavuttivat Pieksämäen.

Nikkarilan Metsänvartijakoulun oppilas Paavo Iltanen kaatui Mäntyharjun taisteluissa. Valkoisten joukkuepäällikkönä toiminut 21-vuotias Iltanen oli syntynyt Kauvatsassa Turun ja Porin läänissä. Kuolinsyy: luoti lävisti rinnan. Hautapaikka on Pieksämäen Vanhan kirkon kupeessa valkoisten sankarihaudassa. Iltaselle oli myönnetty vapaussodan kunniamerkki, mutta hän ei ehtinyt sitä koskaan hakemaan.

”Mäntyharjun rintamalla siirtyi osa Pieksämäen sk.joukkueiden miehistä Mikkelin Spåren I:een komppaniaan taistellen sen riveissä.”

(J.H. Roschier v. 1929)

 

16.2.1918

Varkaudessa oli menossa valmistautuminen tulevaan yhteenottoon valkoisia vastaan. Hermot olivat pinnalla siinä määrin, että punainen 59-vuotias torppari Abel Mähönen surmattiin epäselvässä ampumistapahtumassa. Omat punaiset ampuivat erehdyksessä. Mähönen ei ollut kantanut edes asetta eikä ollut myöskään punakaartin jäsen.

 

18.2.1918

Pieksämäelle kokoontui arvovaltaisia valkoisia johtajia sopimaan Varkauteen hyökkäämisestä. Mukana olivat Savon rintaman ylipäällikön kenraali Ernst Löfströmin johdolla hyökkäykseen osallistuvat joukko-osastojen päälliköt. Neuvotteluissa laadittiin tarkat kuljetussuunnitelmat ja hyökkäysaikataulut. Mikkelistä lähteviin komppanioihin liittyivät Pieksämäen oman suojeluskunnan joukot sekä Kymin ja Vaasan suojeluskuntia. Mukaan otettiin täältä myös U.A. Paukkulan johtama tykki.

 

19.-21.2. 1918

Kolme taisteluiden päivää Varkauden valtauksessa.

”Hyökkäys Varkautta vastaan. Pieksämäeltä osallistui Varkauden ja Lehtoniemen taisteluun 113 suojeluskuntalaista. Siellä kaatui sk.laiset Taneli Nykänen ja Eino Mökkönen sekä haavoittui Emil Karppi.” (J.H. Roschier v. 1929).

Pieksämäkeläinen talollisen poika Taneli Nykänen kuoli sydämeen osuneeseen luotiin Käpykankaalla 20.helmikuuta. Jäppilästä kotoisin ollut valkoinen Eino Mökkönen kuoli 21.helmikuuta Lehtoniemessä vahingonlaukaukseen, jotka olivat paitsi kirjaamisessa useasti käytettyjä kuolinsyitä, myös totuudellisesti sodan tiimellyksessä tapahtuneita. Rintamalinjat olivat sodassa epäselvät, puvustus oli samankaltainen molemmin puolin rintamaa, myös hämärä ja pimeys vaikeuttivat tunnistamista. Lisäksi kummankaan puolen taistelijoilla ei pääsääntöisesti ollut sotilaskoulutusta takanaan, jolloin sota pohjautui tilannekohtaisiin ratkaisuihin.

 

20.2.1918

Punainen 18-vuotias työmies Ville Pehkonen kuoli epäselvässä ampumistapahtumassa Varkaudessa. Punaiset murhasivat hänet erehdyksessä.

 

20.2.1918     

Varkauden taisteluista tuotu valkoinen komppanianpäällikkö Juhana Fabritius Sortavalasta kuoli Pieksämäen sotilassairaalassa.

”Suojeluskunnan lääkärinä paikkakunnalla toimi kunnanlääkäri, tohtori Jaakko Borg, jonka toimesta Pieksämäelle Yhteiskoulun huoneustoon perustettiin suojeluskunta sotilassairaala, jonne ensimmäiset haavoittuneet tuotiin Varkauden taistelusta ja myöhemmin siirrettiin sinne haavoittuneita muiltakin paikkakunnilta. Sairaala oli toiminnassa noin toukokuun puoliväliin saakka.”  (J.H. Roschier v. 1929)

 

21.2.1918

Varkauden taistelun viimeisenä päivänä olot taistelupaikoilla olivat äärimmäisen jännittyneet. Valkoinen torpan poika Eino Mökkönen (19 v.) Jäppilästä palasi joukkoihinsa, mutta ei kireässä tilanteessa muistanut tunnussanaa. Omat valkoiset ampuivat hänet.

 

22.2.1918

Varkauden taistelut päättyivät valkoisten voittoon ja hurjiin Huruslahden arpajaisiin. Perimätiedon mukaan jäälle kerätyistä punavangeista ammuttiin rivissä joka kymmenes. Teloitettuja oli paljon.

 

27.2.1918

Punaisiin kuulunut sekatyöläinen Aukusti Kaukonen Jäppilästä koki elämänsä pään pyssyn piippujen edessä Varkaudessa. Pikaisesti kokoonkyhätty kenttäoikeus tuomitsi punakaartilaisen kuolemaan. Mestattiin.

 

28.2.1918

Punainen sekatyömies A. Pehkonen murhattiin. Hän ei kuulunut punakaartiin. Mitään muita tietoja ei hänestä asiakirjoista löydy.

 

28.2.1918

Varkauden punavankien julmissa oloissa teki itsemurhan sekatyömies Aarne Kanerva. Hän oli kuulunut punakaartiin.

 

Helmi- maaliskuun vaihde 1918

”Helmikuun lopulla ja maaliskuussa lähti sk.sta paitsi yksityisiä miehiä ja –ryhmiä, myöskin kolme suurempaa joukkuetta. Lassi Knuuttilan, Nestor Yrjösen ja Kalle Koskisen joukkueet Mäntyharjun rintamalle, ollen mukana Mouhun, Valtolan Ukkovuoren, Hillosalmen, Paljakanlahden, Turkinkylän, Tuohikotin, Kinninkylän, Lusin ym. taisteluissa. (J.H. Roschier v. 1929)

 

7.3 – 25.3.1918

Nikkarin Metsänvartijakoululla muodostettiin valkoisten 9. jääkäripataljoonan 1. komppania, joka harjoitteli ja majoittui koululla vajaan kolmen viikon ajan.

 

15.3.1918

Jäppiläläinen työmies Aabel Suhonen oli kuulunut punakaartiin. Hän selvisi Varkauden taisteluista hengissä ja yritti sitten piileskellä valkoisilta, mutta lopulta jäi kiinni. Hänet vangittiin 28.helmikuuta ja ammuttiin yllä olevana päivänä Varkaudessa.

 

26.3.1918

”Useita sk.laisia siirtyi myös vapaaehtoisina Hämeen rintamalle ollen mukana Vilppulan, Lylyn, Korkeakosken, Lempäälän, Kuljun, Tampereen ym. taisteluissa. Tampereella kaatui sk.lainen Viljam Oranen ja haavoittuivat Maunu Sakari Sorja ja Väinö Henrik Syrjä.”

(J.H. Roschier v. 1929)

Valkoinen torpparin poika Viljam Oranen Virtasalmelta kaatui Tampereen Messukylässä.

Suojeluskuntalaisista kuoli tuona päivänä myös jäppiläläinen sekatyömies Aatami Suhonen, joka oli jo aiemmin Tampereen taisteluissa saanut osuman ja nyt haavoittuneena menehtyi.

 

4.4.1918

Valkoinen maanviljelijä Kaarlo Airaksinen kaatui Tampereen taisteluissa. Hänen kirjoillaolokuntansa oli Jäppilä.

 

6.4.1918

Valkoinen arkkitehti Juho Palkeinen Virtasalmelta murhattiin Helsingissä ja hän kuoli ampumahaavoihin.

 

10.4 – 9.6. 1918                 

Nikkarilan Metsänvartijakoululla oli ”kapinavankien” vankileiri. Leirillä oli aluksi yli 200 punaista vankia ja myöhemmin toukokuussa vielä 30 ”valtiollista rikollista”. Metsänvartijakoulun johto kiirehti vankien poislähtöä, jotta koulun luokka- ja oppilashuoneet saataisiin takaisin koulukäyttöön ja puhdistetuksi ja maalatuiksi. Olihan vangeilla ollut tarttuvia tauteja aina syfiliksestä lähtien.

 

19.4.1918

Punainen työmies Otto Nykänen, 19 v, kuoli haavoittuneena. Taistelusta ei ole tietoja.

 

23.4.1918

Valkoinen suutari Eino Tuomainen Jäppilästä kaatui Talissa, Viipurin maalaiskunnassa.

 

24.4.1918

Renki Kalle Paukkunen (22 v.) kaatui taistelussa, jonka paikasta ei ole tietoa. Ilmeisesti kyseessä oli Karjalan rintama. Paukkunen luettiin valkoisiin, mutta hänen nimeään ei ole kirkonmäen vapaudenpatsaassa. Hän oli kirjoilla Pieksämäellä, mutta ei tiedetä hänen kotikuntaansa.

 

24.4.1918

Valkoinen työmies Fabian Pylväläinen kaatui Viipurin taisteluissa.

Valkoinen talollisen poika Alarik Väisänen Virtasalmelta kaatui Viipurin läänissä, mahdollisesti samassa taistelussa Pylväläisen kanssa. Kuolinsyy on merkitty yksinkertaisesti: luoti.

 

28.4.1918     

Nikkarilan vankileirillä kuoli Juvalta kotoisin ollut punainen, torpan poika, Einar Suomalainen keuhkokuumeeseen. Hänet oli vangittu helmikuussa kotoaan.

 

28.4.1918

Jaalassa Valkealan rintamalla kuoli pieksämäkeläinen valkoinen työmies Jalmar Manninen.

 

28.-30.4. 1918

Valkealan Tuohikotin taistelut olivat tuhoisia seudun suojeluskuntalaisille.

”Tuohikotissa kaatuivat sk.laiset Kalle Kohvakka, Albert Villman, Johan Taavetti Tomander, J.H. Sikanen, Heikki Viinikainen ja David Kauppinen sekä haavoittuivat Aksel Säämänen, Emil Ikonen, Janne Siikanen, Emil Häkkinen ja Ananias Silvast. Muissa Mäntyharjun rintaman taisteluissa haavoittuivat Emil Laitinen, Jussi Eklund ja Arvid Lammi.” (J.H. Roschier v. 1929)

Hankasalmelta lähtöisin ollut talon poika Taavetti Kauppinen oli liittynyt Pieksämäen Suojeluskunnan joukkoihin ja kuoli Tuohikotissa 28.4. kiväärinluotiin, joka oli lävistänyt lantion. Seuraava päivänä (29.4.) kuolivat virtasalmelaisista talollisen poika Albert Villman ja työmies Taavetti Tomander, jäppiläläisistä kuoli 18-vuotias maatyömies Joel Sikanen ja talon poika Heikki Wiinikainen, jonka kuolinsyyksi merkittiin luoti lävisti kaulan. Pieksämäkeläinen työmies Kalle Kohvakka kaatui 30.4. Tuohikotissa haavoittunut Emil Ikonen menehtyi saamiinsa vammoihin 6. elokuuta 1918 Jäppilässä.

 

1.5.1918       

Nikkarilan vankileirillä ammuttiin Mikkelistä kotoisin ollut 23 v. punakaartilainen Väinö Tujunen. Hän oli ollut vangittuna tammikuun viimeisestä päivästä saakka. Muita punaisten ampumisia ei virallisiin asiakirjoihin ole merkitty.

Perimätieto kuitenkin kertoo, että surmattuja oli leirillä ollut paljon enemmän, puhutaan vajaasta 20 ammutusta, joiden hautakummut ovat lähellä nykyistä dendrologista puistoa Nikkarilassa. Välillä leiriltä lähdettiin ”vastantekoon” ja välillä jaeltiin ”suotuomioita”. Perimätiedon mukaan teloitetuissa oli mukana varkautelaisia, joitten maalliset jäännökset omaiset hakivat myöhemmin kotimultiin.

Kaikkiaan pitäjän työläisiä oli vangittuna 35 henkilöä, jotkut heistä Nikkarilassa.

 

16.5.1918

Helsingissä pidettiin valkoisen armeijan voitonparaati sodan päättymisen kunniaksi. Paraatin tarkoitus oli näyttää niin suomalaisille kuin saksalaisillekin, että sota oli ratkennut valkoisten eduksi juuri suomalaisista koottujen joukkojen ansiosta.. Pieksämäeltä suojeluskunnan edustajana paraatissa oli Johan Henrik Roschier. Hän sai kunniamerkkinä puna-kelta nauhan itse kenraali Mannerheimilta. Tapahtumasta Roschier on kirjoittanut seuraavasti:

”Meitä oli siinä rivissä 10 Mikkelin piirin miestä eversti Aminoffin johdolla. Toivoimme silloin onnen ajan alkavan maallemme.”

 

24.5.1918

Punainen vaihdemies Primus Tirkkonen kuoli Luumäellä Taavetin asemalla mestattuna. Sodan alussa Tirkkonen oli kulkeutunut Luumäelle, jossa hän sai asemakomissaarin viran. Hän rakastui kohtalokkaasti ja lopulta meni avoliittoon eli ns luvattomaan yhteyteen pietarin-suomalaisen Marian kanssa, joka oli toiminut venäläisen everstin palvelijattarena. Tirkkonen asettui uuden vaimonsa kanssa asumaan pitäjän komeimpiin kuuluvaan taloon. Sitten kuitenkin paljastui, että Tirkkosella oli kotona Pieksämäellä laillinen vaimo ja neljä lasta. Kenttäoikeus kauhistui kuullessaan tällaisesta epäsiveellisestä elämä eikä aikaillut antaa lopullista tuomiotaan.

 

1.6.1918

Punainen työmies Antti Neuvonen menehtyi sairauteen Riihimäen vankileirillä. Ikää hänellä oli 18 vuotta.

Kesällä elintarvikkeiden puute ja sairauksien leviäminen vankileireillä aiheuttivat suuret kuolot punaisten keskuudessa. Kuolleitten joukosta löytyy pitäjän työläisiä useampiakin.

 

7.6.1918

Punaisten sotavankien kokonaismäärä vankileireillä oli 74 000, joista 70 000 oli miehiä ja naisia 4000. Suurin osa vangeista oli seuraavilla paikkakunnilla: Helsingissä (11 457), Hämeenlinnassa (11 286), Lahdessa (9 742), Riihimäellä (8 495), Viipurissa (8 000), Tammisaaressa (7 391), Tampereella (6 865), Lappeenrannassa (2 192) ja Turussa (1 610). Tammisaaren leirillä oli kuolleisuusprosentti 30, joka oli leirien korkein.

 

11.6.1918

Punainen rautatieläinen Tauno Mononen (19 v) kuoli Tammisaaren vankileirillä.

 

14.6.1918

Punainen sekatyömies Aksel Hyvönen kuoli Tammisaaren vankileirillä. Hänet oli vangittu 30.tammikuuta.

 

27.6.1918

Punainen sekatyömies Viktor Hyvönen kuoli Tammisaaren vankileirillä. Vangitseminen oli tapahtunut 3.helmikuuta.

 

14.7.1918

Punainen sekatyömies Otto Korhonen menehtyi heikkouteen Tammisaaren vankileirillä. Häneltä jäi kolme lasta. Vangitsemisajankohta oli 29.1, joten näyttää siltä, että hän kuului punaisten johtajiin, jotka Pieksämäen Suojeluskunta pidätti sodan alkuvaiheessa.  Samoin yllä olevien Hyvösten kiinniottamisen ajankohta viittaa pitäjän punaisten johtajistoon.

 

24.7.1918

Punainen rautatietyömies Pekka Taavitsainen menehtyi heikkouteen Tammisaaren vankileirillä. Hänet oli vangittu Miehikkälässä 4. toukokuuta. Ikää hänellä oli 52 v.

Punainen seppä Otto Teittinen kuoli samana päivänä Kuopion vankileirillä.

 

27.7.1918

Punakaartiin kuulunut jäppiläläinen Eemil Walpas menehtyi keuhkopussin tulehdukseen vankileiriltä vapauduttuaan. Hänet oli vangittu 4. helmikuuta. Walppaalta jäi viisi lasta. Vankileireiltä vapautettiin mm. ruokahuollon vaikeuksien takia ”vähimmin syyllisiä”

 

2.9.1918

Punainen rautatieläinen Aadi Pakarinen kuoli Tammisaaren vankileirillä. Hän oli ollut vangittuna 15. helmikuulta saakka.

 

15.9.1918

Vankileirit muutettiin pakkotyölaitoksiksi ja vangeista tuli siviilivankeja.

 

20.11.1918

Punainen kivityömies Albin Asp Virtasalmelta kuoli Tampereella pakkotyölaitoksessa sydänvaivaan 46 vuoden ikäisenä.

 

31.11.1918

Punainen siviilivartija Otto Hynninen Virtasalmelta menehtyi Suomenlinnan vankileirin kovissa olosuhteissa lavantautiin.

 

Lisäksi kuoli punainen sekatyömies Topia Hämäläinen Kokkolan vankileirillä. Ajasta ei ole merkintöjä. Hänet oli vangittu 4. helmikuuta ja kuolema tuli ampumalla. Vangitsemisen ajankohta viittaa siihen, että Hämäläinen kuului punaisten johtajiin Pieksämäellä.

Vuoden aikana katosi punainen työmies Taavetti Varjus Virtasalmelta. Hänen arveltiin olleen kuitenkin jossain Pietarissa.

 

 

Päätän tämän artikkelin ajankohtaan, jolloin virallisesti viimeinen sodan uhri menehtyi vankileirillä.

 

Asko Hankilanoja

 

”Päiväkirjan” tiedot kerättiin alla olevista lähteistä. Lähteissä on toisistaan poikkeavia ja ristiriitaisia tietoja, mutta parhaan kykyni mukaan pyrin pääsemään mahdollisimman lähelle totuutta. Tietoa sodasta on edelleen paikkakunnalla ja arkistoissa, joten korjauksia ja tarkennoksia yllä olevaan kirjoitukseen vielä tulee. Asiassa voi ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen tai Pieksämäki-Seura ry:n.

 

Lähteet:

Sota-arkisto

Johan Henrik Roschierin kotiarkisto

Internetissä Suomen sotasurmat 1914-1922 –sivusto

Pekka Lappalainen, Pieksämäen seudun historia

Hannu Soikkanen, Varkauden historia

Jari Ropponen, Pieksämäen nimismiespiirin historia

Ossi Nummela, Yhdessä tehden-tekemällä oppien, Nikkarila 1905-2005

Tuomo Toppinen Lehtiartikkeli Kansalaissodasta 70 vuotta, Pieksämäen Lehti no 187, 1987

Risto Kääriäinen Lehtiartikkeli Nikkarilan metsähaudat, Pieksämäen Lehti

Lauri Leiwo, Pieksämäen Suojeluskunnan perustamisvaiheista, 1938 Lehtiartikkeli Sanomalehti Pieksämäki

Teollisuusneuvos Lauri Saaren haastattelunauha v. 1981, haastattelija Matti Seppänen